Kirjoittaja Aihe: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta  (Luettu 28686 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16332
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #40 : ke 25.05.2016, 21:22:54 »
Mietiskelin tässä että vaikken uskokaan etteikö ihminen kykenisi rakastamaan muita vaikkei hän rakasta itseään, niin sen saatan kyllä uskoa että jos ihminen ei rakasta itseään, ei kukaan muukaan häntä rakasta. Jos kokoajan toistaa mantraa siitä miten huono ja vastenmielinen ihminen sitä onkaan, kyllä toisetkin sen juonen päästä kiinni nappaavat ja sen uskovat. Tästä kielii mm. se että hyvin huonon itsetunnon omaavien ihmisten on hankala saada ihmissuhteita aikaiseksi. Itsehän olen tästä osittain esimerkki, koska minulla ei kertakaikkiaan ole munaa tehdä itsestäni niin jumalattoman suurta numeroa livenä kuin jotkut ekstroverteimmat naiset pystyvät tekemään, vakuuttaen miehet siitä että koska käyttäydyn kuin kuningatar, minua tulee myös kohdella kuin kuningatarta.

En väitä että miehet ovat aina kohdelleet minua huonosti. Jonkinlaista arvostusta olen saanut. Mutta helpoiten miehiltä jotka ovat vieläkin suurempia luusereita kuin itse olen.  :P

Kuinka ollakaan, tällainen kuitenkin osui vastaan netissä:

http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1464140529419?ref=hs-etusivu-luetuimmat-

Olet varmasti kuullut seuraavan ohjeen: Ihmisen on ensin rakastettava itseään, jotta kykenee rakastamaan jotakuta toista tai olemaan rakkauden kohteena. Siinäpä painetta kerrakseen. Ensin pitäisi oppia yksin rakastamaan itseään, jotta voisi joskus saada rakkautta osakseen toiselta.

Ajatus on ankara ja kestämätön. Ihmisen on helpointa osata sitä, mitä on saanut kokea toisen ihmisen antamana. Sitä, mitä ei ole saanut, on vaikeaa antaa eteenpäin – itselleen tai toisille.

Ihminen tarvitsee kehittyäkseen yhteyttä toiseen ihmiseen. Mielemme, persoonamme ja kykymme rakastaa muokkautuvat vuorovaikutustilanteissa, joita koemme etenkin läheisissä avainsuhteissa. Mieli myös haavoittuu vakavimmin ihmisten välisissä suhteissa: yksin jäämisen, hylätyksi tulemisen, torjunnan, kaltoinkohtelun tai kohtaamattomuuden takia.


Vaikkei aina voikaan syyttää muita ihmisiä kaikesta mahdollisesta, ei "epäsosiaalinen" ihminen missään tyhjiössä välttämättä synny, vaan hän voi olla muiden ihmisten tuote.

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #41 : ti 31.05.2016, 07:31:31 »

Mielikuvitus

Eilen oli jotain mielikuvituksesta Hesarissa. Olikohan jokin kirjallisuuspalkinnon saaja.

Ei tyydyttänyt mielikuvituksen arviointi ihmiselämää ajatellen. Kun aamulla raksuttelin mielikuvitusta itsekseni, niin mielikuvituksen merkitys vahvimmillaan on yksinkertaisesti mahdollisen näkemisessä. Näin voi suunnata kohden uuden vastaanottoa.

Mielikuvitus haastaa nykyisyyden. Ilman nykyisyyden käsitysten haastamista ei olisi kuin jokin kaappitietämys, joka ei karttuisi mitenkään. Mielikuvitus on siten erittäin tärkeää. Kyseessä on oppimisen ja kehittymisen perustekijä.

Mielikuvituksen kanssa sössiminen on toki tavallista. Kaikki hyvä saa helposti rapaantuneet mielikuvat. Elintärkeistä tulee kelvotonta taivaanrannan maalailua jne.

Mahdollisuuksien väärinkäyttö on hyvin todellista, ja vallitseva käytännön fakta. Se vaan on sössimistä, että lapset menevät tuon tuostaan pesuveden mukana. Miten voi olla päättely tällä yleisellä tasolla? Ainiin, no selitys tähänkin löytyy varmasti.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16332
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #42 : ma 06.06.2016, 11:49:38 »
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/kosketuksen_puute_tuntuu_yha

Kosketus vahvistaa ja parantaa, mutta halaamaan, suukottamaan ja silittelemään oppii vain mallista. Antropologi Taina Kinnunen kirjoitti muutama vuosi sitten kirjan Vahvat yksin heikot sylityksin, joka on suomalaisen kosketuskulttuurin niukkuuden kritiikki. Kiinnostus aiheeseen on omakohtaista, ja kirjassa palataan myös kipeisiin lapsuusmuistoihinsa: Kinnusta ei juurikaan pidetty sylissä. Hän muistaa elämänsä aikana halanneensa vanhempiaan pari kertaa.

— Kun vertaamme suomalaista kulttuuria vaikka afrikkalaisten tai intiaanien kulttuureihin, huomaamme, miten kosketusaisti kituu. Myös muut eurooppalaiset ja jopa ruotsalaiset koskettavat toisiaan paljon enemmän kuin me suomalaiset.

Nykyisten keski-ikäisten ja sitä vanhempien lapsuudessa Suomessa vallitsi Arvo Ylpön maahan tuoma vauvojen kasvatustapa, jossa imeväisiä sai ruokkia vain neljän tunnin välein. Muuten heidän annettiin huutaa omissa sängyissään. Sen sanottiin tekevän hyvää keuhkoille.


Minä en muista edes paria kertaa. Isäni ei takuulla halannut minua kertaakaan, äiti varmaankin halasi, mutta en muista enää yhtään niistä kerroista jotka oletettavasti lienevät tapahtuneen alle kouluikäisenä. Ainoa halaus jonka perheeni taholta muistan on sisarukseni spontaani halaus 10-vuotiaana kun hän sai sellaisen onnenkohtauksen että olen, kuulema, hänen rakas siskonsa. Siinä iässä hän saattoi sanoa mitä vaan mieleen juolahti, iän karttuessa hänkin sitten kääntyi sisäänpäin ja muuttui varautuneemmaksi.

Moni meistä elää vailla päivittäistä ihokontaktia kehenkään. Sinkkuus, yksinpärjäämisen ihanne ja lyhyet ihmissuhteet lisäävät fyysistä yksinäisyyttä. Myös perheessä voi elää vailla kosketusta.

Onko ihmisen keho niin muovautuva, että se selviää näistä kokeiluista ilman vaurioita?

Kinnusen mielestä voisimme kysyä, miksi niin monet kärsivät burn outista, masennuksesta ja unettomuudesta. Itse hän kärsii unettomuudesta.

— Yritän suojata untani nukkumalla yksin, pimeässä ja hiljaisuudessa, tulpat korvilla, mutta mikä sitten on tarpeeksi hiljaista ja tarpeeksi pimeää. Joskus tuntuu, että olen kierteessä, kun yritän minimoida ärsykkeitä.

Kinnunen on herkkä myös kuumalle, kylmälle, kaikelle ärsyttävälle, kaikelle karhealle. Hänen ihonsa kipeytyy paitsi kosketuksen puutteesta myös vääristä materiaaleista, hän jää koukkuun kaikkeen pehmeään ja tuntee eroottista viehätystä nahkaan. Merkittävä osa valveillaoloajasta on kulunut kissojen ja koirien silittämiseen.


Itse olen herkkä äänille ja tuoksuille. Kummankin sortin epämiellyttävyys saa melkein sekoamisen partaalle. Jo joitakin aikoja tässä olen kokenut sietämättömäksi mm. sen että puhdistettuani vessan lavuaarin putkesta kissanpennun kokoisen karvakasan pois, on lavuaari alkanut pitää kovaa ääntä jokaikinen kerta kun lasken vettä ja se vesi valuu putkeen. Mitä lie pulputusta tai korinaa. Jumalautta että ottaa aivoon. Ja tämä nyt on sieltä pienimmästä päästä riesa tätä sortimenttia. - Minäkin olen lääpälläni nahkaan. Ja kaikkeen pehmeään tai sileään; vaatekaupoissa tulee hiplailtua kaikenlaista materiaalia (ostettuakin tulisi, jos olisi varaa). Kissoja en kuitenkaan meinaa aina muistaa omatoimisesti lääppiä, jos eivät tajua tulla tyrkylle. Vanhempi kissoistani on alunperin villi, ja kesti vuosia että se edes alkoi tulemaan omin päin rapsuteltavaksi. Siihen asti oli lähinnä kissan kissa (aina toisen kissan kaveri), enemmän kuin ihmisen kissa.

Enivei, olen olettanut että Suomessa autismin kirjon edustajat ovat varsin suuri joukko. Sen olen arvellut selittävän sen että jotkut eivät kosketa lainkaan lapsiaan ja näistä kasvaa sitten semmoisia kuin minusta, että ei oikein edes toleroi helposti vieraan ihmisen kosketusta. Koen vaivaannuttavana jos joku minua halaa tai koskettaa, vaikkakaan en toki torjukaan jos se on joku nainen josta on jo käynyt ilmi että on tyyppiä "käsiksikäyjä" (hyvässä mielessä, vaikkakin pahakin mieli on jo koettu, eli se että toinen nainen todellakin lääppii eli ahdistelee seksuaalisesti). Mutta silkasta ilosta tai surusta halailijat yms. ovat eri juttu. En heitä torju, mutta minä en ikinä ole se aloitteentekijä.

Mitä vähemmän muita ihmisiä koskettaa, sitä seksuaalisesti latautuneempaa koskettamisesta voi tulla. Sitten ei halua enää koskettaa ketään, koska on oppinut yhdistämään kaiken kosketuksen intiimiin kanssakäymiseen. Muulloinhan sitä ei ole tippunut eikä lirahtanut. Ja sitten ei enää itse halua. Koskettaa.

Parisuhteessa olisin kyllä valmis vielä muuttumaan lämpimämmäksi ihmiseksi.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16332
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #43 : to 23.06.2016, 21:03:28 »
http://www.hs.fi/elama/a1466562823837?ref=hs-etusivub-luetuimmat-#5

Mies piti itseään niin rumana, ettei voinut seurustella – ja vastaavia uskomuksia on psykologin mukaan monilla

Psykologi Annamari Heikkilän mielestä uskomuksiaan kannattaa testata. Ihminen jää suotta pitämään itseään huonona laulajana tai liian vanhana vaihtamaan alaa, jos ei testaa luulojaan.


Mutta toisaalta:

Pystyt mihin vain, kun uskot itseesi. Niin väittävät elämäntaito-oppaat, mutta Heikkilä ei ole samaa mieltä. Hän ei usko käsitykseen, jonka mukaan jokainen olisi oman onnensa seppä.

”Ei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet. Enkä minä usko ajatteluun, jonka mukaan koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.”


Hulluksihan sitä tulee jos keskittyy vain siihen asiaan joka ei luonnistu. Ei koko elämä voi olla kiinni yhden ainoan asian onnistumisesta tai mahdollistumisesta. Siinä mielessä tajuan kyllä itsekin että jos jokin asia turhauttaa, olisi hyvä jättää se taustalle ja keskittyä muuhun. Harmillista on että en vaan itse keksi oikein mitään uutta niin ajan ja energian nielevää sisältöä päivään että joutavien pähkäily jäisi vähemmälle.

Poissa Faustinen

  • Konkari
  • Viestejä: 7976
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #44 : pe 24.06.2016, 13:13:36 »
http://www.hs.fi/elama/a1466562823837?ref=hs-etusivub-luetuimmat-#5

Mies piti itseään niin rumana, ettei voinut seurustella – ja vastaavia uskomuksia on psykologin mukaan monilla

Psykologi Annamari Heikkilän mielestä uskomuksiaan kannattaa testata. Ihminen jää suotta pitämään itseään huonona laulajana tai liian vanhana vaihtamaan alaa, jos ei testaa luulojaan.


Mutta toisaalta:

Pystyt mihin vain, kun uskot itseesi. Niin väittävät elämäntaito-oppaat, mutta Heikkilä ei ole samaa mieltä. Hän ei usko käsitykseen, jonka mukaan jokainen olisi oman onnensa seppä.

”Ei meillä kaikilla ole samat mahdollisuudet. Enkä minä usko ajatteluun, jonka mukaan koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.”



Näin, elämässä ja painonnostossa on hyvä tietää mitä yrittää sen tietää kokeilemalla. Siinä voi olla pettymyksiä, mutta aina voi yrittää uudelleen rimaa ei pidä laittaa liian korkealle muuten lannistuu alkuunsa.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16332
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #45 : la 25.06.2016, 17:25:24 »
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016062021749887_vi.shtml

Brittiläinen Derek pyörittää vaimonsa Maxinen kanssa päiväkotia. Kyse ei kuitenkaan ole taaperoille suunnatusta toiminnasta, vaan asiakkaina on aikuisia, jotka haluavat olla välillä vauvoja. Joillakin siihen liittyy seksuaalisia fantasioita, mutta ei suinkaan kaikilla. Maxine esimerkiksi suostuu kyllä ruokkimaan pääasiassa miespuolisia päiväkotilaisia tuttipullolla ja vaihtamaan näiden vaipat, mutta ei enempää. Hän vaihtaa kuiviin myös rekkakuskina elantonsa ansaitsevan aviomiehensä heti, kun tämä tulee työpäivän päätteeksi kotiin.

Myös Derek tahtoo tehdä selväksi illan FriiD-dokumentissa Olen aikuinen vauva, ettei hänellä ole lapsiin kohdistuvia mielitekoja.

- En halua olla lasten kanssa, en ole pedofiili. Haluan olla itse lapsi, hän alleviivaa.

Derek ja Maxine ovat olleet naimisissa 27 vuotta. Lastentarhansa he avasivat 10 vuotta sitten. Dokumentin mukaan Isossa-Britanniassa toimii 12 vastaavanlaista aikuisille suunnattua päiväkotia. Niiden varustuksiin kuuluvat vauvanruokapurkkien ja tuttien lisäksi jättikokoiset pinnasängyt ja syöttötuolit. Amerikkalaisen Katin ei tarvitse lähteä erityiseen päiväkotiin niihin kavutakseen. Häneltä löytyy kaikki tarvittava omasta takaa kotinsa kellarista.

- Mahdun ihan oikeisiin vauvanvaippoihin, Kat iloitsee lapsen ääntä mukailevalla puhetyylillä.

Derekin ja Maxinen tavoin myös Katin puoliso on vihkiytynyt alan saloihin. Justin toimii naisystävänsä vanhempana.

- Kuulun isälleni, psykologian opiskelija Kat selvittää suhteen laatua.

Paikalla Renttu

  • saippuakauppias
  • Konkari
  • Viestejä: 10107
  • Epäilyttävä henkilö
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #46 : la 25.06.2016, 17:31:15 »
^
Heillekin tulee kuulua oikeus konttailla ja jokellella pitkin katuja vaipoissa, koska sorrettu vähemmistö ja tasa-arvo!
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

"Petän mieluummin maailman, kuin annan maailman pettää minut" -Cao Cao

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #47 : ke 29.06.2016, 21:25:39 »

Onko niin, että sosiaalista hierarkiaa painottava ihminen näkee asiankin hierarkiaan kuuluvana asiana, jolloin asian kuuluu olla hierarkiseen järjestelmään kuuluva? Ja onko vielä niin, että sama on yleensäkin erilaisissa suorituksissa, joihin liittyy sellaisia arvoja kuten oppiminen, onnistuminen, edistyminen, ... ja taas päähuomio on toisaalla?

Eli aivan kuin olisi kahta ihmistyyppiä:

1.  Sosiaalisia suhteita ja hierarkioita painottavat ihmiset
2.  Yksilön sisäistä maailmaa painottava ihminen, joka hakee muista lähinnä innoitusta

Pitääkö ajatus paikkaansa miten?
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

socrates

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #48 : ke 29.06.2016, 21:37:06 »

Onko niin, että sosiaalista hierarkiaa painottava ihminen näkee asiankin hierarkiaan kuuluvana asiana, jolloin asian kuuluu olla hierarkiseen järjestelmään kuuluva? Ja onko vielä niin, että sama on yleensäkin erilaisissa suorituksissa, joihin liittyy sellaisia arvoja kuten oppiminen, onnistuminen, edistyminen, ... ja taas päähuomio on toisaalla?

Eli aivan kuin olisi kahta ihmistyyppiä:

1.  Sosiaalisia suhteita ja hierarkioita painottavat ihmiset
2.  Yksilön sisäistä maailmaa painottava ihminen, joka hakee muista lähinnä innoitusta

Pitääkö ajatus paikkaansa miten?

Kuten olen aiemmin todennut, jakaisin foorumikirjoittelijat kolmeen ryhmään:

1) Taloudellisteknisesti asioita lähestyvät kirjoittajat, jotka painottavat "kovaa" numeraalista informaatiota ja viisveisaavat vaikutelmista.

2) Kirjoittajat, jotka näkevät maailman pitkälti sosiaalisten suhteiden pelikenttänä.

3) Kirjoittajat, jotka tarinoivat hengellisistä, mystisistä tms sisäisistä kokemuksistaan vertailematta niitä muiden tuntemuksiin.

Eli käytännössä kaksi viimeistä kohtaa aika samat kuin sinulla.

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #49 : ke 29.06.2016, 21:42:55 »
Kuten olen aiemmin todennut, jakaisin foorumikirjoittelijat kolmeen ryhmään:

1) Taloudellisteknisesti asioita lähestyvät kirjoittajat, jotka painottavat "kovaa" numeraalista informaatiota ja viisveisaavat vaikutelmista.

2) Kirjoittajat, jotka näkevät maailman pitkälti sosiaalisten suhteiden pelikenttänä.

3) Kirjoittajat, jotka tarinoivat hengellisistä, mystisistä tms sisäisistä kokemuksistaan vertailematta niitä muiden tuntemuksiin.

Eli käytännössä kaksi viimeistä kohtaa aika samat kuin sinulla.


Tai sitten ne minun ryhmät on tiivistettävissä kuten yllä tein värejä käyttämällä. Minusta oleellinen jako nimenomaan on merkityksellisin sosiaalinen puoli ja sisäinen kokemus, tapahtuipa sosiaalinen vertailu talousperustein tai jotenkin muuten.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

socrates

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #50 : ke 29.06.2016, 21:49:01 »
Nojoo, taloudellisteknisesti asioita lähestyvät kuitenkin väittelevät ja yrittävät vaikuttaa toisten mielipiteisiin toisin kuin sisäisten kokemustensa analysoijat.

Paikalla Hartsi

  • Konkari
  • Viestejä: 5701
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #51 : pe 01.07.2016, 18:17:52 »
Joskus tulee pohdiskeltua, miksi tälläkin foorumilla tulee vietettyä aikaa niinkin paljoin kuin tulee vietettyä. ............

Niinpä niin ?

Ja vielä kun ajankäyttösi on täysin poispäin suljettua normaali-ihmisen ajatusmaailmasta ?

Pelkkää potaskaa jauhat, parempi viihtyä siel Saaremaal, siel ne kukkuva käköse ova.
Vaatimattomuus ei ole enää nyky-Suomessa hyve, kertoo Lännen Median Taloustutkimuksella teettämä arvokysely

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #52 : su 07.08.2016, 18:10:05 »

Järjestyksen työläys järjestyksellisen ihmisen kokemana

Satokautena tulee aherrettua keittiössä. Samalla on muuta elämää. Kovin käy kämppä pieneksi kaiken sälän keskellä. Vaikka jotain tilaratkaisuja, niin yhä vain kaivataan lisää, jotta olis välkkiyttä ja helppoutta.

Kun toimin, niin tarvitsen toimivan järjestyksen ja järjestelyt. Muuten menee tussaroimiseksi.

Onkohan niin, että järjestyksen ihmisen eräs ongelma on tosiaan se, että koska toimimattomuuteen johtava epäjärjestys rassaa, niin järjestelykin on helposti vaikeaa, sillä lopullisuutta on vaikea saavuttaa, ja jatkuvasti joutuu sietämään toimimattomia ratkaisuja, koska järjestystä on vaikea iskeä noin vain. Jotain saa kivaksi, mutta senkin suunnittelun osalta on osattava olla riittävän cool, ettei häsellä keskeneräisissä, vaan osaa keskittyä johonkin, mistä järjestys voi lähteä jotenkin avautumaan.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Poissa Hayabusa

  • Konkari
  • Viestejä: 3101
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #53 : su 07.08.2016, 19:32:12 »

Järjestyksen työläys järjestyksellisen ihmisen kokemana

Satokautena tulee aherrettua keittiössä. Samalla on muuta elämää. Kovin käy kämppä pieneksi kaiken sälän keskellä. Vaikka jotain tilaratkaisuja, niin yhä vain kaivataan lisää, jotta olis välkkiyttä ja helppoutta.

Kun toimin, niin tarvitsen toimivan järjestyksen ja järjestelyt. Muuten menee tussaroimiseksi.

Onkohan niin, että järjestyksen ihmisen eräs ongelma on tosiaan se, että koska toimimattomuuteen johtava epäjärjestys rassaa, niin järjestelykin on helposti vaikeaa, sillä lopullisuutta on vaikea saavuttaa, ja jatkuvasti joutuu sietämään toimimattomia ratkaisuja, koska järjestystä on vaikea iskeä noin vain. Jotain saa kivaksi, mutta senkin suunnittelun osalta on osattava olla riittävän cool, ettei häsellä keskeneräisissä, vaan osaa keskittyä johonkin, mistä järjestys voi lähteä jotenkin avautumaan.

Täydellinen on hyvän vihollinen. Sinunkin Juha täytyy opetella ettei sitä täydellisyyttä voi saavuttaa. Ne viimeiset ponnistelut täydellisyyteen ovat sekoittaneet monen hyvän miehen ja naisen pään. Sopivasti rempallaan, niin elämä on huomattavasti helpompaa.

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #54 : su 07.08.2016, 20:11:19 »

Tuohon suuntaan. Olisi ollut parempi mainita, että saa tyytyväisyyden. Toisaalta jos se on sidottu täydellisyyteen, niin ovat sama asia.

En tiedä. Selkeän toimivaa kaipaan. Saatan väkertää tosi kauan, että loppu menee laulellen. En pidä turhasta aivojen vaivaamisesta jos se on jotenkin jatkuvasorttisesti kohdattavaa. Mieluummin teen kuviot max-selviksi. Sitten vaikka pyörittää sitä rulettia, jonka onnistunut luomaan.

Jos muuten tietää, että jokin on max-hyvin, niin silloin ei ainakaan minun tarvitse vaivata itseäni sellaisen viilailuun. Tyydyn välittömästi. Jos se paras on sitten liian työlästä, niin jätän sen suunnan joksikin aikaa, tai pitemmin.

Sellainen käsitys, että jotta osaa luovia, on löydettävä paras. Sen jälkeen voi tulla kivasti alemmas, ja hakea se toimivin. Jotain tekemistä tällä on rajojen kanssa. Täytyy saada niistä selvyys. Yleensä vedänkin helposti övereitä. Jos en voi jonkin asian suhteen noin tehdä, en ehkä lähde leikkiin mukaan enempää. En varma.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #55 : la 13.08.2016, 17:07:18 »
Täydellinen on hyvän vihollinen. Sinunkin Juha täytyy opetella ettei sitä täydellisyyttä voi saavuttaa.

Riittävyys on saavutettu. Tänään 13.8.2016 :) Pyykit pesemättä, mut se ei ratkaise tässä.

Vähän kuin koodatessa. On jokin mielikuva toimivuudesta ja kokonaisuudesta, muttei osaa tavoittaa sitä. Mielikuva on kuintenkin niin vahva, ettei sille voi antaa periksi.

Kämppääni ajoittain nähneet ovat kyllä huomanneet, että melkoinen kaaos on ajoittain kyseessä. Nytkin törkyä, ja varmaan monen mielestä kaaos, mutta itse tyytyväinen. Kun täytyy toimia toisella tapaa, ja järjestyksen taas olla jotenkin passeli, niin sitten ollaan tyytymättömän puolella. Mut nautin nyt tästä ...


Sopivasti rempallaan, niin elämä on huomattavasti helpompaa.

Jep. Ei silti päätä pensaaseen. Keskeneräisyydessä oleminen on joskus tuskaa. Kai sitä tuosta voi aikuistua. Jotain tainnut vissiin saavuttaa viime päivinä. Toiminta hioo kaikkea. Ohjelmoidessakin huomaa, että monen asian mättäminen johonkin ratkaisuun jalostaa aiempaa, ja jalostusta ja yksinkertaistusta ei olisi jaksanut alkaa tehdä, jos ei olisi ilmaantunut sovittautumisen pakkopaitaa.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 8362
  • Etevä ajattelija
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #56 : la 13.08.2016, 17:30:51 »
Kämppääni ajoittain nähneet ovat kyllä huomanneet, että melkoinen kaaos on ajoittain kyseessä. Nytkin törkyä, ja varmaan monen mielestä kaaos, mutta itse tyytyväinen.

Ei sillä jolla on asiat hoidossa kämppä ole kaaos. Ja kääntäen: on helpompi elää järjestelmällisesti  kun kämppä on kunnossa. Jos luovutat toisessa luovutat molemmissa.

Paikalla Juha

  • Vallitsevuudentutkija
  • Konkari
  • Viestejä: 10850
  • Tutkimuskohteena vallitseva todellisuus
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #57 : la 13.08.2016, 17:40:52 »

Noin se on.

Koti voi näyttää ulospäin kaaokselta, mutta asujalle se voi olla passeli, toimiva ja tarkoituksenmukainen. Siis helppo ja sujuva. Toimiva, asuttava.

Passelius tiettyä ihmistä kohtaan on sidoksissa ihmisen omaan kykyyn pitää järjestystä. Jos järjestyksenpitokyky on selkeästi loistava, voi sen ehkä kokea muukin samaan järjestelytasoon kykenevä.

Vaikka koti on koti, niin siihen liittyvä toimiva järjestys voi olla vaikea, ja sellainen käsitys, ettei tätä vaikeutta aina tiedosteta. Kodissa yhdistyy niin moni asia. Siinä mielessä monipuolisempi kuin moni työpaikka.
Hahmotelmaa: http://jatkumo.net/index.php?action=profile;area=showposts;sa=messages;u=2
VTn pohjaa on tapahtuneessa, dokumentoidussa, koetussa, tuntemuksissa, arveluissa, ... ja myös näiden sijoittumisesta yleensäkin mahdolliseen, joka itsekkin samalla tarkentuu.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16332
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #58 : la 13.08.2016, 22:32:52 »
Minusta tuntuu että tästä tuli jossain ketjussa jo mainittua, mutta piru kun en muista että missä, niin mainitsen (varmaankin) uudemman kerran.

Että mikä helvetti siinä oikein on että keski-ikäisille naisille pamahtaa jossain vaiheessa päälle joku jatkuva itsensä kehumisen tarve. Jos ja kun varmaankin asiasta sanoin, epäilin jo silloinkin että siinä täytyy olla taustalla se että kun alkaa se roppa lussahtamaan, niin psyyke jotenkin ryhtyy tsemppaamaan itse itseään ja sitten ollaan mukamas niin eteviä ja päteviä ja ei mukamas välitetä yhtään siitä että kehosta parasta ennen päiväys meni jo.

Uskon että on naisia jotka eivät välitä. Saattaa jopa olla että minusta tulee sellainen. Jonkinlaisia fiiliksiä sinne päin on. Kun arvioin kehoni hyviä ja huonoja puolia, osaan kyllä mainita ne molemmat, enkä jämähdä haukkumaan ja parjaamaan itseäni. Mutta en myöskään (mielestäni) jämähdä kehumaankaan. Ehkä juuri siksi että en jotenkin salaisesti pidä itseäni paskana minun ei tarvitse yliampua ja kehuskella itseäni taivaisiin. Henkiselläkään tasolla.

Jokainen saa tietysti nuolla omaa ahteriaan niin paljon kuin lystää, mutta kun nämä suuret & mahtavat naiset, uljaat daamit, käyvät kuin harpyijat sellaisten naisten kimppuun jotka eivät oikein niistä kehuorgioista perustaisi. Tai jotka on jopa kasvatettu niin että ollaan aikas vaatimattomia, itseä ei kehuta, piste. Ja jos niin tekisi se aiheuttaisi voimakasta ahdistusta. Ymmärrän näitä naisia, kun olen aikas monen tällaisen (yleensä 60+, kohta jo 70+) naisen kanssa ollut tekemisissä. Tulemme hyvin juttuun koska osaan puhua heidän "kieltään", olla siis (kääk) negatiivinen, jommoisen nimikkeet ne uljaat daamit meille antavat. Ja kumma on että me vaatimattomat, negatiiviset naiset jotka puhumme elämän epäkohdista ja vähättelemme itseämme kuitenkin myös nauramme asioilla. Mokillemme ja kaikelle. Ilman mitään ilkeyttä, ilman pahansuopuutta.

Sitten kun en ole vaatimattomiksi kasvatettujen/pakotettujen kanssa tekemisissä, en välttämä ole niin vahvasti vaatimattomuuslinjalla, mutta ei minulle sittenkään tule sitä pakottavaa tarvetta kiekua kaikkialla miten erinomainen olenkaan, aah ja ooh, iih ja lääh.

"Negatiiviseksi" tuomitseminenkin on negatiivisuutta. Ei pitäisi niin kärkkäästi olla aina laatimassa päässään mielikuvaa jostain itse itseään sortavasta hiirulaisesta jos nyt joku sattuu vähän ääneen höpisemään niitä näitä asioita joista käy ilmi ettei se elämä ole ihan putkeen mennyt, eikä jaksa olla aivan palavan rakastunut aina omaan itseensä. Ei vihaa, eikä inhoa - eikö se riitä? Tulee juttuun itsensä kanssa. Sanotaan vaikka että on järkiavioliitossa itsensä kanssa. Asiat sujuvat, vaikka ei erikoisempaa intohimoa olisikaan.

En tiedä osaanko ihan just presis nappiin ampua tässä asiassa ja kertoa mitä oikein tarkalleen tarkoitan, mutta minua tosiaan ällöttää että pitäisi suurinpiirtein fanfaareja soittaa aina kun itsestään puhuu. Ihmiset eivät kestä kuulla enää yhtään mitään vähemmän kivaa, kokoajan pitäisi olla joku menestystarina menossa. Ehkä jatkuvaan pakottavaan itsekehuun addiktoituneet naiset pelkäävät että nainen joka ei kehu kokoajan itseään saa koko korttitalon romahtamaan. Kehujat joutuivat tajuamaan että ainakin osa omasta jatkuvasta kehuskelusta perustuukin ei-millekään.

Ainutlaatuisia me olemme silti kaikki. En minä sitä ole kumoamassa, en sinnepäinkään. Mutta itseään voi arvostaa vaikkei sitä suureen ääneen aina toitottaisikaan!

socrates

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #59 : la 13.08.2016, 22:40:31 »
Minusta tuntuu että tästä tuli jossain ketjussa jo mainittua, mutta piru kun en muista että missä, niin mainitsen (varmaankin) uudemman kerran.

Että mikä helvetti siinä oikein on että keski-ikäisille naisille pamahtaa jossain vaiheessa päälle joku jatkuva itsensä kehumisen tarve. Jos ja kun varmaankin asiasta sanoin, epäilin jo silloinkin että siinä täytyy olla taustalla se että kun alkaa se roppa lussahtamaan, niin psyyke jotenkin ryhtyy tsemppaamaan itse itseään ja sitten ollaan mukamas niin eteviä ja päteviä ja ei mukamas välitetä yhtään siitä että kehosta parasta ennen päiväys meni jo.

Uskon että on naisia jotka eivät välitä. Saattaa jopa olla että minusta tulee sellainen. Jonkinlaisia fiiliksiä sinne päin on. Kun arvioin kehoni hyviä ja huonoja puolia, osaan kyllä mainita ne molemmat, enkä jämähdä haukkumaan ja parjaamaan itseäni. Mutta en myöskään (mielestäni) jämähdä kehumaankaan. Ehkä juuri siksi että en jotenkin salaisesti pidä itseäni paskana minun ei tarvitse yliampua ja kehuskella itseäni taivaisiin. Henkiselläkään tasolla.

Jokainen saa tietysti nuolla omaa ahteriaan niin paljon kuin lystää, mutta kun nämä suuret & mahtavat naiset, uljaat daamit, käyvät kuin harpyijat sellaisten naisten kimppuun jotka eivät oikein niistä kehuorgioista perustaisi. Tai jotka on jopa kasvatettu niin että ollaan aikas vaatimattomia, itseä ei kehuta, piste. Ja jos niin tekisi se aiheuttaisi voimakasta ahdistusta. Ymmärrän näitä naisia, kun olen aikas monen tällaisen (yleensä 60+, kohta jo 70+) naisen kanssa ollut tekemisissä. Tulemme hyvin juttuun koska osaan puhua heidän "kieltään", olla siis (kääk) negatiivinen, jommoisen nimikkeet ne uljaat daamit meille antavat. Ja kumma on että me vaatimattomat, negatiiviset naiset jotka puhumme elämän epäkohdista ja vähättelemme itseämme kuitenkin myös nauramme asioilla. Mokillemme ja kaikelle. Ilman mitään ilkeyttä, ilman pahansuopuutta.

Sitten kun en ole vaatimattomiksi kasvatettujen/pakotettujen kanssa tekemisissä, en välttämä ole niin vahvasti vaatimattomuuslinjalla, mutta ei minulle sittenkään tule sitä pakottavaa tarvetta kiekua kaikkialla miten erinomainen olenkaan, aah ja ooh, iih ja lääh.

"Negatiiviseksi" tuomitseminenkin on negatiivisuutta. Ei pitäisi niin kärkkäästi olla aina laatimassa päässään mielikuvaa jostain itse itseään sortavasta hiirulaisesta jos nyt joku sattuu vähän ääneen höpisemään niitä näitä asioita joista käy ilmi ettei se elämä ole ihan putkeen mennyt, eikä jaksa olla aivan palavan rakastunut aina omaan itseensä. Ei vihaa, eikä inhoa - eikö se riitä? Tulee juttuun itsensä kanssa. Sanotaan vaikka että on järkiavioliitossa itsensä kanssa. Asiat sujuvat, vaikka ei erikoisempaa intohimoa olisikaan.

En tiedä osaanko ihan just presis nappiin ampua tässä asiassa ja kertoa mitä oikein tarkalleen tarkoitan, mutta minua tosiaan ällöttää että pitäisi suurinpiirtein fanfaareja soittaa aina kun itsestään puhuu. Ihmiset eivät kestä kuulla enää yhtään mitään vähemmän kivaa, kokoajan pitäisi olla joku menestystarina menossa. Ehkä jatkuvaan pakottavaan itsekehuun addiktoituneet naiset pelkäävät että nainen joka ei kehu kokoajan itseään saa koko korttitalon romahtamaan. Kehujat joutuivat tajuamaan että ainakin osa omasta jatkuvasta kehuskelusta perustuukin ei-millekään.

Ainutlaatuisia me olemme silti kaikki. En minä sitä ole kumoamassa, en sinnepäinkään. Mutta itseään voi arvostaa vaikkei sitä suureen ääneen aina toitottaisikaan!

Keski-iässä naisille on tyypillistä toitottaa erilaisia kliseitä henkisestä erinomaisuudestaan. Kaikki ovat sinut itsensä kanssa, positiivisia, uteliaita elämää kohtaan ja vaikka mitä. Kyllähän tuommoinen ärsyttää varsinkin kun siihen liittyy epämääräisiä vaatimuksia muita kohtaan.

Oman ulkonäön yliarvioiminen on paljon harmittomampi ilmiö.