Kirjoittaja Aihe: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta  (Luettu 25980 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15522
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #260 : ma 06.08.2018, 00:16:42 »
Varmasti minustakin saa livenä toisenlaista vaikutelmaa, vaikka yritän pitää autenttisia kuvia esillä. Kamera pitäisi survoa naamaan kiinni että kaikki rupsahdukset näkyvät kuvassakin. Minun silmääni kun peiliin katson näyttää siltä että silmälasien kehykset peittävät osan rypyistä. Näin ollen ehkä näytän vanhemmalta kun otan lasit pois. Mutta mistäs sen itse tietäisin kun en likinäköisenä näe itseäni kunnolla peilistä ilman laseja...

Kerran makoilin saunan jälkeen selälläni ja otin kuvan kasvoistani. En meinannut tunnistaa itseäni kun näytin ihan lapselta. Kaikki rypyt veks ja leukaperätkin taas siellä missä alkujaan olivat. Ei ihme että ihmisillä näkee makoilukuvia esillä.

Yksi Face-kaverini näki minut keväällä livenä ja sanoi että olen ihan FB-kuvani näköinen. Että ehkä ei ne omat kuvani sitten ehkä ihan todellisuudesta poikkea.
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 3642
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #261 : ma 06.08.2018, 09:29:42 »
^ Ainahan voi ottaa selfien itsestään ilman laseja. Samaan tapaan kuin jotkut ottavat kuvia itsestään eri silmälasikehysten kanssa, jos oma näkö on niin huono, ettei näe, sopivatko kehykset omiin kasvoihin.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15522
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #262 : ma 06.08.2018, 11:26:18 »
No, en minäkään nyt ihan niin inhorealistiseksi ala että julkaisen mahdollisimman rumia kuvia itsestäni. Tai jos laittaisin esille kuvan jossa ei ole laseja, minun pitäisi hymyillä tai jopa nauraa räkättää siinä kuvassa että näyttäisin hyvältä. Mutta en ole 8 vuoteen saanut puserrettua selfie-kuvaan oikein veretseisauttavaa hymyä(* yhtä vahinkokuvaa lukuunottamatta (touhusin jotain kameran kanssa ja otin vahingossa kuvan kun minua kovin hymyilytti). Siinä olisi hyvä kuva pantavaksi esille, mutta kun siinä ei näy kasvot kokonaan, vain puoliksi kun se oli vahinkolaukaus. Mitään puolikkaita en todellakaan laita esille kun 50 % Tinderin miehistä harrastaa nimenomaan puolikuvia. Luullaan että olen samassa muotivirtauksessa mukana. Plus se on jo useamman vuoden vanhakin se kuva.

Kannattaa olla repertuaari erilaisia kuvia. Joissain voi näkyä ikämuutoksia että säilyy ote todellisuuteen, mutta ihan sitä ruminta ei tosiaan kannata laittaa.

*) Onnistuneissa kuvissa olen hymyävä, mutta en sen näköinen kuin miltä näytän jos olen todella onnessani tai nauran.
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa kertsi

  • Konkari
  • Viestejä: 3642
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #263 : ma 06.08.2018, 11:46:34 »
En tarkoittanut, että julkaisisit sellaisen selfien, vaan että vaan näkisit itse itsesi ilman laseja.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15522
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #264 : ma 06.08.2018, 12:01:00 »
En tarkoittanut, että julkaisisit sellaisen selfien, vaan että vaan näkisit itse itsesi ilman laseja.

Niin joo.  ;D Jonkun tainnut joskus ottaakin, enkä tykännyt. Miten sitten toisaalta voisi edellyttää että joku toinen tykkäisi? No, joillakin on aika erikoisia mieltymyksiä. Mies jonka kanssa yritin seurustella 2015 on sitä mieltä että olen söpön näköinen, mutta hän onkin minua 6 v vanhempi.
Well I've been down so god damn long that it looks like up to me.
Well I've been down so very damn long that it looks like up to me.
Why don't one of you people come on and set me free?

- JM

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3932
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #265 : ti 28.08.2018, 21:18:04 »
Arkuus- ja epävarmuusmoodi jostakin syystä päällä. Liittyneekö masennukseen.

Mielentila ilmenee pelokkuutena sosiaalisissa tilanteissa ja yrityksenä välttää äärimmäisyyksiin asti muiden ärsyttämistä ja negatiivista palautetta.

Käytännön esimerkkejä:

Jonotan kaupan itsepalvelukassalle. Kun kassa vapautuu, en menekään sinne vaan poistun jonosta ja kävelen tavalliselle kasalle pitkän jonon päähän. Pelkään, että töppäilisin tai hidastelisin itsepalvelukassalla valvojan tiukan katseen alla.

On suojatie, jossa ei ole liikennevaloja. En uskalla lähdeä kävelemään sitä pitkin, ettei jokin auto vain joutuisi minun takiani hidastaamaan tai pysähtymään. Niinpä kierrän kaukana olevan liikennevalo-ohjatun suojatien kautta, mikä pidentää matkaani ja matkaan kuluvaa aikaa.

Olen aikeissa mennä avaimilla kerrostalon ulko-ovesta sisälle. Samaan aikaan joku toinenkin lähestyy ovea avaimet kädessään. Menen paniikkiin ja kurvaan pois paikalta niin kuin en olisi aikonutkaan mennä sisälle. Pelkään nimittäin, että voisin joutua kiusalliseen tilanteeseen, jossa pitää miettiä, mitä sanotaan, vai sanotaanko mitään, ja kuka menee ensiksi jne. Pelkään lisäksi, että hissi aiheuttaa sosiaalisen ongelman, koska en tiedä hissikäytäntöä. Häivyn aina paikalta ja hiivin piiloon, jos näen jonkun olevan hissin lähellä.

Edellä mainittu asia on normaalitoimintaani eikä liity arkuustilaani.

Joudun auton kanssa ongelmiin, koska pelkään, että takana tuleva tööttää risteyksessä, että "mene jo, mitä sinä hidastelet", ja sivulta tuleva tööttää, että "mitä siihen eteen tunget". Tuntuu, että teenpä niin tai näin, se ei ole oikea ratkaisu. Pahimmillaan yritän miellyttää niin monia tahoja, että auto jää keskelle suojatietä, mikä ei tietenkään ole tarkoitus. Onneksi jalankulkijoilla ei ole äänimerkkiä. Joku muu voi tietenkin protestoida, ettei siihen saa pysähtyä. No ei tietenkään, mutta kun pelkäsin takana olevan reaktiota, jos en ajaisi eteenpäin.

Pari viikkoa sitten eräs hermostuneen oloinen ja näköinen (sen verran kun naista peilin kautta pystyin havainnoimaan) keski-ikäinen naishenkilö tööttäsi takanani päätien risteyksessä, kun en ajanut. No en tietenkään ajanut, koska päätiellä tuli auto. Enhän minä kolaria halunnut ajaa. Kyseinen auto oli piilossa lähestyvän kääntyvän pakettiauton takana, joten nainen ei ehkä nähnyt sitä vaan luuli, että tie on tyhjä.

Pelkään, että joku alkaa räyhätä, kun liikkun jalankulkijana kaupungilla. Yritän liikkua niin, että en saisi aikaa räyhäysreaktiota tai autoilijan äänimerkin käyttöä. Pelokas käyttäytymiseni ja luimuilemiseni saattaa näyttää hermostuneelta ja epämääräiseltä. Olen erittäin "allerginen" äänimerkin äänelle. Kun näen, että joku naishenkilö (tai mieshenkilökin) tekee jonkin rohkean teon (oikaisee suojatieltä tai kävelee päin punaista) enkä minä ole uskaltanut moitteiden pelossa tehdä kyseistä tekoa, koen itseni pelkuriksi.

Esimerkkejä sosiaalisesta arkuudesta keksisi lisääkin, kunhan erilaisia tilanteita miettisi. Ns. "palvelevissa" kaupoissa, joissa myyjät tulevat kysymään "miten voin palvella" en käy ellei ole pakko. Inhoan tuollaisia paikkoja. Apteekit ovat sietämättömimmästä päästä. Kai nyt jonkin rasvapurkin tai antihistamiinipaketin itsekin osaisin ostaa ilman että palvellaan kuin vammaista. En haluaisi selitellä asioitani - varsinkaan sellaisia, joiden takia pitää käydä apteekissa - kenellekään. En haluaisi myöskään tehdä julkista numeroa siitä, mitä ostan. Myyjä avulla siitä tulee muiden asiakkaiden silmissä julkinen.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10325
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #266 : to 04.10.2018, 10:56:27 »

Jostain syystä siirtynyt yhä enemmän käyttämään maa- ja lattia-tasoa olemisessa ja tekemisessä. Voisin ajatella, että fysiikka ja sen ongelmat, tai parempi sujuvuus on taustalla.

Japanissa ja siellä suunnalla ei ole aina paljoa huonekaluja, ainakaan länsimaisittain arvioiden. Mikähän siellä sitten peruste. Onko korkeuden toinen muoto pakko olla läsnä. Japanissa voi olla hyvin kulttuuripainotteista elämää, eli niiden juurista määräytyvää, ei niinkään pitempien juurien mukaisuutta.

Alkuasukkaissa on paljon maanläheisyyttä, jos näkee niiden arkea. Seesteisen rentoa, tosin voisi ajatella, että pakko, kun muuta ei ole. Selitys tämäkin.

En tiedä mistä kyse, ja mitä vaihtoehtoja. Ehkä kropassa näkyy aikanaan saldo kaikesta, jollain tapaa, ainakin joidenkin kropassa. Asiat vaihtuu, kun herätettä, jopa vammautumista. Siinä menee jotain uusiksi, valtavirtakäytäntöihin nähden.

Erilaiset "pohjavirrat" ja niiden volyymi tietysti kääntää jossain vaiheessa kaikkea, ja pitkässä juoksussa muuta voi ajatella toisella tapaa.

Kehitys paremman sopeutumisen, siis paremman sopeutumisen puolesta, ei ehkä ole vain luotua, vaan romuttumista yhtä lailla. Romuttuneellakin on silti arvonsa, ja sillä, mikä on romuttumisenalaista, väistämättä.

Ihmiset arvostavat jonkin verran reliikkejä. Eri kulttuureissa suhtaudutaan näihin eri tavoin. Perttu Häkkisen eräässä kuunnelmassa oli selvitelty asiaa.

Omasta puolesta voisin arvella, että USA on tietyllä tapaa dynaaminen. Aikoinaan ihmetellyt sen suuntautumista henkisyyteen, eli päinvastaiseen, mitä enemmän tuntuu olevan, mahtavuuksineen. Reliikkikulttuuri on aivan toista kuin esim Venäjällä.

Venäjä on herättänyt oudoksumista jo kielen tasolla, kun ne niin hanakasti vääntävät kaiken vanhan ja uuden omaksi nykyhetkeksi. Reliikkiä ei ole, sillein kaukastetusti, vaan pragmatia loistaa. Tietyllä tapaa pitänyt venäläisten tyylistä, ja toisaalta kaukaisemmassakin on viehätyksensä.