Arkuus- ja epävarmuusmoodi jostakin syystä päällä. Liittyneekö masennukseen.
Mielentila ilmenee pelokkuutena sosiaalisissa tilanteissa ja yrityksenä välttää äärimmäisyyksiin asti muiden ärsyttämistä ja negatiivista palautetta.
Käytännön esimerkkejä:
Jonotan kaupan itsepalvelukassalle. Kun kassa vapautuu, en menekään sinne vaan poistun jonosta ja kävelen tavalliselle kasalle pitkän jonon päähän. Pelkään, että töppäilisin tai hidastelisin itsepalvelukassalla valvojan tiukan katseen alla.
On suojatie, jossa ei ole liikennevaloja. En uskalla lähdeä kävelemään sitä pitkin, ettei jokin auto vain joutuisi minun takiani hidastaamaan tai pysähtymään. Niinpä kierrän kaukana olevan liikennevalo-ohjatun suojatien kautta, mikä pidentää matkaani ja matkaan kuluvaa aikaa.
Olen aikeissa mennä avaimilla kerrostalon ulko-ovesta sisälle. Samaan aikaan joku toinenkin lähestyy ovea avaimet kädessään. Menen paniikkiin ja kurvaan pois paikalta niin kuin en olisi aikonutkaan mennä sisälle. Pelkään nimittäin, että voisin joutua kiusalliseen tilanteeseen, jossa pitää miettiä, mitä sanotaan, vai sanotaanko mitään, ja kuka menee ensiksi jne. Pelkään lisäksi, että hissi aiheuttaa sosiaalisen ongelman, koska en tiedä hissikäytäntöä. Häivyn aina paikalta ja hiivin piiloon, jos näen jonkun olevan hissin lähellä.
Edellä mainittu asia on normaalitoimintaani eikä liity arkuustilaani.
Joudun auton kanssa ongelmiin, koska pelkään, että takana tuleva tööttää risteyksessä, että "mene jo, mitä sinä hidastelet", ja sivulta tuleva tööttää, että "mitä siihen eteen tunget". Tuntuu, että teenpä niin tai näin, se ei ole oikea ratkaisu. Pahimmillaan yritän miellyttää niin monia tahoja, että auto jää keskelle suojatietä, mikä ei tietenkään ole tarkoitus. Onneksi jalankulkijoilla ei ole äänimerkkiä. Joku muu voi tietenkin protestoida, ettei siihen saa pysähtyä. No ei tietenkään, mutta kun pelkäsin takana olevan reaktiota, jos en ajaisi eteenpäin.
Pari viikkoa sitten eräs hermostuneen oloinen ja näköinen (sen verran kun naista peilin kautta pystyin havainnoimaan) keski-ikäinen naishenkilö tööttäsi takanani päätien risteyksessä, kun en ajanut. No en tietenkään ajanut, koska päätiellä tuli auto. Enhän minä kolaria halunnut ajaa. Kyseinen auto oli piilossa lähestyvän kääntyvän pakettiauton takana, joten nainen ei ehkä nähnyt sitä vaan luuli, että tie on tyhjä.
Pelkään, että joku alkaa räyhätä, kun liikkun jalankulkijana kaupungilla. Yritän liikkua niin, että en saisi aikaa räyhäysreaktiota tai autoilijan äänimerkin käyttöä. Pelokas käyttäytymiseni ja luimuilemiseni saattaa näyttää hermostuneelta ja epämääräiseltä. Olen erittäin "allerginen" äänimerkin äänelle. Kun näen, että joku naishenkilö (tai mieshenkilökin) tekee jonkin rohkean teon (oikaisee suojatieltä tai kävelee päin punaista) enkä minä ole uskaltanut moitteiden pelossa tehdä kyseistä tekoa, koen itseni pelkuriksi.
Esimerkkejä sosiaalisesta arkuudesta keksisi lisääkin, kunhan erilaisia tilanteita miettisi. Ns. "palvelevissa" kaupoissa, joissa myyjät tulevat kysymään "miten voin palvella" en käy ellei ole pakko. Inhoan tuollaisia paikkoja. Apteekit ovat sietämättömimmästä päästä. Kai nyt jonkin rasvapurkin tai antihistamiinipaketin itsekin osaisin ostaa ilman että palvellaan kuin vammaista. En haluaisi selitellä asioitani - varsinkaan sellaisia, joiden takia pitää käydä apteekissa - kenellekään. En haluaisi myöskään tehdä julkista numeroa siitä, mitä ostan. Myyjä avulla siitä tulee muiden asiakkaiden silmissä julkinen.
