Kirjoittaja Aihe: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta  (Luettu 22734 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Paikalla Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 14398
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #160 : to 14.12.2017, 11:11:46 »
https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisista-paljastui-yhteinen-piirre-ovat-mantteja/

Tiedeuutissivusto ScienceAlertin otsikoihin nostama, Yhdysvaltalaisen Michiganin yliopiston viime vuonna julkaisema tutkimus väittää, että ihmiset, joita netin kielioppivirheet vaivaavat eniten, ovat myös luonteeltaan ”vähemmän miellyttäviä” kuin ne, jotka antavat kielioppiasioiden olla.

Nettikeskusteluissa virheistä räksytetään eniten silloin kun virheitä on tehnyt ns. vastapuoli...

Itse ärryn jos nettideiteissä joku ukko vastaa vain yhdellä rivillä ja on onnistunut tunkemaan siihenkin kaikki mahdolliset virheet mitä olla voi. Pisteen puuttumista myöten. Ei noille hyödytä vastata. Jos ei edes yhtä lausetta saa ulos itsestään järjen kanssa, niin heippa ja hyvästi.

Mitä pidemmän stoorin mies runoilee, sitä herkemmin virheet antaa anteeksi, olettaen tietysti että se stoori on järjellinen.

hibiscus

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #161 : to 14.12.2017, 11:18:25 »
https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisista-paljastui-yhteinen-piirre-ovat-mantteja/

Tiedeuutissivusto ScienceAlertin otsikoihin nostama, Yhdysvaltalaisen Michiganin yliopiston viime vuonna julkaisema tutkimus väittää, että ihmiset, joita netin kielioppivirheet vaivaavat eniten, ovat myös luonteeltaan ”vähemmän miellyttäviä” kuin ne, jotka antavat kielioppiasioiden olla.

Nettikeskusteluissa virheistä räksytetään eniten silloin kun virheitä on tehnyt ns. vastapuoli...

Itse ärryn jos nettideiteissä joku ukko vastaa vain yhdellä rivillä ja on onnistunut tunkemaan siihenkin kaikki mahdolliset virheet mitä olla voi. Pisteen puuttumista myöten. Ei noille hyödytä vastata. Jos ei edes yhtä lausetta saa ulos itsestään järjen kanssa, niin heippa ja hyvästi.

Mitä pidemmän stoorin mies runoilee, sitä herkemmin virheet antaa anteeksi, olettaen tietysti että se stoori on järjellinen.

Sinä tuot mukaan jälleen kerran nuo sukupuolet, mies ja nainen. Katso omia kirjoituksiasi ja välimerkkiesi käyttöä tai käyttämättämyyttä. Keksit kaiken aikaa myös uudissanoja, mitkä ovat tarkoittaneet ennen sinua jotain muuta. Esimerkiksi doku. Yhdyssanoista sinä välität viis ja hoet koko ajan sanaa kokoajan. Löytyisi paljon muitakin esimerkkejä suomen kielen käytöstäsi, mutten viitsi penkoa sinun iänikuista höpinääsi toistuvasti omista ikävistä asioistasi.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #162 : to 14.12.2017, 13:58:27 »

Hibis on varmaan ihan juhlatuulella.


Yleensäkin valittajat ovat kypsymättömiä. Pakko todeta, oli valituksen kohde mikä hyvänsä. Vaikka maailman poikkeaminen täyspäisyydestä.

Valittaminen on toisaalta inhimillistä. Mitä kullakin.

Mikähän on superimman valittajan muu profiili? Mitä hyvää se voisi pitää sisällään? Yksittäisiä bongaa jokainen, ja näistä saa helposti niitä tärkeitä juttuja, mm tieteessä, joka on siis suhteellisuudestaan kuuluisa.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #163 : la 23.12.2017, 15:25:54 »

Faktarunnojat

Joku priorisointi faktat ja objektiivisemmat ja joskus aivan kuin vasten inhimillisyyttä. Näitä kovakasvoisesti otettavia on joku osa ihmisistä. Faktarunnojat. Toisaalta he voivat muiden mukaan tarkoituksella dissata inhimillisyyttä.

Tajunnut, että joskus voi olla jopa toisin. Inhimillisyys on tietyllä tapaa turvattavien asioiden agendalla, tosin niin että kokemusta on omakohtaisena myös inhimilliseksi kutsutun suhtautumisen brutaalisuudesta, jolloin ainoaksi hyväksi on voinut käytännössä osoittautua puolueeton faktatyyppisyys, ja inhimilliset tuntuu kielteisesti aiemman kokemuksen pohjalta.

Faktarunnojan maailmassa on faktat tmv ainoa turva ja inhimillisyys uhka. Siinä vaiheessa kun apua on saanut riittävästi, voi oman tilannetta ajatella jo täysin mahdottomaksi. Kaiken avun jälkeen ei voi enää ajatella selviävänsä.

Poissa Milja

  • Asiantuntija
  • Täysjäsen
  • Viestejä: 158
  • Miljaa hyvä tulee
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #164 : la 23.12.2017, 15:45:52 »
Inhimillisyys on uhka, jota vasten epätodellisuutta ei kannata improvisoida. Eskalaatiot harvemmin projisoivat kokonaistodellisuudesta valmiiksi räätälöityjä intramalleja, joiden perusteella voisi ventiloida rajattomuuden kosketuspintoja.

Käsitettä ihmisyydestä pidetään aika usein neovarianttina klimaksaalina suhteessa eläinkunnan vakio-orientoituneihin käyyttäytymisrooleihin. Tiedeyhteisö on kuitenkin tämän ajattelumallin hylkäämässä, mikä uskottavuuden primaksiaation kannalta onkin ainoa oike vaihtoehto. Näkisin tarkoituksenmukaisuuden ja epälogiikan kannalta hyvänä, että emme varioisi tarpeetomuutta.

Onko vai ei. Ehkä lienee tai sittenkään. Siinä ne perusretorisuuden olennaiset selvittämättömät ihmiskunnan ihmismielen ongelmat.
« Viimeksi muokattu: la 23.12.2017, 15:48:27 kirjoittanut Milja »

Poissa mikainen

  • Konkari
  • Viestejä: 1659
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #165 : la 23.12.2017, 16:35:56 »
Inhimillisyys on uhka, jota vasten epätodellisuutta ei kannata improvisoida. Eskalaatiot harvemmin projisoivat kokonaistodellisuudesta valmiiksi räätälöityjä intramalleja, joiden perusteella voisi ventiloida rajattomuuden kosketuspintoja.

Käsitettä ihmisyydestä pidetään aika usein neovarianttina klimaksaalina suhteessa eläinkunnan vakio-orientoituneihin käyyttäytymisrooleihin. Tiedeyhteisö on kuitenkin tämän ajattelumallin hylkäämässä, mikä uskottavuuden primaksiaation kannalta onkin ainoa oike vaihtoehto. Näkisin tarkoituksenmukaisuuden ja epälogiikan kannalta hyvänä, että emme varioisi tarpeetomuutta.

Onko vai ei. Ehkä lienee tai sittenkään. Siinä ne perusretorisuuden olennaiset selvittämättömät ihmiskunnan ihmismielen ongelmat.

Milja on löytänyt sivistyssanakirjan?  :P

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #166 : la 23.12.2017, 18:19:58 »

Kännykän tekstinkorjaus tuottaa joskus varsin outoa tekstiä.

Jos virheitä, niin parempi, että ei muodostu mitään kuin että jos sana korjataan ja korjattu on oikein kirjoitettu mutta väärä sana tai sijamuoto.

SS Korrektisit näkyvä voi harhauttaa enemmän kuin joku sutta tai töherrys, jonka sentään osaa jokainen kirjaimet tunteva korjata.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 14868
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #167 : la 23.12.2017, 23:13:53 »
Inhimillisyys on uhka, jota vasten epätodellisuutta ei kannata improvisoida. Eskalaatiot harvemmin projisoivat kokonaistodellisuudesta valmiiksi räätälöityjä intramalleja, joiden perusteella voisi ventiloida rajattomuuden kosketuspintoja.

Käsitettä ihmisyydestä pidetään aika usein neovarianttina klimaksaalina suhteessa eläinkunnan vakio-orientoituneihin käyyttäytymisrooleihin. Tiedeyhteisö on kuitenkin tämän ajattelumallin hylkäämässä, mikä uskottavuuden primaksiaation kannalta onkin ainoa oike vaihtoehto. Näkisin tarkoituksenmukaisuuden ja epälogiikan kannalta hyvänä, että emme varioisi tarpeetomuutta...

Kommentissahan ei ole päätä eikä häntää, vai vittuileeko kirjoittaja Juhalle hieman "epäselvistä" ajatusjohdoksista?
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #168 : pe 29.12.2017, 14:17:52 »

Usein puhutaan, ettei osa ihmisistä noudata lakeja. Kyllä niitä rikotaan, eri tavalla.

Toinen puoli on kyllä se, että jos laki ei toimi, ja sitä joutuu oikeasti rikkomaan, on seurauksena vaikka lain saattaminen pois voimasta, tai jotain lakiin liittyvää muutosta, jos vaan sattuu olemaan parempi, ettei lakia sellaisenaan olisi, vaan jotain soveliaampaa.

Tästä ajatelmasta tulee esiin lakien mahdollinen luonne. Voi olla merkittävä osa olemista. Osa ei välttämättä tarvitse lainsuojaa kuin tiettynä aikana, tietynlaisena. Sen jälkeen jotain muuta.

Yleisesti tiedetään lain soveltamisesta, että siinä esiintyy vaihtelua, eri tavoin. Merkittävintä voi olla lakien olemassaoloon liittyvät asiat. Mistä lähtee voimakas pohja säätelylle? Ja toisaalta, miksi säätely alkaa joskus olla juuri se ikävin kohta? Perustuslakikin joutaa vanhanaikaisena. Mitä muita voisi ajatella tähän liittyvän?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #169 : pe 29.12.2017, 15:26:12 »

Laki ~ diktatuuri

Jos lait tehdään tai muutetaan tietyn ryhmän etuja ajatellen, niin laista alkaa jäädä kielteinen kuva. Kun asioita viedään riittävän tiukille, tarvitaan se, mikä aina muutoinkin. Tiukilla hetkillä voi moni tarkoitusperä käydä ilmeisemmäksi. Vaikka on vaikeaa osoittaa tietyntyylisten järjestelyjen taakse hyötyjäryhmää, on tässä aina toteennäyttämisongelman takia altavastaajana se, jolla ei langat ole käsissä. Toteennäyttämisongelmaa käytänöille ei tarvita silloin, jos epäilevä katse kohdistuu alempiarvoiseen. Epäilyn perusteella on myös mahdollista tehdä se, mitä tarvitaan.

Objektiivisesti ottaen, laki ja käytännöt voivat olla sitä, mihin ollaan valmiita myöntymään, ja mitä voi kunakin hetkenä kohtuudella odottaa eri tahoilta. Laki-sanaa parempi olisi käytäntö, jolloin tulisi selkeästi esiin säädettävyys, ja sopimuksenvaraisuus, sekä se, että kokeilussa on jokin, jota on arveltu sillä hetkellä riittävän toimivaksi, jonkun vinkkelistä, tai enemmistön avulla viimeistään.

Kun lakeja joka tapauksessa säädetään kun tarve, niin ehdottomuuden tuntemus on näennäistä, vaikka soveltaminen voi usein olla hyvin ehdotonta, tai sitä, mitä halutaan suuresti.

Lain piiriin on varsin luontevaa assosioida myös sellainen käsite kuin diktaatuuri. Näillä voi olla jotain korrelaationtyyppistä, ehkä vahvanakin.

Poissa Toope

  • Konkari
  • Viestejä: 14868
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #170 : la 30.12.2017, 23:56:11 »
Lakien luomisessahan on eräs yksiselitteisesti tärkeä elementti: Lakien pitää olla helposti ymmärrettäviä, ei tulkinnanvaraisia, vaan yksiselitteisiä. Laki, jota oikeusoppineet joutuvat pähkäilemään, on alunperin eduskunnan huonosti muotoiltu laki, jos on tulkinnanvarainen. Hyvä laki on sellainen, jota oikeusoppineiden ei enää oikeuslaitoksessaan tarvitse tulkita.

Ok, onhan tuo ihannemalli, koska täydelliseen lainsäädäntöön ei koskaan päästä, koska yhteiskunta on liian monimutkainen. Väitän vähän sitä, että lainsäädännöstä on tarkoituksella tehty sellaista, että tavikset eivät sitä ymmärrä ja tarvitsevat oikeusoppineita avukseen. Monia lakeja voitaisiin yksinkertaistaa, mutta jättäisikö lakien yksinkertaistaminen joitakin oikeusoppineita sitten työttömiksi...?
"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope
Toope Tahalle: "En minäkään vastustaisi islamia, jos se olisi, mitä esität. Pelkään sitä, koska kokemus islamista on niin erilainen, mitä esität."
goo

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3575
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #171 : su 31.12.2017, 01:05:39 »
Sinä tuot mukaan jälleen kerran nuo sukupuolet, mies ja nainen. Katso omia kirjoituksiasi ja välimerkkiesi käyttöä tai käyttämättämyyttä. Keksit kaiken aikaa myös uudissanoja, mitkä ovat tarkoittaneet ennen sinua jotain muuta. Esimerkiksi doku. Yhdyssanoista sinä välität viis ja hoet koko ajan sanaa kokoajan. Löytyisi paljon muitakin esimerkkejä suomen kielen käytöstäsi, mutten viitsi penkoa sinun iänikuista höpinääsi toistuvasti omista ikävistä asioistasi.

Norma B:n kirjoitukset ovat ihmisläheisiä. Hän käyttää kieltä monimuotoisesti ja innovatiivisesti. Uusien sanojen ja merkitysten keksiminen on rikkautta, jos tätä muussa yhteydessä huonon maineen saanutta ilmaisua tässä sopii käyttää.

Hibiscuksen miepiteitä eri asioista olisi kiinnostavaa lukea. Siis muitakin mielipiteitä kuin mielipiteitä muiden mielipiteistä ja niiden esittäjistä. Kiinnostaisi tietää, millainen henkilö on nimimerkki hibiscuksen takana.

Lakia lukemaan on vaikea päästä, joten en voisi olla lakimies, enkä sellaiseksi ole halunnutkaan. Mutta jos minusta olisi kaiken todennäköisyyden vastaisesti tullut lakimies, millainen olisin. Vaikea vastata, koska vastaus riippuu siitä, olisinko antanut koulutuksen aivopestä itseni. Jos näin olisi käynyt, silloin olisin vain yksi mutteri koneistossa tai pöytälaatikossa.

Voisin kuvitella, että en sittenkään olisi antanut aivopestä itseäni. Olenhan säilynyt monella tavalla kapinallisena ja kriittisenä kaikesta propagandasta huolimatta. Lakimiehenä olisin siis ehkä hieman harvinaisempaa lajia eli tyyppi, joka inhoaa lakeja ja oikeutta ja poliiseja ja koko systeemiä. No, tämä nyt on tällaista hyödytöntä jossittelua.

Pääsin muuten aikoinaan Turun yliopistoon opiskelemaan uskontotiedettä. En mennyt sinne vaan muualle enkä myöskään opiskellut uskontotiedettä, koska sen oli määrä olla vain sivuaine. Joskus on tullut mieleen, että entä jos olisinkin alkanut opiskella uskontotiedettä ja sen lisäksi jotakin muuta, mitä nyt olisin päässyt opiskelemaan. Mikähän minusta olisi voinut tulla? Ilmeisesti samanlainen luuseri kuin mikä minusta joka tapauksessa on tullut. 

Varsinainen haaveeni opiskelupaikkaa miettiessäni oli jonkinlainen opettajan homma. Ei siksi, että se olisi kiinnostanut, vaan siksi, että siinä jäisi vapaa-aikaa harrastuksille. Yleislahjattomana en päässyt opiskelemaan minkäänlaiseksi opettajaksi.
 
Suurimman opiskeluihin liittyvän virheen tein silloin, kun pudottauduin pois jatko-opinnoista, joihin olin saanut oikeuden Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta. Tästä asiasta eri ihmisten muistikuvat jonkin verran poikkeavat, joten en voi varmuudella sanoa syytä, miksi homma tyssäsi. Äänipäiväkirjani voisivat kertoa syyn, mutta ne alkavat vasta vähän myöhemmästä ajankohdasta. Oma muistikuvani on se, että isäni "kiristi" minua tulemaan firmaamme töihin. Jos en olisi tullut, olisin menettänyt kaikki edut kuten auton. Ja minä typerä menin. Nuo ovat masentavia aikoja muistella. Työkään ei ollut mitään oikeata vaan lähinnä palkallista tutustumista firman toimintaan. Minua hävetti ja nolotti tuollainen erikoisasemaan joutuminen. Muutaman kuukauden kuluttua jättäydyin hommasta pois silmätulehduksen takia enkä enää palannut, kun vaiva oli saatu paranemaan. Tarkoitan sellaista silmätulehdusta, joka vaati kontrollikäyntejä silmäpolikliniikalla sekä tippoja ja voiteita viikkojen ajan. Sairasloma oli siis joka tapauksessa välttämätön. Tippa taidettiin panna silmään puolen tunnin välein, vai oliko se tunnin. Kertoja harvennettiin vähitellen.

Vääriä päätöksiä on tullut tehtyä pahimmillaan kuin liukuhihnalta, ja varmaan tulee tehdyksi tästä eteenpäinkin.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #172 : to 11.01.2018, 12:38:43 »

Siltatyöläiset

Erityisherkkyys-ketjun alla on tullut pohdittua ihmisen käyttäytymiseen liittyviä perusteita.

Miten kaikki mahtuu tuon otsikon alle järkevästi, on toinen kysymys, kun toisaalta koko käsite voi olla kiistanalainen, samoin tarkemmat luokitelmat, jotka voi vaihtua, kun käsitys ihmisen perusteista muuttuu ajan myötä paremmaksi, tai toisenlaiseksi joka tapauksessa, yleiseen paremmuuteen ottamatta kantaa.

Tuli mieleen ihmisenä olemisen kenttä, ja miten siinä voidaan lähteä eri linjoille, oman yksilötaipumusten ja senhetkisen tilanteen vaikuttamana. Kaikki pyrkii kohti osuvuutta, eli saamaan sen, mikä osuu, ja tuntuu olevan hyväksi, siis palvelee senhetkistä olemassaoloa, ja tämän mukaan kelautuu jatkossa laajempaa rakennetta, jotta osuvuus löytyisi jatkossakin, ja mahdollisimman vähillä ponnistuksilla, eli saadaan sitä hyväksi koettua, mahdollisimman taloudellisesti.

Lähtökohta on kaikilla sama. Osuvuus kelpaa, ja sitä halutaan. Ja puhun nimenomaan siitä osuvuudesta, joka palvelee koetusti.

Erot tulevat siinä kohden, miten ristiriitatilanteisiin suhtaudutaan. Osa haetusta voi kuormittaa, ja olla siten epätaloudellista. Voi ajatella kahdenlaista suhtautumista kuormitukseen. Kuormitusta pyritään minimoimaan, jolloin kaikki tarvittavan ympärilläoleva tapahtuu helposti. Vaikka on tarvetta, on myös suurta vapautta sen suhteen, ja helppoutta toteuttaa tarvittu. Voi siten keskittyä siihen, miten olosuhteita luodaan, ja vaikka tässä olisi vaikeaa, ei vaikeus ole este, vaan haaste, joka kiehtoo.

Toinen ääripääsuhtautuja on haalija. Kun jotain saadaan, kannattaa edes se pyrkiä varmistamaan niin, että on jotain, josta lähteä eteenpäin, jos tarvitsee, ja yleensä tarvitsee, koska pysähtyminen merkitsee enemmän muun tarvittavan sulkemista, mutta asia kerrallaan, voisi olla tämän ihmisryhmän mottona. Turha lähteä hakemaan parempaa, jos vajetta alkaa pukata heti, kun yhteen tarpeelliseksi saatuun alkaa tulla etäisyytä. Joten pidettävä linjat, ja varmistus.

Selvää, että ristiriitaa voi ilmetä. Yksi avaa mahdollisuuksia ja kaipaa niitä, toinen keräilee niitä, ja sulkee ne alleen. Kumpikin tarvitsee erilaisia asioita, ja kummallakin tarve liittyä eri asioihin, jotta olemassaolo voi jatkua. Toinen on keräiliä-kiertolainen, uuden etsijä ja avaaja, surffailija. Toinen on tarvittavan varmistaja, apaja-asustaja. Ääripäissä: "toinen on, toinen ei ole".

Asemahakuisen keino saavuttaa asioita, on liittoutua ja tehdä diileja. Näin pääsee omistajaksi yhteyksien kautta. Joustavan ja liikkuvan keinona on vapauden edistäminen, tarvittavaan pyrkimisen mahdollisuus, avoimuus. Vapausasteiden säilyttäminen.

Jos liikkumatila käy vähiin, jää jäljelle yhä enemmän vain asemat, ja vapaus tarvittavaan, ohi-asemien, vähenee. Jäljelle ei jää sopeutuminen ja sopeutujat, vaan sopeuttajat, ja sopeutetut. Laajempaa ympäristöä ajatellen sopeutujat ovat oikeasti huonoja sopeutujia, jos sopeutumisen elementit ovat rajattuja, liian karkeita. Laajaa sopeutumispohjaa kaipaavat eivät ole samalla tapaa työstettäviä, sopiviksi asetettavia jonkun tietyn rakentajan järjestelmään.

Jos järjestelmiä on edes jotenkin vapautta tarjoavina, tulisi voida olla niiden suhteen edes surffailemismahdollinen, siis toisesta vinkkelistä katsoen tietyllä tapaa uskoton jokaisella, mutta siitä huolimatta mukana. Näin vapaudenkaipuiset voivat pyrkiä tekemään erilaisista rakennelmista samalla tapaa muuta ympäristöä, johon voivat sopeutua. Jos on systeemejä, jotka eivät riko laajan sopeutumistarpeen tarvitsijoita, ovat nämä systeemit unelmia, sillä on saatavaa, eikä toisaalta merkittävää ristiriitaa laajemman kokonaisuuden kanssa.

Uniikkius ja kunnioitus tilaa ja tilantarvetta kohtaan jakaa sopeutujat omaksi ryhmäkseen.  Asema-hakuisen arvoja on liittoutuminen, lojaalisuus, uskollisuus.

Joskus käyttänyt eliömaailman vertausta suuntautumisvaihtoehtojen pohdintaan, suhteessa fiksattuihin asemiin. On kissa- ja koira-ihmisiä. Toisaalta jotkut ovat selkeästi hybridejä. Kissa voi olla eräs niistä, laajemmin kuin koira, sillä kissa voi olla kesy, mutta kesynäkin sillä on usein mahdollisuus jopa täyteen villiyteen, jolloin se elää sitä moodia. Koiria on toki luonnossa, mutta ne ovat puolestaan hyvin joustavia ryhmänsä sisällä, eikä asemamahdollisuutta ole hulluiluun, koska ollaan luontoa vasten, joten ei varaa liikaa kunkkuilla, vaan käytännön arvostusta voi olla paljon keskinäisyydessä, vaikka joukkona mentäisikin. Koira voi sopeutua eri yhteisöihin, mutta jos ympäristöä ajatellaan omaa lajiyhteisöä tai elinkelpolajiyhteisöjä laajemmin, voi kissa olla puhtaammin vasten muutakin todellisuuttakin.

Ihmisen tapauksessa sama kissan tapainen kiertolaisuusvalmius ei toteudu myöskään joustavalla ja laajasti-elävällä, vaikka elämisen perusteita kaivataan laajemmin, niin myös lähteittäisemmin. Selkeän asemakas on simpanssityylistä lähestymistapaa kunnioittava. Joustava ei oikeasti ole joustava, vaan helpommin väistävä, koska käyttää tilaa. Joustavan voisi ajatella juuri asematilanteita koskevaksi, koska on ehtoja, joiden alaiseksi asettuminen on tärkeää, osallistumisen etuja hakiessa.

Asemakkuus liittyy joukkoihin. Asemahakuisuutta esiintyy sitä enemmän, mitä tärkeämmäksi käy elämä lauman resurssien kautta.  Hevosilla on saaliseläimen motiiveista lähtevää laumautumista, vaikka lauma on paljolti puolustuksellinen. Myös kiertäjätyyppisemmissä lajeissa on pyrkimystä hakea paikkaa. Suurpedot voivat olla ilman laumoja, eli niissä toteutuu kiertolaisuus, sekä myös vahva aseman hallussapito tietyn reviirin puitteissa, eikä reviiriin kuulu saatavien varmistusta muiden lauman jäsenten tuotosten suhteen.

Ihminen, tai eliö hakee tarvittavan mahdollisimman vähällä, ja tämä on arvo, ei laiskuutta, yleisesti ajatellen. Laiskuus on sitä, että velvoitteita ei suoriteta samassa suhteessa kuin ottamista, jolloin laiskuutta osuvampaa on loisiminen, vapaamatkustaminen, tai epäoikeudenmukaisuus. Tuotteliasta ja ahkeraa arvostetaan, ja tällainen voi ahkeroida ja hakea helppoa hyväksyttävästi, mikäli tarvittavan hakeminen kohdistuu ulospäin. Näin ahkera on tuomassa yhteiseen kakkuun.

Jos ihmisellä on tarve elää laajemmin, voi hänellä olla tarve ottaa huomioon yhteentörmäykset ja ristiriidat muunkin kuin oman yhteisönsä kanssa. Selkeämpi kestämättömyys lajaa-alaisempan elinympäristön ristiriidassa aiheuttaa sopeutumista myös muun kuin sen lähiyhteisön kanssa, jossa on joskus voinut olla ok-tilanne. Näin muuten ahkera ja tarkka hakija ei välttämättä suostu olemaan niin runnova kuin toivottua, vain tietyn yhteisön tarpeita ajatellen, ja idean voi kokea vastoin itseä ja palveltavaa yhteisöä.

Jos vapautta kaipaava on yhteisössä, voi hän olla kiinnostunut uudesta, ja suuntautua muualle, ja myös siinä kohden, jossa palvelevuutta ei olisi, vaan enemmän kulua. Hän voi oikeasti satsata sopeutumiseen, ja kun on sopeutumisen asialla suhteessa vaihtoehtoiseen, vaikeaa, tarvittavaan, siis uuteen, niin luontevuus hakea ilmenee paitsi omakohtaisena, niin myös yhteisöä odottavana. Tälläinen sopeutuja on sopeutuja suhteessa ympäristöön ja myös suhteessa siihen, mihin voi yrittää pitää juuria, jos vain mahdollista.

Siinä se, all-around-cowboy. Osa voi käydä tähän rooliin, osa huonommin. Perussyy voi olla yhteisössä, ja jos se on ok, ei irtolaisempaa otetta ja keinostoa tarvita samassa määrin.

Yhteisöjen sisällä on aina keskinäisongelmaa, ja jos ongelmien suhteen on herkempi, eli herkempi katsomaan muuallekin, siis tietyllä tapaa myös häiriytyvämpi muun suhteen, on samalla enemmän haarautumiskohtana juuri paineen noustessa. Joutuu nostamaan kytkintä, tai hoksaa lähteä, ja voi käydä sillaksi toisenlaiseen koko yhteisölle, riippuen, jne. Se, millä paineella vaihteoehtoisuutta löytyy kestäkin, voi olla kokonaisuudessaan vaikeampi. Jotta kehitys voisi mennä eteenpäin, on oltava liittymävalmiutta muualle, ajoittain. Paine kasvaa, ja kohta alkaa löytyä toteuttajia.

Tässä eräs aiheeseen liittyvä artikkeli viimeajalta: https://yle.fi/uutiset/3-10013895.

Paikalla Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 14398
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #173 : to 11.01.2018, 18:51:03 »
Elokuvaa Anomalisa käsittelin elokuvaketjussa, mutta sen yhteydessä tuli ajatuksia jotka mielestäni sopisivat tähän ketjuun. Saisikohan aiheesta vielä jotain lisääkin irti. Siitä miten ihminen kuolettaa itsessään kaiken.

http://jatkumo.net/index.php?topic=91.msg187021#msg187021

Paikalla Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 14398
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #174 : ke 07.02.2018, 10:23:40 »
Tuli vaan mieleen että osaankohan aina erottaa mikä on tyhmyyttä ja mikä itsekkyyttä/itsekeskeisyyttä?

Aikoinaan kun oli jokunen vuosi katseltu eksän ostamaan digiboksia, se sitten tussahti ja seuraava ostettiin vaihteeksi minun rahoillani. Kuinka ollakaan hetimiten oli tulossa elokuva Innocence josta olin lueskellut juttua ja olin erittäin kiinnostunut sen näkemään. Samaan aikaan tuli kuitenkin kahdelta kanavalta jotain muuta jotka myös piti saada tallannettua eksän mielestä. Hänhän tietenkin tuttuun tapaansa laittoi rähinän päälle kun kävi ilmi että haluaisinkin sen elokuvan talteen, ja ehdottomasti. Minusta tuntui perin erikoiselta että kun vempain on nyt minun maksamani, niin en saisi mukamas edes tuon vertaa päättää että nyt laitetaan se mitä minä haluan. Laitettiinhan se sitten. Eksä ei sitä elokuvaa silloin katsonut, mutta joskus myöhemmin katsoi erään uuden muijansa kanssa ja oli sitten aivan säpinöissään. Olisi vaan kannattanut katsoa jo minun kanssani, eikä kiukutella...  ;D

Nykyään ajattelen että periaatteessa tuollaisilla asioilla ei pitäisi olla merkitystä, koska kumminkin sain tahtoni lävitse, eli en ollut alistettu kynnysmatto - täysin. Mutta se ärsyttää että minun mielestäni itsestäänselvästä asiasta piti taas kerran rähjätä puolin ja toisin. Ärsytti että mies oli niin kohtuuton, ettei ajatellut ollenkaan ettei ole oikeudenmukaista että sen ainoan kerran kun tulee jotain tosi tärkeää minulle, niin siinäkin sitten hän kehtaa olettaa automaattisesti että tehdään kuten hän haluaa. (Koska tv-asioissa oikeastaan aina tehtiin kuten hän halusi.) Olen ajatellut että olipas itsekäs ihminen. Mutta voisiko olla niin että hän oli tyhmä? Että hän ei tajunnut että tilanteessa hän on kohtuuton ja epäoikeudenmukainen?

Ja onko sillä sitten väliä, onko kysymyksessä tyhmyys vai se että ajattelee vain omaa napaansa? Lopputulos on kumminkin sama.

Oli asioita jotka jäivät kiukuttamaan eksää, aivan yhtälailla kuin oli asioita joista itse jurppiinnuin. Olin kuulema suhteen alkupuolella luvannut paistaa lettuja, ja kun mies tuli käymään, olinkin sitten todennut että en viitsikään. Vuosienkin päästä mies muisti tämän. Ehkä parisuhteessa joka ei jatku hautaan asti jää puolin ja toisin asiat kaivelemaan? Amerikkalaisissa elokuvissakin välillä kiukutellaan ihan mistä vaan. Ehkä ihmissuhteet vain kertakaikkiaan toimivat niin. Kun ei tässä läjäpäin ole näitä saman katon alla asumisen kokemuksia ollut per nutipää, ja lapsuudenperheeni ei ehkä ollut sieltä terveimmästä päästä, niin pirustako minä tiedän mikä menee vielä normaalin tavanomaisen keskinäisen kiukuttelun piikkiin ja mikä on mitäkin.

Äitini oli erinomaisen herkkä huomioimaan jos miehet olivat ylimielisiä. Oman isänsä ja minun isäni tunnettuaan hän oli tullut siihen tulokseen että miehet vain yrittävät alistaa, ottaa luulot pois. En tiedä paljonko tuollaista oletusta ja epäluuloa itsessäni on ns. liikaa, eli milloin olen itse kohtuuttomasti pelkäämässä että mies on kohtuuton, ja milloin pitäisi osata ajatella että ei tämä niin vakavaa ole.

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3575
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #175 : pe 09.02.2018, 21:31:24 »
Äitini oli erinomaisen herkkä huomioimaan jos miehet olivat ylimielisiä. Oman isänsä ja minun isäni tunnettuaan hän oli tullut siihen tulokseen että miehet vain yrittävät alistaa, ottaa luulot pois. En tiedä paljonko tuollaista oletusta ja epäluuloa itsessäni on ns. liikaa, eli milloin olen itse kohtuuttomasti pelkäämässä että mies on kohtuuton, ja milloin pitäisi osata ajatella että ei tämä niin vakavaa ole.

Jotkut alistavat, jotkut alistetaan.

Sana "tohvelisankari" ei taida tarkoittaa sankaria, joka alistaa vaimonsa vaan miestä, joka tekee, mitä käsketään.

https://fi.wiktionary.org/wiki/tohvelisankari

Ehkä miehet alistavat naisystävänsä/avovaimonsa/vaimonsa joissakin asioissa ja naiset alistavat poikakaverinsa/avomiehensä/aviomiehensä joissakin asioissa.

Jos laitteen maksajalla on päätäntävalta siinä, mitä laitteella tehdään, päättääkö silloin perheessä ruuasta se, joka on maksanut hellan? Entä jos toinen on maksanut jääkaapin, eikä suostu aukaisemaan sen ovea, kun ruokaa pitäisi laittaa.

Alistamista on monenlaista. Vaimo voi olla hyvin salliva ja antaa miehen hankkia esimerkiksi veneen. Mutta kun vaimo ei koskaan lähde veneen kyytiin, eikä mies lopulta yksinkään viitsi veneillä, mies luopuu veneestä. Sama koskee mitä tahansa esinettä tai asiaa, jonka ostaja on kaavaillut yhteiseksi: Kesämökkiä, venettä, autoa, Lapin reissua, ulkomaanmatkaa ja niin edelleen. Kumpi on alistaja? Kumpi on itsekäs? Sekö joka hankkii jotakin tuollaista, vaikka se ei toista osapuolta kiinnostakaan, vai se, joka ei osallistu mihinkään tuollaiseen mitä toinen hankki ja saa siten toisenkin luopumaan siitä.

Suhteiden hyväksi uhrataan paljon. Jos suhde joskus päättyy, jompikumpi osapuoli tai molemmat voivat kokea elämänsä menneen hukkaan, kun kaikesta itseä kiinnostavasta on pitänyt luopua toisen mieliksi. Lopputulos on voinut olla se, että kumpikaan ei ole saanut tehtyä itseään kiinnostavia asioita, sillä kumpikin on luopunut niistä toisen hyväksi.

Tunsin etäisesti yhden tyypin, jonka vaimo ei hyväksynyt miehensä harrastuksia, jotka miehelle olisivat olleet kaikki kaikessa. Mies luopui mieleisestään elämästä ja haaveistaan ja harrastuksiin liittyvistä ystävistä ja alistui elämään vaimonsa muotoilemaa tylsää elämää. Vaimo ei tuntunut hyväksyvän mitään vaan kahlitsi miehen itselleen. Pariskunnalla oli kaiken lisäksi huono onni. He jäivät lapsettomiksi jonkin onnettomuuden takia, jossa menehtyi heidän vastasyntynyt tai lähellä laskettua aikaa oleva syntymätön lapsensa. En muista enää tarkemmin. Vaimo masentui tapauksesta ja mies joutui uhrautumaan täydellisesti hänen palvelijakseen.

Tapasin tuon miehen kolme vuotta sitten. Hän oli tullut katsomaan vanhaa harrastustaan ja vanhoja kavereitaan. En ollut nähnyt häntä pariinkymmeneen vuoteen. Hän kertoi traagisen asian. Hänen vaimonsa oli kuollut. Eli siinä mies oli parhaan osan elämästään vaativaan ja ongelmaiseen naiseen uhranneena, harrastuksistaan luopuneena, haaveistaan luopuneena, ystävistään luopuneena, lapsettomana, kuin hukassa olevana. Hän kai yritti saada kiinni aikaisemman elämänsä rippeista ja solmia uudestaan ystävyyssuhteita, joita hänellä oli ollut harrastuksen aikana. En ole kuullut hänestä tuon jälkeen.

Paikalla Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 14398
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #176 : la 10.02.2018, 09:34:22 »
Eksäni kanssa kävi niin että kun ekana seurusteluvuonnamme halusin Ruissaloon festareille joilla olisi esiintynyt kokonaista kolme suurta suosikkinia (en muista enää keitä, olisikohan ollut Depeche Mode yksi näistä, ehkä Nick Cave?), niin mies ei suostunut lähtemään. Myöskin joskus haikailin että mennään diskoon. Olin vain kerran pari käynyt siellä aikoinaan yksinäni, mutta mieluummin olisin ollut siellä miehen kanssa (tanssi hän itse tai ei). Eksä ei lähtenyt. Sitten täytin 30 v ja joku firma laittoi minulle lipukkeen jolla olisin saanut ilmaiset kuohujuomat tai mitä lie jossain puljussa. Eksä ei suostunut lähtemään, juomatta jäi.

Luontoreissuilla kyllä käytiin, ja Yyterissä. Kiva kun edes näihin paikkoihin pääsi, mutta kyllä nuo muutkin mestat olisivat kiinnostaneet, vaikken niin ihmislaumoista perustakaan. Eräänä vuonna eksä sitten oli toisella puolella maata jollain kurssilla työnsä puolesta, ja kun hän palasi, kertoi että oli illanvietossa tanssinut jonkun naisen kanssa. Minulta pääsi itku. Tuntui niin helvetin pahalta se että minun kanssani ei suostu jotain tekemään, mutta sitten heti kun tilaisuus, niin ryntää tekemään sitä jonkun toisen kanssa. En ole eläissäni juurikaan kärsinyt mustasukkaisuudesta, mutta tuo meni lähimmä sitä tuntemusta - mutta ihan aidolta mustasukkaisuudelta se ei tunnu. Olettaisin että mustasukkaisuuden pitäisi lähinnä tuntua siltä että ei halua mitään vieraita naisia miehensä lähelle. Sehän ei minua juurikaan rassaisi jos minun mieheni tanssisi jonkun toisen kanssa joskus, jos hän tanssisi myös minunkin kanssani. Osattomuus ja sivuutetuksi tuleminen siinä minulle se pahin paikka oli. Miksi minä en kelvannut?

Kun meille tuli ero eksän löydettyä uuden naisen jonka kanssa kokea uutuudenviehätystä jne., meni eksä katsomaan Iron Maidenia uuden naisensa pojan kanssa. Ja tämä piti tietysti kertoa minulle, ja taas jurppi ja tuli katkera olo. Kersakin kelpasi festariseuraksi ennemmin kuin minä. Seuraavan uuden naisensa kanssa, sen jonka kanssa eksä sitten meni oikein naimisiinkin (kahdesti) hän oli seilannut vallan Viroon asti. Jos minä olisin moista ehdottanut, niin ei takuulla olisi lähdetty.

Mutta nyt sitten tulee taustoja, eli asiat eivät aina ole niin simppeleitä että tässä voisi viritellä marttyyrin viittaa ylleen ja kääriytyä alemmuuskompleksiinsa. Ennen minua eksäni oli nimittäin ollut parisuhteessa sellaisen naisen kanssa joka vietti varsin risaista ja remuisaa elämää. Viina virtasi, ja lopulta nainen alkoi hyppäämään vieraissa, ja raahasi yhden hoitonsa kämpillekin asti, siihen asuntoon jonka (tuleva) eksäni tuolloin omisti. Siellä se tyyppi yritti kuristaa eksäni hengiltä, mistä lie juoppohulluuspuuskasta johtuen. Eksä ei uskaltanut heittää muijaansa pihalle, koska tällä oli rikollisia sukulaisia ja tuttavia, ja eksä pelkäsi että hänelle kostetaan. Eksä oli hankkinut käsiaseenkin, ja joutui muistikuvani mukaan sillä kerran jotain retkua jossakin uhkailemaankin. Sekavaa elämää kertakaikkiaan.

Sen että miksi me ei lähdetty festareille eksä perusteli sillä että siellä on vaarallista ihmisten seassa, ihmiset aineissa. Diskoon lähtemättömyyden hän perusteli sillä että minut "viedään". Se tuntui kummalliselta, ihan kuin minulla ei olisi ollut mitään sanottavaa semmoiseen. Tai että olisin halunnut tulla viedyksi - miksi, kun eksä oli juuri sen näköinen mistä pidän ja sängyssäkin oli ihan kivaa. Kaikenkaikkiaan jälkikäteen katsoen eksä kärsi jostain posttraumaattisesta mistä lie sen vaarallisen elämänjaksonsa vuoksi. Minä osuin semmoiseen saumaan hänen elämässään että hän pelkäsi ja oli ahdistunut. Sitten kun vuosia kului, se ilmeisesti helpotti, varsinkin kun hän alkoi käymään psykiatrilla. Eromme jälkeen kelpasikin sitten tietysti jo rampata uusien naisten ja näiden läheisten kanssa vaikka missä. Olisi vain pitänyt turpansa kiinni eikä minulle kertonut siitä mitä on muiden kanssa tehnyt, ettei minun olisi tarvinnut katkeroitua.

Sanotaan että sitä kyllästyy ihmisessä juuri siihen piirteeseen mihin ensimmäiseksi ihastuu. Tutustuessamme eksä sanoi että on niin kiva tulla luokseni, kun minun luonani on aina niin rauhallista. Ennenpitkää tulin lokeroiduksi ihmiseksi jonka kanssa pitää nimenomaan olla rauha (ja olisi ollutkin, ellei eksä olisi saanut niitä raivokohtauksiaan aina silloin tällöin), ja lopulta se varmaan kääntyi niin päin että minun kanssani on ihan helvetin tylsää ja pitää vaihtaa muijaa niin johan sitten tulee ihmisiä elämään. Kun erossa ruikutin tietysti niin paljon kuin vain ehdin ruikuttamaan, täräytti eksä että "kun et sinä kumminkaan muutu". Tämän käsitin niin että minun suurin vikani oli se että minulla ei olltu kaveripiiriä ja runsasta sosiaalista kanssakäymistä johon siivelle eksä olisi päässyt. Ei hän itse mikään erityisen aktiivinen ole ihmisiä elämäänsä haalimaan, hänkään, mutta naisen kautta hän sitten kyllä tutustuu kaikenlaisiin ihmisiin. Se oli ollut hänen tapansa ennen minua ja se oli hänen tapansa varsinkin minun jälkeeni. Kun inisin että miksi ette voineet olla pelkästään kavereita sen uuden naisen kanssa, hän selitti että hänellä on niin hyvä olla kun naisella on paljon väkeä; lapset, sukulaisia, kavereita. Jos kaipaa sosiaalista kanssakäymistä, niin tottahan nyt lauma ihmisiä aina yhden introvertin vetäytyvän ihmisen voittaa. Ymmärrän sen kyllä.

Ehkä meillä kaikilla on se oma aikamme jonkun toisen ihmisen elämässä, ja sitten kun se päättyy, niin se päättyy. Minua tietysti ihmetytti että miksei minulle annettu edes mitään tilaisuutta lähteä toisenlaiseen elämänvaiheeseen eksän kanssa, mutta enhän minä voi vilpittömästi vannoa että olisin hinkuenvinkuen halunnut läjäpäin ihmisiä elämääni. Toisaalta yhteen aikaan kävimme henkisillä luennoilla ja eksähän sen lopetti, enkä minä, koska halveksui sitä että ne olivat vaan "pullakahvikestejä", eli luennot olivat väärällään keski-ikäisiä naisia joille tuntui olevan tärkeämpää sosiaalinen kanssakäyminen kuin esoteerisen tiedon keruu. Olisin tietysti voinut rampata noissa yksinäni, mutta minä en halunnut maksaa bussista kun oli kerta kuski omasta takaa.  :P Joka kuski sitten päätti ja määräsi että mihin mennään ja milloin. En voi sanoa että hän minut alisti, vaan että olin pöljä kun en pitänyt omasta elämästäni kiinni, kun ei toinen kerta halunnut sitä jakaa. Ehkä jos olisin ravannut siellä ja täällä olisin antanut aktiivisemman vaikutelman, eikä minua olisi ainakaan sen takia tarvinnut dumpata että kun en muka tee mitään enkä ole kenenkään kanssa tekemisissä.

Eron jälkeen olenkin sitten netin kautta keskustellut yksityisesti useamman ihmisen kanssa kuin yhteensä koko parisuhteeni, tai oikeastaan parisuhteideni, aikana. Tavannutkin olen porukkaa aina silloin tällöin ja on muutamia kavereitakin, kun parisuhteen aikana ei ollut yhtään ekan eksän kuoltua 2001. Jos nyt törmäisin sellaiseen mieheen joka alkaisi jotain vänkyttämään että en saa tavata jotakuta tai olla yhteyksissä kehenkään, minulta varmaan pääsisi räkäinen nauru.

Ei ihmistä voi omistaa. Menköön jos on mennäkseen. Jääköön jos on jäädäkseen. Jos ei suostu juttuja tekemään, niin niitä pitää tehdä sitten itse. Aika moni "kaikesta luopunut" ihminen lopultakin voi syyttää vain itseään, jos ei sentään ihan nyrkin kanssa uhkailla että et mene etkä tee.

Ai juu, ja sille eksälle vaimonsa kanssa kävi sillä Viron reissulla sitten niin että heitä oli kumpaakin yrittänyt iskeä joku yökerhossa (jos en väärin muista), ja vaimoke tuli niin huonovointiseksi että epäilivät jotta joku kävi vähän "terästämässä" hänen drinkkiään. Tavallaan aika huvittavaa että kun eksän suurin pelko hänen ja minun suhteen alussa oli juuri se että minut viedään ja että jossain paikassa missä juodaan ei ole turvallista, niin sitten se kävi toteen kun hän ei enää pelännyt...!

Paikalla Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 14398
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #177 : ti 27.02.2018, 10:04:00 »
Talvisää-ketjussa tuli Kopekin kommentista mieleen:

Oudoksun sitä että useimmiten miehet, varmaan monet naisetkin, tuntuvat leijuvan jossain ihme avaruuden tyhjiössä mitä tulee parisuhteisiin. Kun puhuvat menneisyydestä, eivät millään tavalla noteeraa noita menneitä ihmissuhteitaan, eivät aina nykyisiäkään. Ehkä olenkin sitten yllättävänkin parisuhteellinen ihminen, kun minusta se on ihan selviö että se on merkittävä seikka elämänvarrella onko juuri silloin ollut parisuhteessa vai ei. Taikka ehkä minulle nuo suhteet korostuvat koska muita suhteita ei ole välttämättä siinä rinnalla ollut, kaverisuhteita siis. Ja sen takia sitä kumppania onkin niin pirun vaikea löytää, kun sen pitäisi olla tosiaan merkittävä ihminen, eikä joku anekdootti siellä seassa jonka voi jättää vaikka mainitsematta. Nuoruuden kumppaneiden merkittävyys oli tietysti jo pelkästään siinä että heidät ylipäätään kohtasi, kun ei ollut entuudestaan pahemmin kokemuksia ja ihmissuhteita kertynyt. Nykyään miehen pitäisi olla jollainlailla spesiaali (minun silmissäni) jo omana itsenään, eikä vain sen takia että satutaan kohtaamaan.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9866
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #178 : ke 28.02.2018, 20:34:41 »

Vallan delegoinnista

Joskus päivitellään sitä, että kun ihmisiä on paljon, ei löydykkään vastuuta, eikä ihmiset tee sitä, mikä on muuten oikein, ja eettistä. Ihmisten vastuuttomuus on tässä se huomioitavin seikka. Ei niinkään se, että kun ollaan ei-yksilöidymmin, ei yksilötoimellisemmat kuulu mukaan samalla tapaa, kuin omissa touhuissa. Valtaa luovutetaan jonkun hyväksi, yleensä yleisemmän hyväksi. Samassa suhteessa menee tietysti vastuutakin.

Kun asiaa tarkastellaan sivusta, on mukana jo arviointiodotusta, ja odotuksia suunnataan tilanteeseen, johon niitä ei näköjään ole perusteltua suunnata.

Tilanteissaoloa varten on olemassa erityisrooleja, joissa joukon mekanismeja on lupa oikoia. Toisaalta erityisroolit voivat olla välttämättömiä, ja niihin liittyy odotuksia, ja sen mukaisesti vallan luovuttamista, mutta tosiaan ei vastuuta ihan samassa määrin, kuin sivullista toimijaa ajatellen.

Vastuun delegointi on joskus vähintään kuin välinpitämättömyys, ja joskus jopa aggressiivinen välinpitämättömyys, sillä paitsi ettei puututa, niin vaikka luovutetaan valtaa, niin voidaan jopa odottaa, ettei vallankäyttöä tarkastella. Mitä enemmän valtaa luovutettuna, sen enemmän läpi sormien vallankäyttäjää katsotaan. Valtapaikan tulisi olla kuitenkin jotenkin sidottua.

Onko tässä jokin dilemma? Käytännössä.
« Viimeksi muokattu: ke 28.02.2018, 20:38:40 kirjoittanut Juha »

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13775
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #179 : ke 28.02.2018, 20:43:31 »

Vastuun delegointi on joskus vähintään kuin välinpitämättömyys, ja joskus jopa aggressiivinen välinpitämättömyys, sillä paitsi ettei puututa, niin vaikka luovutetaan valtaa, niin voidaan jopa odottaa, ettei vallankäyttöä tarkastella. Mitä enemmän valtaa luovutettuna, sen enemmän läpi sormien vallankäyttäjää katsotaan. Valtapaikan tulisi olla kuitenkin jotenkin sidottua.

Onko tässä jokin dilemma? Käytännössä.

On dilemma. En usein ymmärrä mitä kirjoitat, mutta tässä oli järkeä.


VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu