Kirjoittaja Aihe: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta  (Luettu 24607 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« : pe 06.03.2015, 15:52:14 »

Riippuvuudesta

Esim-kuvausta riippuvasta ...

1.  ei kykene pitämään muihin riittävää välimatkan tuntua
2.  ei ole rajoissa selkeä
3.  ei ehkä kovin itsenäinen

Kun jokin uhkaa, on uhkaavaan jotenkin suhtauduttava. Luonnonlaki. Riippuvalle tuo tarkoittaa jopa toisen ihmisen säteellä olevan säätely-yritystä. Riippumattomammalle asioihin suhtautuminen hoituu hiukan lähempää.

Vaikuttavuus tiettyihin asioihin on löydyttävä, ja riippumattomammalle se löytyy tosiaan helpommin, koska on selkeämmin muista vapaa. Riippuva on helpommin sidottu suurempiin itsesuojelullisiin toimiin muiden kautta.

(Blogi-kamaa, tosin esim em:sta voi herätä jotain keskusteltavaa. Otsikko on hyvä!)

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #1 : ti 16.06.2015, 07:09:46 »

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/12/koirasi-vihollisesi-vihollinen

Kävi ilmi,että koirat eivät halunneet ruokaa ihmisiltä, jotka olivat kieltäytyneet auttamasta niiden omistajia. Sen sijaan avuliaiden ja neutraalien henkilöiden herkut kyllä kelpasivat.


Koira ei siis ole mielellään yhteistoiminnassa niiden kanssa, jotka nakertavat niitä, jotka se kokee tärkeiksi.

Ajattelin laajentaa ajatusta ja spekuloida tulosta ihmisten tapaukseen. Jos ihminen on koiraa sosiaalisempi, voi hänen piirinsä olla jo melko laaja. Entä jos joku on sellainen, ettei hän hyväksy lähelleen ihmisiä, jotka ovat yleensäkin jotakuta kohtaan brutaalisti toimivia, tai asenteeltaan siihen taipuvaisia? Iskisi piuhat poikki niiden kanssa, jotka eivät kohtelisi tärkeäksi koettuja hyvin, ja tärkeäksi koettujen piiri olisi tosiaan huomattavasti laajempi kuin koiralla?

Spekulaatio, mutta jos on joskus tosi? Missä suhteessa joku voi ajatella maailmasta niin, että toisia tulisi huomioida laajasti? Mikä on se tärkeäksi koettujen piiri erilaisilla ihmisillä, ja mitä eroja sen laajuudessa on?

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15011
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #2 : ti 16.06.2015, 10:05:18 »
Olen kyllä joskus ihmetellyt millä tavalla ihminen selittelee sen itselleen että hänen rakkaansa, sukulaisensa tai läheisensä on oikeutettu kohtelemaan ihmisiä väärin. Jos paskiainen on omalle läheiselleen ihan ok, niin sekö jotenkin oikeuttaa ja hyvittää sen että monille/kaikille muille hän ei ole?

Natsi-Saksa -juttuja tulee tuon tuostakin telkasta, ja niistähän ollaan opittu että jos toinen ihminen saadaan leimattu ali-ihmiseksi, niin silloin häntä kohtaan "saa" käyttäytyä miten vain. Eli ääritapauksessa perheenisä käy vähän tappamassa juutalaisia yhteen kasaan ja palaa sitten kotiin leikkimään iki-ihanaa isukkia ja vaimokin palvoo miestään silmät innosta loistaen. Jossain (en nyt muista oli lehti, kirja vai telkka) ihmeteltiin että miksi joku tietty nainen, jonkun ison natsipomon vaimo muistaakseni, auttanut juutalaisia. No miksi hemmetissä hän olisi auttanut, kun oli niin lääpällään mieheensä ja siksi aatteestakin onnessaan.

Eli olisiko se sitten se läheisensä fanitus joka saa silmät umpenemaan tämän julmuuksilta. Idolisoiva rakkaus? Jos ei aina välinpitämättömyys.

Ymmärrän että esim. sarjamurhaajan äiti saattaa rakastaa poikaansa tämän teoista huolimatta, mutta tuskinpa se nyt olisi mitenkään väärin tai edes vaikeaa tuomita silti pojan teot ja edellyttää että tämä ne jotenkin hyvittää (siihen tietenkään murhaaja ei oikeasti pysty, mutta ihmettelen naista joka katsoisi että on ihan ok että murhaajapoika jää rangaistuksetta).
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Kopek

  • Konkari
  • Viestejä: 3754
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #3 : ti 16.06.2015, 10:45:59 »
Vaikka ihmiset jakaisivatkin joitakin yhteisiä "yleisihmisellisiä" perusarvoja, yksilöiden välillä voi olla suuriakin eroja. Eri ihmisille erilaiset asiat ovat tärkeitä ja vähemmän tärkeitä. Arvomaailmat voi olla hyvinkin erilaiset. Mistä erot johtuvat?

En yritä tehdä kattavaa arviota. Oletan, että erojen taustalla voi olla seuraavia syitä.

1) Ihmisen luontainen "persoonallisuus"

2) Kotitausta ja kasvatus

3) Kaveripiiri, koulumaailma sekä erilaiset ulkopuoliset vaikutteet

4) Virallinen "systeemin oppi", jota media julistaa

5) Viihteellisen mediasisällön vaikutus

5) Asenne uskontoon ja sen mahdollinen vaikutus

Todennäköisesti on muitakin syitä. Mitkä asiat kuuluvat mihinkin luokkaan, on määrittelykysymys. Kuinka suuri on minkäkin asian vaikutus, riippuu monista asioista kuten altistumisen määrästä.

En aio selostaa arvomaailmaani ja kantaani eri asioihin. Viittaan vain edellä olevaan kirjoitukseen, jossa käsitellään perheenjäsenten keskeistä solidaarisuutta suhteessa yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin. Näiden arvomaailmojen ristiriita myönnetään virallisestikin. Muutama päivä sitten lehdessä oli uutinen uudesta laista, jonka mukaan avopuolison ei tarvitse todistaa rikosasiassa puolisoansa vastaan. Aikaisemmin tällainen oikeus on ollut vain aviopuolisolla.

Yleisesti siis myönnetään että "perhesiteet" ovat ainakin jossakin määrin hierarkiassa korkeammalla kuin yhteiskunnalliset siteet. Totalitaristisissa valtioissa asia ei ole näin, vaan niissä suorastaan yllytetään kavaltamaan omia perheenjäseniä. Isänsä tai äitinsä tai veljensä tai sisarensa tai lapsensa järjestelmän puolesta pettänyt ihminen julistetaan sankariksi. Onhan hän tehnyt suuren henkilökohtaisen uhrauksen yhteisön puolesta (yhteisö = valtaa pitävä rosvoklikki).

Vaikka Suomessa edelleenkin pidetään kiinni vanhasta periaatteesta, jonka mukaan lähiomaista vastaan ei tarvitse todistaa, eräät muut ilmiöt osoittavat, että suunta on kohti totalitarismia. Viimeisinä vuosikymmeninä on lainsäädännöllisillä keinoilla lisätty poliisin vaikutusta ja läsnäoloa perheissä. Tämä asia liittyy yhteiskunnan yleiseen ”poliisisoitumiseen” eli siihen, että yhä useammat asiat ovat poliisiasioita. Elämä pyörii yhä enemmän poliisin ympärillä. Poliisista on tullut yhteiskunnan keskeinen tukipylväs ja samalla piilevä vallankäyttäjä, jonka vallan kasvulle ei näy mitään rajoja.

Poliisin näkyvyys mediassa on suorastaan räjähtänyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Käänsipä television lähes mille kanavalle tahansa, siellä esiintyy poliisi. Tuskin edes Pohjois-Korean johtaja saa yhtä paljon kanava-aikaa. Luultavasti edes Allah ei ole yhtä paljon esillä Iranin islamilaisen tasavallan televisiossa. Milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan pitkässä historiassa väkivaltamonopolin edustaja ei ole ollut yhtä näkyvästi ja kattavasti esillä kuin suomalainen poliisi ja poliisi yleensäkin tällä hetkellä.

Koska kannatan tasa-arvoa ja yksilönvapautta ja vastustan kaikkea, mikä vähänkin haiskahtaa totalitarismille ja diktatuurille, pidän luonnollisesti perhesiteitä kaikkein tärkeimpinä ja korkeimpina siteinä, jotka ylittävät ilman pienintäkään epävarmuutta valtiovallan asettamat ”siteet”. Näin ollen en arvosta perheenjäsenen ilmiantamista, olipa hänen tekemänsä teko mikä tahansa. Myötärikolliseksi ei kuitenkaan tarvitse lähteä. Ja lähisukulaisen pahoihin tekoihin voi tietysti yrittää kaikin keinoin vaikuttaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Albert_G%C3%B6ring

Renttu

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #4 : ti 16.06.2015, 11:02:24 »
Eli olisiko se sitten se läheisensä fanitus joka saa silmät umpenemaan tämän julmuuksilta. Idolisoiva rakkaus? Jos ei aina välinpitämättömyys.
On kuvio vielä monisyisempikin, vaikka näinkin yksinkertaista tilanne joidenkin kohdalla on. Viimeisimpänä tulee mieleen ne taannoin huippuvarmasta vankilasta paenneet kaksi miesvankia, joiden avustajana paossa toimi vankilan naisvartija. Oli niin lääpällään toiseen vangeista, että oli valmistautunut murhaamaan oman aviomiehensäkin (Toimi samassa vankilassa huoltomiehenä). Hänen piti aluksi toimia paossa autokuskinakin, mutta sen suhteen oli tullut katumapäälle, ja jätti lopulta väliin.

Mikään ei kuitenkaan estä vaikkapa sitä muuten brutaalia keskitysleirin vartijaa olemasta samalla hyvä ja rakastettava puoliso, ja hieno isä lapsilleen. Samahan se on vaikka ultraväkivaltaisten mafiajohtajien kanssa: onnistuvat olemaan samaan aikaan aidosti hartaita katolisia, ja hienoja miehiä perheilleen.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14519
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #5 : ti 16.06.2015, 11:08:22 »
Toimiihan tämä toisinkin päin. Se "hieno ihminen" onkon läheisilleen tyrannimainen hirviö, pahoinpitelijä ja ties mikä. Ulkopuolisille on paraatipuoli näytillä, mutta kotona oma perhe kärsii. Erittäin ikävää sikälikin, että jos alkaa puoliso valittamaan, ei kukaan usko.

Renttu

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #6 : ti 16.06.2015, 11:11:14 »
Toimiihan tämä toisinkin päin. Se "hieno ihminen" onkon läheisilleen tyrannimainen hirviö, pahoinpitelijä ja ties mikä. Ulkopuolisille on paraatipuoli näytillä, mutta kotona oma perhe kärsii. Erittäin ikävää sikälikin, että jos alkaa puoliso valittamaan, ei kukaan usko.
En oikein ole varma, että kyseessä olisi sama, mutta vain käänteinen psykologinen mekanismi. Narsistit (Sanaa yliviljelläänkin paljon) ovat hieman toinen juttu.

Poissa Faustinen

  • Konkari
  • Viestejä: 7276
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #7 : ti 16.06.2015, 11:23:43 »

Natsi-Saksa -juttuja tulee tuon tuostakin telkasta, ja niistähän ollaan opittu että jos toinen ihminen saadaan leimattu ali-ihmiseksi, niin silloin häntä kohtaan "saa" käyttäytyä miten vain. Eli ääritapauksessa perheenisä käy vähän tappamassa juutalaisia yhteen kasaan ja palaa sitten kotiin leikkimään iki-ihanaa isukkia ja vaimokin palvoo miestään silmät innosta loistaen. Jossain (en nyt muista oli lehti, kirja vai telkka) ihmeteltiin että miksi joku tietty nainen, jonkun ison natsipomon vaimo muistaakseni, auttanut juutalaisia. No miksi hemmetissä hän olisi auttanut, kun oli niin lääpällään mieheensä ja siksi aatteestakin onnessaan.

Omaansa puolustetaan.  Vaikka "hakattu aviovaimo Puolustaa väliintulijaa vastaan miestään, saa riidanselvittäjä helposti myös vaimon niskaansa.
Se mikä koetaan omaksi, on puolustamisen arvoinen, onhan se omaa itseä (itse se hakkaava mieskin on otettu)

Kunnioitus toisiin ihmisiin on melko yksinkertaista, niitä kunnioitetaan joilta voi saada jotain,, etuja, hyötyjä, joita ei tarvitse pelätä, ja , tai jotka voivat aiheuttaa hankaluuksia jos heitä vastaan nousee. (sellaiset aatteetkin omaksutaan helposti)

Sellaisista ihmis-suhteista taas, joista ei ole mitään hyötyä ei pidetä väliä.

Paremmuuden tunne on helppo ympätä ihmiselle ja joukkoon kuulumisen hyöty on kannustavaa, ulkopuoliset ovat vihollisia. Sitähän maailmalla tapahtuu edelleen. Yhteinen vihollinen on yhdistävä tekijä.

Renttu

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #8 : ti 16.06.2015, 11:25:05 »
Psykopaatteja (Psykopatia ei ole mielisairaus, vaan luonteenpiirre) on muutama prosentti väestöstä. Heidän kohdallaan kuvio on se, että pystyvät halutessaan ikään kuin kytkemään kaiken empatian pois päältä, milloin kokevat sen tarpeelliseksi - ja taas takaisin, kun on sen hetki. Lainkaan kaikki psykopaatit eivät ole edes väkivaltaisia (Prososiaaliset psykopaatit). Kuuluisa naistenkaatja ja huijari Auervaarakin oli psykopaatti, mutta väkivaltainen hän ei ollut.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14519
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #9 : ti 16.06.2015, 13:35:56 »
Toimiihan tämä toisinkin päin. Se "hieno ihminen" onkon läheisilleen tyrannimainen hirviö, pahoinpitelijä ja ties mikä. Ulkopuolisille on paraatipuoli näytillä, mutta kotona oma perhe kärsii. Erittäin ikävää sikälikin, että jos alkaa puoliso valittamaan, ei kukaan usko.
En oikein ole varma, että kyseessä olisi sama, mutta vain käänteinen psykologinen mekanismi. Narsistit (Sanaa yliviljelläänkin paljon) ovat hieman toinen juttu.

Enpä tarkoittanutkaqn. Että tässä takana olisi jollain tapaa sama psykologia. Mutta ilmiönä siis myös tämä versio on olemassa - mistä mielenniksahduksesta sitten käyttövoimansa saakaan.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #10 : la 27.06.2015, 09:14:56 »

Kun moni on (")vakuuttunut(") ihmisen pahuudesta, eikä oikein usko ihmisen hyvyyteen, tai pitää sitä epätodellisena tai ainakin naivina, niin onko kyseessä yleisen sairas suhtautuminen ihmisyyteen sillä lailla, että suhtautumista voisi pitää jossain määrin jopa yhteisöllisesti ottaen patologisena löydöksenä?

Jos yksilöt oireilee joskus, niin missä on yhteisöjen oireilu ja mahdollisen oireilun hahmottelu? Tuntuu, ettei sitä varmaan ole olemassa, koska kovin suurta varteenotettavuuden astetta tähän teemaan ei tunnu liittyvän.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15011
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #11 : la 27.06.2015, 21:46:49 »
Hyvyydestä on tullut melkeinpä kirosana. Ehkä sen takia että hyvyyden nimissä on tehty nimenomaan pahaa. Natsinuorista piti kasvaa yli-ihmisiä, kovat oli suunnitelmat varmaan pikkupioneerienkin kohdalla. Jotain "ylevää" ja "jaloa" aatetta on seurattu ja lopulta on herätty siitä kollektiivisesta joukkoharhasta sitten kuitenkin. Jäljelle jää pelkkä kyynisyys?
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #12 : la 27.06.2015, 22:40:14 »

Toteutunut hyvyys ja luottamus hyvään ovat eri asioita. Ilman jotain luottamusta hyvään ei hyvää toteudu ehkä koskaan. Toisaalta jos hyvyyttä on toteutuneena ja luottamus hyvään pitkälle lakkaa, niin ei se vakuuta, ellei usko valhetta.

Valhetta on uskotella hyvää silloin kun ei oikeasti usko hyvään. Jos ei kykene uskomaan hyvään, ei kannata käydä uskottelemaan. Tai jos uskottelee, niin sitten kokeillen, että voisiko oikeammasta uskosta saada otetta.

Kyynisyys liittyy ehkä siihen, ettei pettymyksiä osata käsitellä. Hyvään on petytty, ja asia on jäänyt kaivertamaan, ja on toteutunut ajallista yleistämistä, mikä on varmaan sitä bullshittiä oikeellisemmin ottaen.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #13 : su 19.07.2015, 20:03:07 »

Rehellisyydestä puheenollen ... Sopiva kanssakäyminen on usein paljonkin sitä, ettei tilannetta kohtaan olla avoimia. Asioita peitellään.

Kyllä rehellisyyden ohi menee se, mitä on aidosti tarve. Jos pitää olla todempi, niin sitten ollaan. Usein todenpana oleminen ei tuo mitään ihmeempää, vaikka sitä paljon hoetaan. Voi olla enemmän haittaa. Tietyt asiat tulisi pitää itsellään, eikä pistää sen enempää jakoon.

Koko suomalainen rehellisyys lienee useimmiten tökeröä yksinkertaisuutta. Tai sitten sitä, että toimitaan jotenkin säntillisen vakaasti jossain, joka on vähemmän merkityksellistä itselle ja muille.

socrates

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #14 : ma 27.07.2015, 19:32:17 »
Koko suomalainen rehellisyys lienee useimmiten tökeröä yksinkertaisuutta. Tai sitten sitä, että toimitaan jotenkin säntillisen vakaasti jossain, joka on vähemmän merkityksellistä itselle ja muille.

Rehellisyys on yliarvostettu ominaisuus, umpirehellinen ihminen on rasittava niuhottaja. Sopiva määrä epärehellisyyttä tuo joustavuutta, mikä saa asiat sujumaan.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7957
  • Etevä ajattelija
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #15 : ma 27.07.2015, 19:50:14 »

Rehellisyys on yliarvostettu ominaisuus, umpirehellinen ihminen on rasittava niuhottaja.

Kaada itselles vaan. Tuo periaate on näkynyt argumentoinnissasi oikein selvästi.
Valehtelu on hauskaa.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #16 : la 05.12.2015, 09:35:47 »

Hajoaman synty

Ihminen näkee tikun toisen silmässä, mutta ei huomaa halkoa omassaan. Tai miten se sananlasku nyt menikään.

Ihminen oppii toisaalta itsestään muiden avulla. Ilman muita hän ei tunnista jne itseään eikä sen jälkeen muutakaan olevaa. Kun toisen avulla tapahtuu todellisuudesta oppimista ja siihen mukaantulemista, niin asia on hyvä. Kun havainnot liittyvät ikävämmin otettuun, havaitun merkitys korostuu yhtä lailla, mutta silloin jo havaintokin on aivan kuin kielletty. Käsitys tulisi syntyä kuin ohi kaiken rakentumismahdollisen. No, ikävä on vaikea nähdä itsessä, ja toisaalta muut halua olla ikävän tiivistymiä.

Ikävään reagoidaan, jos se erottuu kovin tislattuna. Koska tisleeseen ei liity muuta, ei vaikuttuja voi kuin ottaa etäisyyttä kokemaansa. Tämä ei jää huomaamatta eikä kokematta häneltä, johon vaikutelma on kristalloitunut tietynlaisena puhtaana kielteisyytenä tai ikävyytenä. Mikä tahansa pienenäkin annoksena on järkkyä, jos vastaanotto kohdistuu vain siihen, mistä tulee pelkkää homogeenistyyppistä, tuskaan johtavaa.

Ehkä pahinta on se, että on jollain tapaa hyväksi arveltu, ja kokijan mielestä myös, mutta oleellisen tason vastaanotto tulkitsee kaiken tuskana. On hyvää, ja kun sekin synnyttää vain vammaa, niin tilanne tarkoittaa sitä, että kosketus hyvään voi hävitä entistä laajemmin.

Hyväksi mielletyn ja sisäistetyn osoittautuminen vammauttavaksi lienee vaikeinta. Se voi hajoittaa ihmisen.

Poissa pimpelis pompelis

  • Konkari
  • Viestejä: 7957
  • Etevä ajattelija
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #17 : la 05.12.2015, 09:39:13 »

Ehkä pahinta on se, että on jollain tapaa hyväksi arveltu, ja kokijan mielestä myös, mutta oleellisen tason vastaanotto tulkitsee kaiken tuskana.

Voisiko tuota sanoa jollain muulla tapaa, tuo on käsittämätöntä jargonia?

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 10058
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #18 : su 13.12.2015, 21:29:29 »

Moni kokee antamisena sen, minkä tulisi olla itsestäänselvää jo rakenteena, ilman kyselyjä, automaationa. Antamista tapahtuisi jossain ihan muualla. Eli missä?

Eroaakohan ihmiset tuossa suhteessa toisistaan?

Mikä on antamis-tapahtuma? Mistä sen tunnistaa? Hyvästä olosta? Onnellisuudesta?

hibiscus

  • Vieras
Vs: Havaintoja ja pohdintaa ihmisenä olemisesta
« Vastaus #19 : su 20.12.2015, 17:37:59 »
Joskus tulee pohdiskeltua, miksi tälläkin foorumilla tulee vietettyä aikaa niinkin paljoin kuin tulee vietettyä. Pimeinä vuodenaikoina ei viitsi kovinkaan paljon liikuntaa ulkona harrastaa. Nyt olen useimmiten yksin täällä keskellä ei mitään ja minua kiinnostavat luonnon ja monen muun asian lisäksi ihmiset. Olen mielessäni joskus pohdiskellut, minkälainen se ja se jäsen on elävänä otuksena. Useimmat lienevät ihan hyviä tyyppejä.

Aika suuri osa Jatkumon miespuolisista jäsenistä on mielestäni profiloitunut täysiksi mulkuiksi. Huru-ukkokaarti etunenässä. Yhdestäkään Jatkumon naisesta dronttia lukuun ottamatta minulla ei ole ikävää mielipidettä. Drontti on mielestäni perushalla-aholainen rasisti. Voin olla väärässä, mutten usko.

Ihmisenä olemiseen kuuluu se, että muista ihmisistä muodostaa mielipiteitä, vaikkei heitä henkilökohtaisesti tuntisikaan. Vakavasti ottaen kenestäkään ei kuuluisi ajatella negatiivisia ajatuksia, mutta minkä sille voi, että itsekin kuuluu ihmiskuntaan ja välillä jurppii natsit, rasistit ja kansalliskiihkoiset russofobit. Venäläiset ovat ihmisiä siinä missä suomalaisetkin. Hienot suomalaiset tappoivat toisiaan omien aatteidensa vuoksi vielä vajaa sata vuotta sitten. Homo-Mannerheim teloitutti useita suomalaisia. Myös lapsia ja naisia.

Nyt tälläkin foorumilla on jäseniä, jotka pitävät ampuma-aseharrastusta mielekkäänä ja käyvät äijäporukoiden kanssa metsissä tappamassa viattomia luontokappaleita. Kävisivät mieluummin homosaunoissa ja lataisivat ammuksensa muiden kaltaistensa rectumiin.