Huom! Selaat foorumin lukualuita, joten liittymä on hiukan erilainen.

Ketju Lainaa Print

Pitkät => Islamin opinkappaleiden ja Muhammedin esimerkin ja opetusten arvostelu (nro 2)

Miten kyvytön ja pieni tuo kulttuuri on, jos on ollut varsin hallitseva maailmassa?

En sanonut sitä kyvyttömäksi tai pieneksi varsinkaan aiheuttamansa vahingon osalta. Viimeisin saavutus taitaa olla ilmastonmuutos.

Lainaus
Kuten itsekin sanot, ihmisen tahto on alisteinen islamille.

En sano.

Juuri sanoit niin. Vai eikö ihmisen tahto ole alisteinen islamille?

Sosiaalinen kontrolli toimii huomattavan paljon tehokkaammin kuin väkivaltamonopoli.

Eikö islamissa sitten sosiaalinen kontrolli toimi väkivaltamonopolina? Jos nainen esittää omia ajatuksiaan, yhteisö rankaisee häntä?

Mutta miksi sinä tai Safiiri ette jo vihdoin kertoisi, että miksi ette halua olla muslimeja, eli mikä siinä mitä Muhammed(SAAS) teki tai opetti ei ole hyväksyttävää? Ettekö keksi mitään? Oliko esim. Muhammedin(SAAS) käytöksessä jotain moitittavaa tai onko joku hänen väitteensä osoittautunut epätodeksi tai ohje kelvottomaksi?

En nyt ala pedofiliasta puhumaan, puhun vain sortojärjestelmästä. Jos islam olisi tasa-arvoinen, se antaisi naisille enemmän oikeuksia, länsimaiden tavoin, juutalaisten tavoin. Mutta se ei sitä tee.

Ihmisillä on vapaa tahto.

Ihmisillä on siis vapaa tahto islamista ja allahistakin. Sharia ja sunna ovat ihan valintoja, vai mitä?

Juuri sanoit niin. Vai eikö ihmisen tahto ole alisteinen islamille?

Juu, en sano.
En nyt ala pedofiliasta puhumaan, puhun vain sortojärjestelmästä.

Mistä ihmeen sortojärjestelmästä? Sitä vartenhan pitäisi olla väkivaltamonopoli ja liikkumisrajoitteita.

Miten kyvytön ja pieni tuo kulttuuri on, jos on ollut varsin hallitseva maailmassa?

En sanonut sitä kyvyttömäksi tai pieneksi varsinkaan aiheuttamansa vahingon osalta. Viimeisin saavutus taitaa olla ilmastonmuutos.

Lainaus
Kuten itsekin sanot, ihmisen tahto on alisteinen islamille.

En sano.

Just. Tosin öljyä kauppaavat ovat aikas usein kyl muslimeja.

Öljy ei aiheuta ilmastonmuutosta.

Niinpä niin. Ihan huvikseen sitä pumpataan, mutta asialla ei ole mitään tekemistä öljyn energiaksi muuttamisen kanssa. Ei tietenkään Tahan maailmassa. Saudien omatkin autot kulkee pelkällä pyhällä vihalla länsimaista hapatusta vastaan. Toki öljyllä sun mielestä saa rahastaa ja se oikea ilmastonmuutosrikollinen on öljyn ostaja, joka sen polttaa ilmastonmuutosta tuottaen. Öljyn myyjä on vastuusta vapaa. Oletko samaa mieltä muuten USA:n öljyntuottajista? Tai Norjasta?

Miehellä on islamin mukaan avioliitossaan väkivaltamonopoli. Naisille on tarjolla liikuntarajoitteita.

Miten kyvytön ja pieni tuo kulttuuri on, jos on ollut varsin hallitseva maailmassa?

En sanonut sitä kyvyttömäksi tai pieneksi varsinkaan aiheuttamansa vahingon osalta. Viimeisin saavutus taitaa olla ilmastonmuutos.

Lainaus
Kuten itsekin sanot, ihmisen tahto on alisteinen islamille.

En sano.

Just. Tosin öljyä kauppaavat ovat aikas usein kyl muslimeja.

Öljy ei aiheuta ilmastonmuutosta.

Niinpä niin. Ihan huvikseen sitä pumpataan, mutta asialla ei ole mitään tekemistä öljyn energiaksi muuttamisen kanssa. Ei tietenkään Tahan maailmassa. Saudien omatkin autot kulkee pelkällä pyhällä vihalla länsimaista hapatusta vastaan. Toki öljyllä sun mielestä saa rahastaa ja se oikea ilmastonmuutosrikollinen on öljyn ostaja, joka sen polttaa ilmastonmuutosta tuottaen. Öljyn myyjä on vastuusta vapaa. Oletko samaa mieltä muuten USA:n öljyntuottajista? Tai Norjasta?

Siltikään öljy ei aiheuta ilmastonmuutosta. Sitä paitsi saudien, Qatarin, Kuwaitin ja Irakin hallinnot ovat täysin USA:n ja sen liittolaisten hallussa tai itse liittolaisia.

Se ei ole Islamin syytä, että öljy poltetaan taivaalle tai muutetaan muovipaskaksi, joka sitten heitetään pois. Se on seurausta ihmisen ahneudesta, joka taas on seurausta pelosta. Yksi täällä valittaa, että arabimaat ovat niin takapajuisia ja ei tuota mitään ja yhdet itkee, kun kamaa on liikaa. Aina etsitään syyllinen toisaalta.

Mutta ketjun aiheeseen palataksemme, niin löydätkö Muhammedin(SAAS) opetuksista jotain ympäristönsuojeluun liittyvää neuvoa, josta olisit eri mieltä?

Löydän.
Yksi täällä valittaa... ja yhdet itkee...

Kysymys sinne kuplaasi: tuntuuko kivalta katsoa muita hiukan alaviistoon?

Aa. Syyllinen toisaalta. Mihinkäs olis mielestäsi islam syyllinen?

Islam on syyllinen siihen, että lihakarjan tehokasvatus on niin lapsenkengissään arabimaissa. Sharia kieltää esim. erottamasta jälkikasvua emästään ja se haittaa pahasti lihateollisuuden kilpailukykyä. Lisäksi "hyödyttömiä" broilerinpoikasia ei saa jauhaa koneella kuoliaaksi, vaan ne pitää teurastaa käsin ja syödä. Myös tarpeettomien sonnivasikoiden ampuminen ja heittäminen maakuoppaan on kielletty.

Ymmärrän, että tuossa on sinulle tarpeeksi syytä vastustaa Islamia.

Myös tarpeettomien sonnivasikoiden ampuminen ja heittäminen maakuoppaan on kielletty.

Mutta tarpeettoman tyttölapsen voi myydä vanhalle äijälle vaimoksi ja raiskattavaksi?

Myös tarpeettomien sonnivasikoiden ampuminen ja heittäminen maakuoppaan on kielletty.

Mutta tarpeettoman tyttölapsen...

Aika mukava yritys vaihtaa aihetta. Etkös sinäkin vastusta Islamin leviämistä juuri siksi, että haluat säilyttää siipikarjankasvattajien oikeuden jauhaa elävät tiput myllyssä ruuaksi aikuisille kanoille?
Tulee vähän mieleen että niitä pikkutyttöjä myydään äkkiä ja salaa halvalla morsiamiksi vanhoille höperöille ukoille ettei kävisi ilmi että niitä ovat jo isänsä ja veljensä panneet joka reikään. Sitten taata panee kakaran lopullisesti hengiltä, eikä käry käy eikä jäljet johda sylttytehtaalle, eli sukulaiset eivät joudu syytteeseen insesmistä (tai -tistä, tarttis jaksaa selvittää miten nuo sanat menivätkään). Vammaisuuden suurta määrää muslimien jälkeläisissähän selittäisi sekin etteivät lapset olekaan serkusavioliitoista, vaan osa on isän ja tyttären välillä siitettyjä.

Joissain maissa häiden jälkeen koko kylälle pitää esitellä lakanaa jossa on verta jotta käy ilmi että sulhanen pani neitsyttä, mutta saahan sitä lavasteita aikaiseksi. Jotkut kuulema purevat vaikka peukaloonsa ja töhrivät sillä lakanan.
Tulee vähän mieleen että niitä pikkutyttöjä myydään äkkiä ja salaa...

Tosiaan, noiden myytävänä olevien lasten määrän takia pedofiilit suuntaavat lomamatkansa Jemeniin, eivät esimerkiksi Bulgariaan, Belizeen ja Thaimaahan.
Islam ei ole syyllinen mihinkään, koska islam ei ole toimija ja koska Thaimaa.
Jotenkuten ehkä ymmärtäisin että islam ei salli esiaviollisia suhteita, koska sehän vähentää lisääntymistäkin kun ei naiskennella jo alaikäisenä. Vaan kun ei... Naimisiin mennään JO alaikäisenä ja lapsia laitetaan liuta.

Erinomaisen vaikeaa on ymmärtää että kun pari ON mennyt naimisiin, niin väitetysti asiassa avustanut pitää siitä hyvästä polttaa elävältä.

https://forcechange.com/156945/stop-torturing-and-killing-women-in-horrific-honor-killings/?utm_source=ForceChange+Newsletter&utm_campaign=a0b6732e28-648FC5_9_2016&utm_medium=email&utm_term=0_600a6911b9-a0b6732e28-297235169

A teenage girl was choked, injected with poison, tied to a van, and then burned to death. A Pakistani tribal council ordered the so-called honor killing after the girl allegedly helped her friends elope. Demand that justice is served for the victim of this gruesome tradition.

The brutal honor killing took place just days after the couple ran away to get married. A 15-member tribal council convened to hold up the long-standing tradition of punishment. They targeted 16-year-old Ambreen and claimed that she was involved in the lovers’ plot. Ambreen received a common punishment for women who disobey the law in Pakistan — death by fire.

Pa(s)kistan on islamilainen maa. Jos islam ei saa omankäden oikeuden pop up - paskasakkeja kuriin, islam on impotentti uskonto. Mutta eihän se koskaan saa mitään aikaiseksi jos naisia rääkätään. Bisnes äs juusual.

Jotenkuten ehkä ymmärtäisin että islam ei salli esiaviollisia suhteita, koska sehän vähentää lisääntymistäkin kun ei naiskennella jo alaikäisenä. Vaan kun ei... Naimisiin mennään JO alaikäisenä...

Kumpaa sinä tässä nyt vastustat, seksiä nuorella iällä vai avioliittoa nuorella iällä?

Onko ymmärryksessäsi todella noin paha vajavuus..... Vanha huoripukki.

VA.

Myös tarpeettomien sonnivasikoiden ampuminen ja heittäminen maakuoppaan on kielletty.

Mutta tarpeettoman tyttölapsen...

Aika mukava yritys vaihtaa aihetta. Etkös sinäkin vastusta Islamin leviämistä juuri siksi, että haluat säilyttää siipikarjankasvattajien oikeuden jauhaa elävät tiput myllyssä ruuaksi aikuisille kanoille?

Ei Taha, en minä ole vaihtamassa aihetta.
Pysyttelin otsikon määrittelemässä asiassa, mutta ymmärryksesi sen käsittämiseen ei ilmeisesti riitä!?

Minä muuten vastustan Islamin leviämistä siitä syystä, etten halua maatiloillemme vuohia ja lampaita raiskaavia muslimeita, jotka lapsivaimojen puutteessa ottavat kenet saavat....  vaikkakin varmasti ovat menettäneet poikuutensa jo aikaisemmin omissa maissaan, telmiessään bähähäää morsiantensa kanssa.

Eläimiin sekaantuminen on laillista Suomessa. Kiitos 1939-1945!

Totta tuo on, mutta kuinka paljon sitä tapahtuu, ja kuinka paljon hyväksyttävämpää se on, verrattuna muslimi maista tulleiden keskuudessa?
Kiemurtelua Taha, kiemurtelua!

Menepäs nyt pyllistelemään, ja jätä foorumit hetkeksi rauhaan!

Eläimiin sekaantuminen on laillista Suomessa.

Muslimimaista Suomeen muuttavat tietävät tuon.

Eläimiin sekaantuminen on laillista Suomessa. Kiitos 1939-1945!

Vanha kommarimme on edelleen vitun katkera, kun hänen iiihana iiihmisten Paratiisi Neuvostoliitto ei onnistunut liittämään Suomeakin syleilyynsä, vaan pystyi potkimaan Stalinin pienet munat sinelmille.

Nyt kun Tahan uusi rakas eli islamistien Kalifaatti saa turpaansa joka rintamalla - mm. johtajat kuolevat kuin torakat - niin Tahalla on taas etsikkoaika. Pitäisi löytää taas uusi autoritäärinen pesä, kun itsellä ei ole todistetusti ajatteluun pystyviä aivoja....

Uskoisin, että viimeaikaisten kirjoitusten suunnan - vrt. holokausti jne. - perusteella TÄMÄ TAHAN UUSI KOTI...... Voisi olla jotain "Kultaisen aamunkoiton" tai Iranin "Sumkan" tapaista kansanomaista tietämystä.....

Onnea Tahalle etsinnässään.

VA.
Totta tuo on...

No hei, maassa maan tavalla tai maasta pois.

Kiemurtelua Taha, kiemurtelua....

Ketjun otsikon muistaen, niin miksi olet tässä eläimeen sekaantumisasiassa Muhammedin(SAAS) kanssa samaa mieltä ja Suomalaista oikeuskäytäntöä vastaan? Oletko jonkinlainen masokisti/kaappizoofiili?

Maallikkona kysyisin, että mihin kotieläimiin sekaantumisen Allah onkaan kieltänyt? Ei kai sentään vuohiin ja aaseihin? Lasketaankos vaimot usein karjaan?

Muistutatko minua, missä minä olen mussun(pask) kanssa samaa mieltä?

Miten kyvytön ja pieni tuo kulttuuri on, jos on ollut varsin hallitseva maailmassa?

En sanonut sitä kyvyttömäksi tai pieneksi varsinkaan aiheuttamansa vahingon osalta. Viimeisin saavutus taitaa olla ilmastonmuutos.

Lainaus
Kuten itsekin sanot, ihmisen tahto on alisteinen islamille.

En sano.

Nytkö Taha sanoo, että ihmisten valinta on islamin ja sharian yläpuolella?

Olen selittänyt asian sinulle useaan kertaan. Et vain tässäkään asiassa halua omaksua tietoa, joka on ristiriidassa oletustesi kanssa. Se on oikeasti mielenterveysongelma, ei mikään hassu ominaisuus. Joillain lahkojen jäenillä näkee samaa.

Et vain tässäkään asiassa halua omaksua tietoa, joka on ristiriidassa oletustesi kanssa. Se on oikeasti mielenterveysongelma, ei mikään hassu ominaisuus. Joillain lahkojen jäenillä näkee samaa.

Kuten sillä aamun saksalaisella puukottajalla...... Allahu Akbar!

Sillä puukottajalla oli kuulemma mielenterveysongelma. Mielenterveysongelman nimi on tietty islam.

Nytkö Taha sanoo, että ihmisten valinta on islamin ja sharian yläpuolella?

Olen selittänyt asian sinulle useaan kertaan. Et vain tässäkään asiassa halua omaksua tietoa, joka on ristiriidassa oletustesi kanssa. Se on oikeasti mielenterveysongelma, ei mikään hassu ominaisuus. Joillain lahkojen jäenillä näkee samaa.

Sinä itse selittelet välillä sitä, että ihmisillä on valinnanoikeus, joskus esität, että islamin laki on ihmismielen yläpuolella, jolloin ihmisellä ei voi olla valinnanvapautta. Mihin meidän tulisi uskoa, kun et itsekään näytä hahmottavan uskontosi ohjeita? Islamin epäkeskoissa opeissa tuskin se vika on...
Sinä itse selittelet välillä sitä, että ihmisillä on valinnanoikeus, joskus esität, että islamin laki on ihmismielen yläpuolella...

Viite?

Ketjun otsikon muistaen, niin miksi olet tässä eläimeen sekaantumisasiassa Muhammedin(SAAS) kanssa samaa mieltä ja Suomalaista oikeuskäytäntöä vastaan? Oletko jonkinlainen masokisti/kaappizoofiili?

Maallikkona kysyisin, että mihin kotieläimiin sekaantumisen Allah onkaan kieltänyt? Ei kai sentään vuohiin ja aaseihin? Lasketaankos vaimot usein karjaan?

VA.

Kannaako Taha Islamisti odottaa vastaustasi tähän?

Ketjun otsikon muistaen, niin miksi olet tässä eläimeen sekaantumisasiassa Muhammedin(SAAS) kanssa samaa mieltä.....

Maallikkona kysyisin, että mihin kotieläimiin sekaantumisen Allah onkaan kieltänyt?

Kannaako Taha Islamisti odottaa vastaustasi tähän?

Ei kannata - eikä mihinkään muuhunkaan - kuulostaako uutisen asiat naapuristamme Tanskasta tutuille:

Kivitykseen uskojien moskeija – Tanska suunnittelee tiukkoja toimia radikaalien imaamien suitsimiseksi
Grimhøjvejn moskeija synnytti kiistan siitä, mitä uskonnon nimissä saa sanoa
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1462854655704

"Ohjelma näytti, kuinka moskeijan imaami puhui kuulijoilleen muun muassa siitä, kuinka kivittäminen on islamin mukainen rangaistus aviorikoksesta.

(Moskeijan puhemies) El-Saadi korostaa, ettei hänellä ole tarvetta peitellä moskeijan kantoja. Esimerkiksi juuri kivittämistuomio on hänen mukaansa osa islamia.
.....
Jos ehdot kuitenkin täyttyisivät, olisiko kivitys oikein?

”Kyllä. Kyllä. Mutta ei kyse ole minun ajatuksistani. Kyse on uskonnostani”,...."

Kannatan kyllä lämpimästi raiskattujen lasten ruoskimista aviorikoksesta, mutta kyse ei ole minun ajatuksistani....

Kannatan tietysti islamin kieltämistä, mutta kyse ei ole minun ajatuksistani.....

VA.
Kohta varmaan saamme palstan virallinen mielipiteen siitä onko imaamin tulkinta oikea vai ei?
Ja jos imaamin tulkinta on oikea, niin saamme varmaan myös perustellut mielipiteen siitä, miksi kivittäminen aviorikoksesta ei voi olla moitittavaa?
Oletan, että et kykene antamaan viitettä.
Omatoimi-imaamimme halua jostain syystä halua ruotsalaisen kollegansa kivitystulkintoja kommentoida? Olipa yllätys...
Joku nimimerkki joskus sanoi, että otsikon asioita pitäisi aina opiskella oppineen johdolla ja tuolta Ruotsista sellainen näemmä löytyisi.

Figh.

Mitä tulkintaa? Pyysin Toopelta lähdeviitettä väitteelleen, mutta näen vain tyhjän viestin. Onko jonkun ruotsalaisen imaamin lausunto todiste siitä, mitä minä olen sanonut? Erikoinen päätelmä.

Onko jonkun ruotsalaisen imaamin lausunto todiste siitä, mitä minä olen sanonut? Erikoinen päätelmä.

Se olikin tanskalainen imaami.

Koska olet ainakin omasta mielestäsi perillä otsikon asioista, niin voisitko valaista meitä muita, että onko imaamin kivitystulkinta oikea vai väärä?

En tiedä mistä tulkinnasta on puhe.
Koska kukaan ei ole esittänyt vastaväitettä, niin tämä jää voimaan:
(Moskeijan puhemies) El-Saadi korostaa, ettei hänellä ole tarvetta peitellä moskeijan kantoja. Esimerkiksi juuri kivittämistuomio on hänen mukaansa osa islamia

Kyllä, kivittäminen on osa Islamia, kuten se on osa juutalaisten ja kristittyjen oppeja. Osaatko kuitenkaan nimetä yhtään ihmistä, joka pitäisi sharian mukaan kivittää kuoliaaksi?

Heh. Sähän just hetki sitten sanoit, että ihmiset alistuvat sharialle vapaaehtoisesti. Siten kysymyksesi tarkoittaa, osaammeko nimetä yhtään henkilöä, joka haluaa tulla kivitetyksi kuoliaaksi. Eli keskustelemme jälleen jostakin ideaalimaailman utooppisesta tapauksesta, jolla pitäisikin olla oikean aidon elävän ihmisen henkilötunnus. Kuinka ollakaan rajaat kysymyksesi ulkopuolelle kaikki, jotka ovat saaneet sharian mukaisen kivitystuomion.

Alat olla ongelman ytimessä. Medinassa ei ollut poliisia tai rajavartiostoa, joten mikäli teit jonkun rikoksen, vaihtoehtoina oli yhteisön tuomiolle alistuminen tai maanpako.

No, nimeäpä yksi ihminen, jonka shariaa noudattavan tuomarin pitäisi tuomita kivitettäväksi.

Mikset tarkastele jo annettuja kivitystuomioita? Eihän Suomessakaan ensin nimetä ihmistä, joka ansaitsee tuomion ja vasta sitten ryhdytä käymään oikeutta. Miksi shariassa ensin nimettäisiin tuomittava ja vasta sitten tutkittais syyllisyys?