Kirjoittaja Aihe: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?  (Luettu 10892 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7603
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #60 : ke 18.03.2015, 18:04:43 »
Ei muuten ole kovin kauaa, kun möykkäsit näkkärillä kaiken maailman hengenkohotustapahtumia vastaan. Äkkiä se mieli muuttuu.

Möykkään edelleenkin, sillä mistään hengenkohotustapahtumista en ole puhunut. Sitten viime möykkäämisen olen vain saanut asiasta tutkittua tietoa, jota minulla ei aikaisemmin ollut. Jos haluat tietää mistä puhun ja mitä tietoa olen saanut, lue vaikkapa edellinen viestini.

Olen nimittäin havainnut omassa elämässäni että tämä positiivisuuden vaatimus ei käänny läheskään aina ihmisen hyvinvoinnin näkökulmaksi, vaan jollain konstilla se käännetään tavaksi propagoida "innovatiivisuutta", "dynaamisuutta", "sitoutumista", jne. moderneja työelämän ja koko yhteiskunnan arvoja. Nämä ovat tässä kuviossa ehdotettuja "positiivisuuden keinoja", joilla tavoitellaan "onnellisuutta".

Joo, joo, joo ja joo. Samoin kuin terveellisestä ruuasta tehdään äkkiä trendi, ja aletaan vaatia ihmisiä syönään milloin vähemmän rasvaa ja terveellistä hiilaria ja käännytään äkkiä kertomaan, että ei kun syö enemmän rasvaa älä ollenkaan hiilaria. Ota proteenirahka tai -patukka. Juo kummallisia jauheyhdistelmiä tuttipullon näköisestä värillisestä pullosta.

Kun juuri tätä olen tässä yrittänyt sanoa: minulle aidosti oli uutta tietoa, että on jotakin harjoitteita, joilla ihminen voi muuttaa aivotoimintaansa. Minulle ei ollut uutta, että reipas kävelylenkki on kropalleni parempi kuin makaaminen sohvalla kolme päivää. Mutta tämä oli. Ja siitä minä nyt puhun, en positiivisuuden pakkosyötöstä, firmojen hälymeluhengennostatuksesta tai kaverin pakottamisesta iloisemmaksi.

T: Xante

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #61 : to 19.03.2015, 09:35:15 »
Ei nyt vaan tunnu oikein valkenevan siellä sun täällä mitä minä pidän kovuutena näissä itsensäparantelujutuissa. Näitä minä tässä kritisoin:

- ihminen kokeilee jotain asiaa ja se ei hänelle toimi, jonka johdosta hänet syyllistetään opista riippuen joko negatiiviseksi tai syntiseksi (ainahan voi väittää ettei yrittänyt tarpeeksi, että oli kuitenkin salaisesti väärä asenne tai vaikka vasemman jalan pikkuvarvas vinossa joka sitten pilasi koko hyvän asian)

- ihminen kokeilee jotain asiaa ja se toimii jonkin aikaa, jolloinka hänet sitten dumpataan oman onnensa nojaan että nythän sulla on se juttu, ja sitten kun siitä lähtee teho, niin muutakaan ei saa tilalle

- ihminen on niin täysin voimattomassa tilassa että hänestä tuntuu kuin pitäisi kiivetä vuorelle kun hänelle jankutetaan hänen onko kokeiltava jotain tiettyä asiaa, ja sitten päästään taas siihen syyllistämis- tai syyllistymisvaiheeseen negatiivisuus/syntisyys-väitteineen (esim. masennukseen usein liittyy syyllisyyden tuntemuksia muutenkin, joten lähiympäristön vaatimukset ja intteet vain pahentavat asiaa)

Jos nyt oikein äärimmäisen esimerkin ottaisi, niin rampa menee herätyskokoukseen jossa joku saarnamies hihhuloi hänet mukamas terveeksi. Jonkin ajan päästä rampa sitten retkahtaa nurin kun ei pystykään kävelemään ilman kainalosauvojaan - tässä vaiheessa kukaan ei hänestä enää piittaa.

Yksi esimerkki olisi taas se että joku kokeilee sairauteensa lukemattomia lääkkeitä. Varsinkin masennuksen suhteen tämä ei ole mitenkään epärealistinen kuvio ollenkaan. Jos sattuu tietynlaista porukkaa lähipiiriin tai niihin terveydenhuollon ihmisiin joiden kanssa on tekemisissä, lääkerumba voi jatkuva vaikka loppumattomiin. Tai löytyy esim. lääke joka lihottaa valtavasti, jonka asiakas kokee vakavana haittatekijänä esim. pariutumisessa, mutta jolle lääkäri viittaa kintaalla.

Ja näin pois, ei sillä ole niin merkitystä mistä sairaudesta tai ongelmasta onkaan kyse, perusjuttu on kumminkin sama: ihminen itse sivuutetaan täysin. Tärkeimmäksi muodostuu se mitä toinen saa päähänsä hänelle tuputtaa, koska "auttajien" ylpeys on yleensä jostain syystä se asia mikä on tärkeintä, eikä sitä vastaan saa rikkoa. Viis siitä miltä kohteesta tuntuu.

***

Sitten on tietenkin vielä nämä luonnonvastaisuudet ja joissa tosiaan päästään oikein otsikon äärelle. Esim. tämä vuosikymmeniä sitten muodissa ollut kasvatusmenetelmät että itkevää lasta ei saa ottaa syliin, vaan sen pitää antaa itkeä itsensä uneen. Sittenpähän oppii itsensä hallitsemaan. Kuinka moni nainen onkaan antanut lapsensa rääkyä itsensä henkihieveriin vaikka tämä olisi saattanut tyyntyä pelkästä syliinottamisesta?

Vähän tulee mieleen että tuollaisessa asiassa vain mies voi keksiä moisia "kasvatus"menetelmiä.

Nykyäänhän on tietysti menty toiseen äärimmäisyyteen, mutta se ei kiinnosta minua tässä ketjussa. Kun en ole itse lähipiirissäni joutunut ylipaapomisen kanssa tekemisiin. ;)
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 685
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #62 : to 19.03.2015, 09:47:17 »


-No nyt hän on Norma-Bates niin, että mainitsemasi"hihhulikokoukset jossa ihminen todella,

jätetään h e i t t e i l l e , ovat varsinaista rikkaruohoa todellisen vakaumuksellisen porukan

piirissä! siksi ovat olemassa ,kymmenen käskyä: jossa sanotaan, älä pidä muita jumalia"

hädässään tosi -kristitty turvautuu Jumaalaan, hän ei mene mihinkään "paranneltavaksi!


-Ja nyt tässä sikäli järki-käteen" jos sulla on jalkapoikki, tottakai menet oikeasti lääkäriin
kipsattauttamaan jalan!
-Mutta ehkä parannus kokouksista apua hakevat, ovat ns.parantumattomasti sairastavia
sairaita!
« Viimeksi muokattu: la 28.03.2015, 14:49:01 kirjoittanut Admin »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #63 : to 19.03.2015, 09:51:15 »
Tuo nyt oli ääriesimerkki, ei siihen tarvitse erityisesti jämähtää. Yritän tässä hakea takaa sellaista idistä siis että ihmiseltä vaaditaan kohtuuttomia. Jotain sellaista mikä ei ole saavutettavissa.

Jos ihminen etukäteen ajattelee niin että jokin tietty asia ei häntä auta, niin eikö voisi ajatella että hän ehkä saattaa olla oikeassa...? Entisaikoina ihmistä ei autettu millään tavalla, vaan jätettiin oman onnensa nojaan (saa toki olla päinvastaisiakin kokemuksia, itselleni tuo välinpitämättömyys vain on kokemuksena ja kuulopuheina tutuin), nykyään edellytetään että kaikkien pitää kokeilla kaikkea, olla kaikelle yes. Miksi? Miksi meidän kaikkien pitäisi innostua jokaisesta uusimmasta ilmiöstä? Zumbat ja bumbat ja sitä rataa.

Jos nyt joku vaan aidosti kokee että jokin asia ei ole häntä varten, niin eikö hän saa siitä kieltäytyä ja kokeilla vaikka jotain ihan muuta?
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 685
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #64 : to 19.03.2015, 09:59:42 »
-Ehdottomasti allekirjoitan lääkkeitten haitta vaikutukset,

niitä ei missään olo-suhteessa voi vähätellä, ja esimerkiksi nimen omaan:

seksuaalisen halukkuuden loppuminen parisuhteessa, voi olla lopun alkua!-nimimerkillä kokemusta on!

-olenkin päätellyt että, ehkä partnerini on välillä aliseksuaalinen, tai saa tyydytyksesä
esim.nettipornosta.

-minulla halukkuus on yhteydessä liikkumiseen ja oikeaan ruokavalioon,
se että lääkinnällisesti kastroidaan ihmisen halu, paha juttu!

-mutta vakaavaa sairautta kun sairastan, ei mulla ole kuin valittavana, pahemmasta vaihto-
ehdosta se vähemmän huono?

-tulevaisuudesta siittä en tiedä+ tässä konkurssissa vaan tuntuu et ei ole mitään menetettävää!

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 7603
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #65 : to 19.03.2015, 12:34:46 »
Jos ihminen etukäteen ajattelee niin että jokin tietty asia ei häntä auta, niin eikö voisi ajatella että hän ehkä saattaa olla oikeassa...?

Niin anteeksi nyt, että sanon suoraan, että tämä on järjenvastainen ajatus. Mistä ihminen tietää, etikäteen, että asia ei häntä auta, ellei hän suostu edes kokeilemaan?

Viittailit tuolla itsekin aiemmin erilaisiin lääkerumbiiin: kun ihminen näkee/kokee, että ne eivät häntä auta, mutta vaiva vaivaa, niin kannattaisiko, vaikka ihan leikillään ja piruuttaan, kokeilla jotain muuta?

No ei tietenkään, koska ihminen ei ole trendipelle zumbaaja ja bumbaaja, vaan oman tiensä vakaa kulkija, jota ei kusetata!

Jos nyt joku vaan aidosti kokee että jokin asia ei ole häntä varten, niin eikö hän saa siitä kieltäytyä ja kokeilla vaikka jotain ihan muuta?

Saa. Kiinnostaa vaan mitä "tuo joku ihan muu" on. Siis tarkemmin, että mistä listasta se muu sitten löytyy, kun nähtävästikin se ei saa olla uutta, suosittua, puhuttua tai jotain muuta sellaista, jonka ihminen yleensä saa tietoonsa jonkin kanavan kautta.

T: Xante

socrates

  • Vieras
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #66 : to 19.03.2015, 16:39:49 »
minulle aidosti oli uutta tietoa, että on jotakin harjoitteita, joilla ihminen voi muuttaa aivotoimintaansa.

Aivotoimintaasi vaikuttaa vaikkapa tämän viestin lukeminenkin, ihan kaikki, mitä havaitset ja tunnet. Voi hyvin olla, että jotkut mielenhallintakonstit vaikuttavat syvällisemmin ja positiivisemmin, mutta jos et ole esim meditoinnista ja sen vaikutuksista aiemmin lukenut, niin aika umpiossa elät.

Näitä tutkimuksia niin kävelylenkin kuin mielen harjoitteiden vaikutuksista niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen on tehty vuosikymmeniä. Kumminkaan kaikki eivät kävele tai meditoi.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #67 : to 19.03.2015, 20:48:46 »
Jos ihminen etukäteen ajattelee niin että jokin tietty asia ei häntä auta, niin eikö voisi ajatella että hän ehkä saattaa olla oikeassa...?

Niin anteeksi nyt, että sanon suoraan, että tämä on järjenvastainen ajatus. Mistä ihminen tietää, etikäteen, että asia ei häntä auta, ellei hän suostu edes kokeilemaan?

Viittailit tuolla itsekin aiemmin erilaisiin lääkerumbiiin: kun ihminen näkee/kokee, että ne eivät häntä auta, mutta vaiva vaivaa, niin kannattaisiko, vaikka ihan leikillään ja piruuttaan, kokeilla jotain muuta?

No ei tietenkään, koska ihminen ei ole trendipelle zumbaaja ja bumbaaja, vaan oman tiensä vakaa kulkija, jota ei kusetata!

Jos nyt joku vaan aidosti kokee että jokin asia ei ole häntä varten, niin eikö hän saa siitä kieltäytyä ja kokeilla vaikka jotain ihan muuta?

Saa. Kiinnostaa vaan mitä "tuo joku ihan muu" on. Siis tarkemmin, että mistä listasta se muu sitten löytyy, kun nähtävästikin se ei saa olla uutta, suosittua, puhuttua tai jotain muuta sellaista, jonka ihminen yleensä saa tietoonsa jonkin kanavan kautta.

T: Xante

Onko sinulle ollut harmia jostain itsepäisestä ihmisestä joka ei suostu kokeilemaan elämässään yhtään mitään, kun tunnut ottavan tämän asian niin negatiivisesti ja korostavan tuota ei saa'ta? Itse kun haluan korostaa sitä että kenenkään ei ole pakko.

Helppo esimerkki siitä että jokin asia ei auta on esim. tietty ruokavalio. Jos minulle suositellaan kasvisruokavaliota, niin tiedän jo että en siitä hyödy, koska minulla on ajoittain ongelmia esim. viljatuotteiden kanssa (ei keliakiaa, mutta ilmeisesti ärtyvä suoli). Lisäksi joidenkin allergioiden vuoksi koen vain yksinkertaisesti paljon helpompana pitää pääpainoa ruokavaliossani liha- ja maitotuotteilla. Joku joka ei halua tai kykene ottamaan tosissaan jos sanon että minulle ei todellakaan käy kasvisruokavalio (viljojen vuoksi, ja pelkillä kasviksilla ei elä kuin jänikset ja märehtijät), voi tietenkin pelotella minut henkihieveriin sillä mahdollisuudella että liha aiheuttaa syöpää.

Lisäksi voidaan suositella jotain tiettyä liikuntamuotoa, ja jos sitoudun siihen ja tiedän jo etukäteen harvinaisen hyvin että inhoan sitä, niin mitä järkeä on sitoutua alunperinkään ja sitten jättää kuitenkin harrastus kesken? Kun valittavana on laaja repertuaari muitakin liikuntamuotoja, sellaisia mistä voin oikeasti nauttia? Hölkkäämään en lähde, koska olen kuullut että se pahentaa niskahartiaseudun jumeja, joita minulla on jo ihan tarpeeksi. Kävelen mieluummin, sekä uin, vesijuoksen, hiihdän ja luistelen. Nyt voidaan tietenkin vieläkin syyllistää että sinun pitäisi kuitenkin käydä salilla, koska ne auttaisivat niihin jumeihin. En halua, koska minusta on äärimmäisen tylsää liikkua sisätiloissa. Lisäksi pelkään että rikon itseni pahemmin jos satunkin käyttämään välineitä väärin.

Tiettyjen ihmisten kanssa keskustellessa tuntuu usein että se puhe jää junnaamaan ja takertuu nimenomaan niihin asioihin joita minä en halua tehdä, ja kirkkaasti täysin sivuutetaan asiat joita teen.

Rahaa edellyttävissä asioissa tulee tuon tuostakin tenkkapoo, kun jotkut ihmiset eivät tunnu millään helkkarin ilveellä ymmärtävän ettei meistä jokaisella ole mitään pohjatonta rahakaivoa mistä sitä rahaa voi lapioida milloin mihinkin. Juuri taannoin luin eräältä taholta netistä miten työtön ja tuilla elävä sinkku valitti ettei hänellä ole varaa lähteä niihin kaikkiin tapaamisiin mitä sinkkujen keskuudessa porukalla järjestetään. Joku sitten hänelle innostui selvittämään että voithan sinä siellä (joku ruokapaikka mihin ovat menossa) ottaa vaikka puuron kun se ei maksa kuin 3 e.

Olisi varmaan varsinaisen shokin paikka jos kyseiselle ihmiselle selviäisi että joillekin meistä tuo kolmekin euroa on liikaa. Ainakin puurosta.

En yhtän pidä siitä että kun ihminen ei ole mikään huithapeli joka ei tiedä mistään mitään, vaan kenties jo iäkkäämpikin henkilö joka tietää jostain jotain ja perustaa näkemyksensä koettuun ja tiedettyyn, että hänet sitten maalaillaan negatiiiviseksi ja porukan petturiksi sen takia että hänellä on tietyt realiteetit joita muiden on vaikea ymmärtää. Yrittäkää edes joskus tosissaan asettua muidenkin ihmisten saappaisiin, älkääkä olko niin kovia että mikään ei mene teille jakeluun kun toinen yrittää selittää miksi hän ei voi siihen johonkin juttuun lähteä jota kaikki muut juuri nyt duunaavat.

Ja sekin hapannaama jolla ei ole mitään selitystä antaa saattaa kuitenkin olla niin elämässä turpaansa saanut ettei hän enää yksinkertaisesti uskalla kokeilla mitään. Mieli valitettavasti toimii toisinaan sillä tavalla että se suojaa itseään uusilta pettymyksiltä kieltäytymällä kokemuksista joista ei ole mitään turvatakeita etukäteen että hyvää seuraisi.

Kahteen kertaan kuulin eksänikin valittavan keskellä suurta ihastumistaan että hänestä "ei tunnu yhtään miltään". Jos ihminen rakastuneenakin voi yhtäkkiä tuntea tyhjyyden tunteen, niin siitähän se juuri kertoo että mieli on ollut kovilla eikä jaksa enää yhtään mitään positiivistakaan.
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14523
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #68 : pe 20.03.2015, 08:32:01 »
Tuo nyt oli ääriesimerkki, ei siihen tarvitse erityisesti jämähtää. Yritän tässä hakea takaa sellaista idistä siis että ihmiseltä vaaditaan kohtuuttomia. Jotain sellaista mikä ei ole saavutettavissa.

Tota...sekö on vokabulaarissasi täysin kohtuuton vaatimus, että ehdottaa sen pohtimista, mikä kuitenkin omassaelämässä / tässä hetkessä on ihan hyvää ja mistä voi ilota? Kuten auringonpaisteesta tms? Sekö on kohtuuton vaatimus, että kehottaa ihmistä tunnistamaan omat kykynsä - joita ihan kaikilla on? Sekä on vain kohtuullista, että pönkittää masentuneen itseinhoa tai pessimistin uskoa tuleviin onnettomuuksiin?


Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #69 : pe 20.03.2015, 09:26:10 »
Tuo nyt oli ääriesimerkki, ei siihen tarvitse erityisesti jämähtää. Yritän tässä hakea takaa sellaista idistä siis että ihmiseltä vaaditaan kohtuuttomia. Jotain sellaista mikä ei ole saavutettavissa.

Tota...sekö on vokabulaarissasi täysin kohtuuton vaatimus, että ehdottaa sen pohtimista, mikä kuitenkin omassaelämässä / tässä hetkessä on ihan hyvää ja mistä voi ilota? Kuten auringonpaisteesta tms? Sekö on kohtuuton vaatimus, että kehottaa ihmistä tunnistamaan omat kykynsä - joita ihan kaikilla on? Sekä on vain kohtuullista, että pönkittää masentuneen itseinhoa tai pessimistin uskoa tuleviin onnettomuuksiin?

Masentuneen kohdalla taviksen ei kannata aloittaa mitään reipastuttamiskoulutusta. Luulisi sen olevan jo harvinaisen selvää, jos muutamankaan masentuneen kanssa on ollut tekemisissä, että siitä ei tule mitään mikäli masennus on luokkaa keskivaikea tai vaikeampi. Masentuneiden käsittely kannattaisi jättää alan ammattilaisille.

Mutta mitä tulee terveisiin joilla jostain syystä ei mene kauhean häävisti, niin kehottamista on niin monenlaista. On kannustavaa, ja on painostavaa. En osaa loputtomiin antaa esimerkkejä - ilmeisesti varsinkaan jos minun itseni janoamaa ja rakastamaa auringonpaistettakin minun pitäisi tässä vihaaman... xD

***

Mietiskelin tässä että miksi minua ärsyttää innostuneet ihmiset jotka ryhtyvät painostamaan toisia samaan innostukseen mikä heillä on. Johtuu varmaan siitä että olen pettynyt pari kertaa siihen ettei ihmiseen voi luottaa, koska hän voi koska tahansa muuttaa mieltään hyvin olennaisesta asiasta. Nimittäin pari ihmistä joiden kanssa jaoin kokonaisen ideologian yhtäkkiä paukahti uskoon. Toinen näistä sentään tajusi jättää minut rauhaan, koska häntä ei kiinnostanut kuin oma itsensä ja täten usko oli hänen oma asiansa. (Haki kai uskosta apua alkoholismiinsa, ei saanut.) Mutta toinen näistä uskoontulijoista oli muutenkin sellainen ihminen että oli kokoajan tunkemassa liki halusin tai en, ja tottakai hän sitä uskoaankin tuputti.

Kyllähän toki oman innostuksensa saa näyttää, mutta ei se minun mielestäni saa sellaista olla että ängetään toisen ihmisen silmille asti sen innostuksen kanssa. Uskoontulot ovat usein aika hyviä esimerkkejä siitä kun kova ihminen kiusaa muita. On toki voinut omalla itsellä olla kovaa ja tarvitaan tukikeppi (tiedän ettei hyvin mennyt tuolla jälkimmäisellä uskoontulijalla), mutta miksi se kovuus sitten pitää kääntää muita vastaan ja aloittaa joku kauhea propaganda ja jokapäiväinen kiusaaminen sillä omalla valinnallaan?

Olen joskus jossain ehkä fundeerannutkin että sen takia joillekin ihmisille iskee stoppi "vouhotuksen" yhteydessä koska heistä tuntuu että heidän oma persoonansa yritetään mitätöidä, deletoida. Tilalle tuputetaan uutta uljasta minää joka on sen uusimman muoti-ilmiön mukainen. Itsestäni tuntui oudolta kun kokeilin VHH-dieettiä ja se tuntui hyvältä (joskin vaivalloiselta) ja samaan aikaan jotkut olivat ihan jumalattoman vihamielisiä netissä sen asian suhteen. Mutta minä en sitä tuputtanut kellekään, enkä alkanut asiasta tappelemaan, koska tuntui niin typerältä että jonkin sellaisen asian takia kuin ruokavalio pitäisi olla tosiaan kuin uskoontullut. Ja sittemmin olen tullut siihen käsitykseen että sillä ei ehkä ollutkaan niin suurta merkitystä saiko kaikki hiilarit veks, vaan kokonaisuudessa merkittävin tekijä oli ruoan määrän vähentäminen.

Asioita voi tutkiskella ja tarkastella pienimuotoisemminkin, itsekseen tahollaan, ilman että pitää alkaa joku aivopesukampanja että kaikkien pitää nyt välittömästi sitä ja tätä (koska minä pidän siitä).

***

Näkisin siis että ylettömästi innostuviin ihmisiin ei ole luottamista ja tämä pohjautuu omaan syvään pettymykseeni siitä että uskon että meillä on tässä se oikea usko ja sitten pari menee ja kääntää takkia. En pidä epäluotettavista ihmisistä.

Mutta eihän joku auringonpaiste toki kokonainen ideologia olekaan. Ehkä tässä menee nyt vähän ristiin nämä ajatukset, kun kuitenkin usein mietin kollektiivisia ilmiöitä asioina jotka ovat niitä ärsyttäviä. Ei kai nyt kukaan ihan niin yliherkkä ole että saa vakavan ja pysyvän sielullisen vamman jos toinen kehottaa että "mene ulos tuulettumaan". Eri asia on sitten jos se kehottaja paiskaa ulos 20 asteen pakkaseen. Ja kumman usein kehottajat tuntuvat suuttuvan jos toinen osapuoli ei tottelekaan välittömästi. Tämä minusta on sitä kovuutta, että päättää asioita toisen ihmisen puolesta.

Ja tietenkin toisaalta taas välinpitämättömyys on kovuutta. Se minua itseäni on enemmän häirinnyt konkreettisesti elämässäni, joten siksi hyvin herkästi epäilen että kehottaja-, innostuja- ja käskijäihmiset haluavat vain jonkun häipyvän silmistään tai tukkivan suunsa, jotta tästä ei tarvitse piitata enää pätkääkään. Suurinpiirtein irvokkaana esimerkkinä että uimataidottomalle sanotaan että juokse järveen, ja kun hän on juossut ja hukkunut, kohautetaan olkiaan.

Tokikaan tätä eivät harrasta ihan kaikki ihmiset, on niitäkin jotka aivan aidosti haluavat kokoajan hyvää muille, eivätkä vain määräillä tai jättää heitteille.
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

socrates

  • Vieras
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #70 : pe 20.03.2015, 11:29:48 »
tässä hetkessä on ihan hyvää ja mistä voi ilota? Kuten auringonpaisteesta tms?

Ei se nyt kovin hyvä neuvo masentuneelle ole, kun nimenomaan keväällä auringon paisteen äkkiä lisääntyessä itsemurhien määrä on suurimmillaan. Kuten avaamastani ketjusta ilmeni, en itsekään nauti auringon paisteesta ja kaikkein vähiten silloin, jos olen allapäin.

En edelleenkään ymmärrä, miksi meditoinnin, mindfullnessin, auringonpaisteen, karppauksen tai vaikka muurahaispesässä istumisen tyrkyttäminen on yhtään sen eettisempää kuin uskonnon tuputtaminen.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14523
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #71 : pe 20.03.2015, 14:06:17 »
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates [quote
link=topic=113.msg4933#msg4933 date=1426836370

Masentuneen kohdalla taviksen ei kannata aloittaa mitään reipastuttamiskoulutusta. Luulisi sen olevan jo harvinaisen selvää, jos muutamankaan masentuneen kanssa on ollut tekemisissä, että siitä ei tule mitään mikäli masennus on luokkaa keskivaikea tai vaikeampi. Masentuneiden käsittely kannattaisi jättää alan ammattilaisille.

Kukaan ei tässä kesustelussa muistaakseni ole ehdottanutkaan, että sairauksia ryhtyisivät maallikot terapoimaan. Mutta saako se terveydevhoitohenkilöstö kertoa masentuneelle, että vaikkapa liikunnalla ja lihasmassan kasvattamisella on tutkitusti masennuta vähentävä vaikutsu? Vai onko se mielestäsi kohtuutonta?

Lainaus
Mutta mitä tulee terveisiin joilla jostain syystä ei mene kauhean häävisti, niin kehottamista on niin monenlaista. On kannustavaa, ja on painostavaa. En osaa loputtomiin antaa esimerkkejä - ilmeisesti varsinkaan jos minun itseni janoamaa ja rakastamaa auringonpaistettakin minun pitäisi tässä vihaaman... xD

Ja tiedät minun tarkoittaneen juurikin tällaista painostavaa kehottamista, koska...?

Lainaus

Mietiskelin tässä että miksi minua ärsyttää innostuneet ihmiset jotka ryhtyvät painostamaan toisia samaan innostukseen mikä heillä on. Johtuu varmaan siitä että olen pettynyt pari kertaa siihen ettei ihmiseen voi luottaa, koska hän voi koska tahansa muuttaa mieltään hyvin olennaisesta asiasta. Nimittäin pari ihmistä joiden kanssa jaoin kokonaisen ideologian yhtäkkiä paukahti uskoon. Toinen näistä sentään tajusi jättää minut rauhaan, koska häntä ei kiinnostanut kuin oma itsensä ja täten usko oli hänen oma asiansa. (Haki kai uskosta apua alkoholismiinsa, ei saanut.) Mutta toinen näistä uskoontulijoista oli muutenkin sellainen ihminen että oli kokoajan tunkemassa liki halusin tai en, ja tottakai hän sitä uskoaankin tuputti.

Eli, koska sinä ärsyynnyt tästä, niin myös täysin rauhallisesti ja painostamatta oman asenteen vaikutuksesta onnellisuuteen puhuvat ihmiset ärsyttävät?

By the way: Mä en ole tässä ollut kellekään menossa selostamaan, miten heidän pitää jne. Kunhan vain olen havainnoinut sitä, miten joillekin maailma on kovin synkeä paikka, kun taas toisille ei ollenkaan. Lisäksi olen lähinnä pohtinut omaa tapaani asennoitua ja ehkä hiukan kuvannut ajatuskulkuja, joita olen jossain vaiheessa käynyt läpi.

Kyllähän toki oman innostuksensa saa näyttää, mutta ei se minun mielestäni saa sellaista olla että ängetään toisen ihmisen silmille asti sen innostuksen kanssa. Uskoontulot ovat usein aika hyviä esimerkkejä siitä kun kova ihminen kiusaa muita. On toki voinut omalla itsellä olla kovaa ja tarvitaan tukikeppi (tiedän ettei hyvin mennyt tuolla jälkimmäisellä uskoontulijalla), mutta miksi se kovuus sitten pitää kääntää muita vastaan ja aloittaa joku kauhea propaganda ja jokapäiväinen kiusaaminen sillä omalla valinnallaan?

Olen joskus jossain ehkä fundeerannutkin että sen takia joillekin ihmisille iskee stoppi "vouhotuksen" yhteydessä koska heistä tuntuu että heidän oma persoonansa yritetään mitätöidä, deletoida. Tilalle tuputetaan uutta uljasta minää joka on sen uusimman muoti-ilmiön mukainen. Itsestäni tuntui oudolta kun kokeilin VHH-dieettiä ja se tuntui hyvältä (joskin vaivalloiselta) ja samaan aikaan jotkut olivat ihan jumalattoman vihamielisiä netissä sen asian suhteen. Mutta minä en sitä tuputtanut kellekään, enkä alkanut asiasta tappelemaan, koska tuntui niin typerältä että jonkin sellaisen asian takia kuin ruokavalio pitäisi olla tosiaan kuin uskoontullut. Ja sittemmin olen tullut siihen käsitykseen että sillä ei ehkä ollutkaan niin suurta merkitystä saiko kaikki hiilarit veks, vaan kokonaisuudessa merkittävin tekijä oli ruoan määrän vähentäminen.

Asioita voi tutkiskella ja tarkastella pienimuotoisemminkin, itsekseen tahollaan, ilman että pitää alkaa joku aivopesukampanja että kaikkien pitää nyt välittömästi sitä ja tätä (koska minä pidän siitä).

***

Näkisin siis että ylettömästi innostuviin ihmisiin ei ole luottamista ja tämä pohjautuu omaan syvään pettymykseeni siitä että uskon että meillä on tässä se oikea usko ja sitten pari menee ja kääntää takkia. En pidä epäluotettavista ihmisistä.

Mutta eihän joku auringonpaiste toki kokonainen ideologia olekaan. Ehkä tässä menee nyt vähän ristiin nämä ajatukset, kun kuitenkin usein mietin kollektiivisia ilmiöitä asioina jotka ovat niitä ärsyttäviä. Ei kai nyt kukaan ihan niin yliherkkä ole että saa vakavan ja pysyvän sielullisen vamman jos toinen kehottaa että "mene ulos tuulettumaan". Eri asia on sitten jos se kehottaja paiskaa ulos 20 asteen pakkaseen. Ja kumman usein kehottajat tuntuvat suuttuvan jos toinen osapuoli ei tottelekaan välittömästi. Tämä minusta on sitä kovuutta, että päättää asioita toisen ihmisen puolesta.

Ja tietenkin toisaalta taas välinpitämättömyys on kovuutta. Se minua itseäni on enemmän häirinnyt konkreettisesti elämässäni, joten siksi hyvin herkästi epäilen että kehottaja-, innostuja- ja käskijäihmiset haluavat vain jonkun häipyvän silmistään tai tukkivan suunsa, jotta tästä ei tarvitse piitata enää pätkääkään. Suurinpiirtein irvokkaana esimerkkinä että uimataidottomalle sanotaan että juokse järveen, ja kun hän on juossut ja hukkunut, kohautetaan olkiaan.

Tokikaan tätä eivät harrasta ihan kaikki ihmiset, on niitäkin jotka aivan aidosti haluavat kokoajan hyvää muille, eivätkä vain määräillä tai jättää heitteille.
[/quote]

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #72 : pe 20.03.2015, 15:41:43 »
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates [quote
link=topic=113.msg4933#msg4933 date=1426836370

Masentuneen kohdalla taviksen ei kannata aloittaa mitään reipastuttamiskoulutusta. Luulisi sen olevan jo harvinaisen selvää, jos muutamankaan masentuneen kanssa on ollut tekemisissä, että siitä ei tule mitään mikäli masennus on luokkaa keskivaikea tai vaikeampi. Masentuneiden käsittely kannattaisi jättää alan ammattilaisille.

Kukaan ei tässä kesustelussa muistaakseni ole ehdottanutkaan, että sairauksia ryhtyisivät maallikot terapoimaan. Mutta saako se terveydevhoitohenkilöstö kertoa masentuneelle, että vaikkapa liikunnalla ja lihasmassan kasvattamisella on tutkitusti masennuta vähentävä vaikutsu? Vai onko se mielestäsi kohtuutonta?

Lainaus
Mutta mitä tulee terveisiin joilla jostain syystä ei mene kauhean häävisti, niin kehottamista on niin monenlaista. On kannustavaa, ja on painostavaa. En osaa loputtomiin antaa esimerkkejä - ilmeisesti varsinkaan jos minun itseni janoamaa ja rakastamaa auringonpaistettakin minun pitäisi tässä vihaaman... xD

Ja tiedät minun tarkoittaneen juurikin tällaista painostavaa kehottamista, koska...?

Lainaus

Mietiskelin tässä että miksi minua ärsyttää innostuneet ihmiset jotka ryhtyvät painostamaan toisia samaan innostukseen mikä heillä on. Johtuu varmaan siitä että olen pettynyt pari kertaa siihen ettei ihmiseen voi luottaa, koska hän voi koska tahansa muuttaa mieltään hyvin olennaisesta asiasta. Nimittäin pari ihmistä joiden kanssa jaoin kokonaisen ideologian yhtäkkiä paukahti uskoon. Toinen näistä sentään tajusi jättää minut rauhaan, koska häntä ei kiinnostanut kuin oma itsensä ja täten usko oli hänen oma asiansa. (Haki kai uskosta apua alkoholismiinsa, ei saanut.) Mutta toinen näistä uskoontulijoista oli muutenkin sellainen ihminen että oli kokoajan tunkemassa liki halusin tai en, ja tottakai hän sitä uskoaankin tuputti.

Eli, koska sinä ärsyynnyt tästä, niin myös täysin rauhallisesti ja painostamatta oman asenteen vaikutuksesta onnellisuuteen puhuvat ihmiset ärsyttävät?

By the way: Mä en ole tässä ollut kellekään menossa selostamaan, miten heidän pitää jne. Kunhan vain olen havainnoinut sitä, miten joillekin maailma on kovin synkeä paikka, kun taas toisille ei ollenkaan. Lisäksi olen lähinnä pohtinut omaa tapaani asennoitua ja ehkä hiukan kuvannut ajatuskulkuja, joita olen jossain vaiheessa käynyt läpi.

Vaikka yritänkin taustoittaa asioita myös omilla kokemuksillani, en toki oleta että tässä puhutaan kokoajan vain minusta, tai sinustakaan. Jos siis itse katson että on väärin painostaa, pakottaa tai aivopestä ihmistä johonkin asiaan, ei se sitä tarkoita että "täysin rauhallisesti ja painostamatta" omasta innoituksen lähteestään puhuvat ihmiset ärsyttävät tavattomasti. Ei kaikkea ole aina pakko niputtaa vaikka väkisin yhteen ja samaan läjään! Mutta mikään asia ei ole hyvä jos se viedään äärimmäisyyksiin.

Jos koet että sinulle osuu vastaan uppiniskaisia ihmisiä jotka vain suuttuvat kaikista hyvää tarkoittavista neuvoista, niin taustallahan heillä voi olla se että ovat törmänneet pakotukseen ja sen vuoksi "henkisesti allergisoituneet" kaikelle mikä vaikuttaa - joskus täysin päinvastoin kuin on tarkoituskaan - tuputtamiselta.

Miehillä tuntuu herkemmin olevan vastustustarvetta. Sitä voisi analysoida että johtuuko se siitä että heillä on suurempi vapaudenkaipuu kulkea omia polkujaan. Heitähän ei tässä maassa enää pakoteta nuorella iällä oikein mihinkään muuhun kuin armeijaan. Eikä oikeastaan sinnekään, koska sen voi ilmeisesti suhteellisen helposti välttää tai siirtää myöhemmäksi? En tiedä sitten että onko kouluaika kauheaa pakotusta ja onko siellä kauhean vaikea olla ihmisiksi, jos on poika. Mutta jokatapauksessa enemmän koen elämässä olevan pakkoja jos on nainen. Lähtien jo ihan perusbiologiasta, on pakko elää kuukautiskierron mukaisessa rytmissä, jos ei sitten päätä sammuttaa sitä rytmiä kehon ulkopuolelta tuodulla kemialla.

Mutta mitään ylimääräisiä pakkoja tuon lisäksi ei mielestäni pitäisi olla.

Voihan sitä kaikenlaista neuvoa jaella ja infoa jakaa, mutta elämässä on jokatapauksessa niin paljon kaikenlaisia velvollisuuksia muutenkin että ei siitä tosiaan kannattaisi aina suuttua jos ei kaikkia kaikki ehdi kiinnostamaan. Jos nyt tämä suomalaisuus tässä erityisesti muistetaan, niin jotenkin vain tuntuu että täällä Suomessa on kerralla veisattavana aina yksi virsi ja mikään muu värssy ei käy.
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #73 : pe 20.03.2015, 15:46:45 »
tässä hetkessä on ihan hyvää ja mistä voi ilota? Kuten auringonpaisteesta tms?

Ei se nyt kovin hyvä neuvo masentuneelle ole, kun nimenomaan keväällä auringon paisteen äkkiä lisääntyessä itsemurhien määrä on suurimmillaan. Kuten avaamastani ketjusta ilmeni, en itsekään nauti auringon paisteesta ja kaikkein vähiten silloin, jos olen allapäin.

En edelleenkään ymmärrä, miksi meditoinnin, mindfullnessin, auringonpaisteen, karppauksen tai vaikka muurahaispesässä istumisen tyrkyttäminen on yhtään sen eettisempää kuin uskonnon tuputtaminen.

Itse nautin ihan tavattomasti auringonpaisteesta, olen nauttinut myös silloin kun olen ollut masentunut ja ahdistunut. Se on kai niitä vihonviimeisiä iloja joita joskus jäljellä on. Mutta siitäkin huolimatta kun pitkän auringottoman putken perään tämä aurinko nyt alkoi paistamaan tuossa olisiko ollut viime viikon alussa, oli aivan kumma olo. Kaupungilla liikkuessani olin puolittaisessa paniikissa kun tuntui että "kaikki ihmiset ja autot kanssa tulevat päälle". Varjojen häilyminen sinnetänne oli erityisen tuskallista seurattavaa, ja viikon puolivälissä sain niin pahan migreenin että tuntui kuin niska ja pää olisivat olleet jotenkin tulehtuneita.

Ihan kaikille jotka ovat jotenkin valoherkkiä ei kai tämän kokemuksen pohjalta voisikaan noin vain suositella että siitä vaan ryntäätte valoon. Minulle tämä oli jonkinlaista shokkihoitoa ja ihmettelen itsekin miten epämiellyttävältä se valo tuntui, kun sitä todellakin haluan ja olen kaivannut koko hemmetin talven. Mutta valoaistimushan on fyysinen kokemus ja ehkä se on vähän liian raju jos sitä ei ole pitkään aikaan ollut täysivoimaisesti.

Nuo kaikki aktiviteetit mistä ihmiset aina innostuvat todellakin tuovat aina vääjäämättä uskoontulon mieleen. Tässä itse taannoin liityin erääseen nettiryhmään joka fanittaa tiettyä musaa, ja minulle iski aivan mahdoton "onni ja autuus" kuin olisin tosiaan uskoontullut. Olihan se naurettavaa, mutta periaatteessa siis ymmärrän sen tietyn fiiliksen mikä voi tulla kun fanittaa jotain asiaa ihan täysillä ja löytää samanmielistä porukkaa ympärilleen. Tämmöistä ihmiset sitten kai tarvitsevat, jos ylipäätään ollenkaan muilta ihmisiltä mitään tarvitsevat.

Mutta riittää kun on omiensa parissa, ei lähetystyötä tarvitse tehdä muiden suuntaan.
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 14523
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #74 : pe 20.03.2015, 16:00:34 »

Vaikka yritänkin taustoittaa asioita myös omilla kokemuksillani, en toki oleta että tässä puhutaan kokoajan vain minusta, tai sinustakaan. Jos siis itse katson että on väärin painostaa, pakottaa tai aivopestä ihmistä johonkin asiaan, ei se sitä tarkoita että "täysin rauhallisesti ja painostamatta" omasta innoituksen lähteestään puhuvat ihmiset ärsyttävät tavattomasti. Ei kaikkea ole aina pakko niputtaa vaikka väkisin yhteen ja samaan läjään! Mutta mikään asia ei ole hyvä jos se viedään äärimmäisyyksiin.

Olenko minä mielestäsi kehottanut viemään tämän äärimmäisyyteen? Vai miksi tunnet ilmeisen suurta tarvetta kieltää sellainen oman asenteensa tarkastelu, jota olen ehdottanut?

Lainaus
Jos koet että sinulle osuu vastaan uppiniskaisia ihmisiä jotka vain suuttuvat kaikista hyvää tarkoittavista neuvoista, niin taustallahan heillä voi olla se että ovat törmänneet pakotukseen ja sen vuoksi "henkisesti allergisoituneet" kaikelle mikä vaikuttaa - joskus täysin päinvastoin kuin on tarkoituskaan - tuputtamiselta.

En koe, että minulle on osunut uppiniskaisia ihmisiä. Ei minulla ole tapana yleensäkään kauheesti toisia elämisen taidossa neuvoa. Lähinnä sanon oman kantani, jos asia tulee puheeksi. Itse asiassa edes omien lasten neuvominen pyytämättä nyt, kun ovat jo aikuisia, ei ole yleensä kovin hedelmällistä. Jos oikein varta vasten haluavat neuvoa tai mielipiteeni, niin sitten toki.

Lainaus
Voihan sitä kaikenlaista neuvoa jaella ja infoa jakaa, mutta elämässä on jokatapauksessa niin paljon kaikenlaisia velvollisuuksia muutenkin että ei siitä tosiaan kannattaisi aina suuttua jos ei kaikkia kaikki ehdi kiinnostamaan. Jos nyt tämä suomalaisuus tässä erityisesti muistetaan, niin jotenkin vain tuntuu että täällä Suomessa on kerralla veisattavana aina yksi virsi ja mikään muu värssy ei käy.

Toisten neuvominen pyytämättä on harvoin onnistunutta. Ennemmin kuin itse ohjeistaa, kandee lähinnä kuunnella. Toisten ihmisten elämästä voi kuitenkin tehdä havaintoja ja pohtia sitä, miksi joillakin on niin tavattoman vaikeaa aina, kun toisilla taas ei ole. Myös itse voi tehdä ratkaisuja sen suhteen, haluaako viettää aikaansa niiden jatkuvaa valitusta harrastavien kanssa. Vai onko parempi olla enempi niiden positiivisempien tapausten kanssa. Ja edelleen - nämä ei mene ollenkaan yksiin sen suhteen, kenellä oikeesti on erilaisia vaikeuksia.
« Viimeksi muokattu: la 21.03.2015, 08:25:12 kirjoittanut Safiiri »

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 15024
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #75 : pe 20.03.2015, 20:01:07 »
Toisten neuvominen pyytämättä on harvoin onnistunutta. Ennemmin kuin itse ohjeistaa, kandee lähinnä kuunnella. Toisten ihmisten elämästä voi kuitenkin tehdä havaintoja ja pohtia sitä, miksi joillakin on niin tavattoman vaikeaa aina, kun toisilla taas ei ole. Myös itse voi tehdä ratkaisuja sen suhteen, haluaako viettää aikaansa niiden jatkuvaa valitusta harrastavien kanssa. Vai onko parempi olla enempi niiden positiivisempien tapausten kanssa. Ja edelleen - nämä ei mene ollenkaan yksiin sen suhteen, kenellä oikeesti on erilaisia vaikeuksia.

Voipi olla ettei mene aina yksiin. Itselleni vain on osunut kohdalle juurikin ihmisiä joiden katson olevan "valittamiseen oikeutettuja", koska heille on tehty pahoja asioita ja sanottu rumasti. Toisaalta ymmärrän kyllä että överiksikin voi mennä. Ekan eksäni kanssa koin vähän rasittavaksi että hän muisteli sitä miten häntä oli kiusattu lastentarhassa nimittelemällä vaippahousuksi, vaikka hän oli jo vaipoista päässyt eroon. Tuntui jotenkin hassulta että pitää muistella noin kaukaisia asioita.

Mutta kuten olen viimevuosina mietiskellyt, niin ajalla ei ehkä ole ihmismielelle mitään merkitystä. Koettu loukkaus voi tuntua eilispäivältä. Aika erikoisena pidin sitäkin kun toka eksäni valitti minulle että lupasit 10 v sitten paistaa lettuja, etkä sitten viitsinytkään. Että miten sekin oli asia mitä pitää hautoa 10 v, mutta ilmeisesti hän oli laittanut asiaan jotain sellaista merkitystä jota minulle ei ollut olemassa.

Miten hassulta jonkun toisen ruikutus tai marina tuntuukaan, aina kannattaa muistaa että me olemme toisistamme erillisiä ihmisiä ja ei ole olemassa mitään yleistä mittaria jonka avulla mitataan että kuinka paljon ja kauan joku saa jostakin asiasta valittaa. Kyllähän minä tosiaan itse suhtaudun sillä tavalla että jos jollakulla on ollut oikeasti asiat hyvin, niin ei hänen pitäisi valittaa, mutta en toki ole siellä toisen ihmisen korvien välissä enkä tiedä mistä on kyse. Olen sellaistakin kuullut että joskus ihmiset kiertävät todellisen tuskansa ja tarttuvat johonkin keinotekoiseen näennäisaiheeseen esittäen (itselleenkin?) että tämä se on muka mikä heitä rassaa, vaikka oikeasti on joku toinen juttu jota he eivät pysty tuomaan esiin, tai kehtaa.

Sijaistuntemukset ovat kuulema yleisiä sellaisessa tapauksessa että tapahtuu joku kamala juttu jota voidaan pitää "maan suruna". Esim. useita ihmisiä kuolee kerralla onnettomuudessa tai murhattuna, jolloin suuret massat joukkosurevat järkyttyneinä tapahtumaa. Oikeasti saattaakin olla että jokainen suree jotain omaa asiaansa, mutta kun ei sitä tunnista, tunnusta tai tiedosta, suree sijaissurettavana sitä "kaikkien yhteistä surua".
Tapa itsesi - luonto kiittää luonnonystävää.