Kirjoittaja Aihe: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?  (Luettu 11591 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Ei kukaan

  • Täysjäsen
  • Viestejä: 105
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #40 : ti 17.03.2015, 01:39:33 »
Mielenkiintoinen kysymys. Mutta onko moraalisesti sen enempää oikein lyödä toista alaskaan? Mikä on tukemista? Olla kieltämättä toista, tekemästä aloitetta?

Jos ei etäihastuksista puhuta, tyyliin Jenni Vartiainen ja Jennifer Lopez, niin aika moni parisuhde jäisi syntymättä, jos ihmiset eivät ajattelisi asioiden olevan mahdollisia. Pettymyksiäkin se tietysti aiheuttaa. Heikkolahjaisellakin on oltava siihen samanlaiseen "kuvitteluun" oikeus, mitä sillä heikkolahjaisuudella sitten tarkoitetaankaan ja sillä, että tyttö on saavuttamattomissa.

Kovuus tässä on omiaan aiheuttamaan yksinäisyyttä.

Kyllähän sitä toisen kanssa voi aiheesta keskustella. Varsinkin, jos kaveri elelee pilvilinnoissaan, minkäänlaista aloitetta tekemättä, pääsemättä pettymyksen kautta eteenpäinkään.

On toki monia muita asioita, joiden suhteen voi ehkä helpommin miettiä, että mitä kaikkea kaverin kuvitelmia ja haaveita on syytä tukea ja mitä ei, esim. liittyen laulamiseen tai formulakuskiksi tulemiseen. :)
« Viimeksi muokattu: ti 17.03.2015, 01:49:07 kirjoittanut Ei kukaan »

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15239
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #41 : ti 17.03.2015, 08:11:35 »


Minä pidän positiivisuuskoukkua ihan mahdollisena ja se voi johtaa täydellisyyden tavoitteluun. Minusta Kuopion lapsisurmaaja saattaa olla esimerkki tällaisesta: Elämän ja mielen hallinnan ammattilainen, joka tappoi lapsensa, koska perhe-elämä ei ollutkaan täydellistä.

Aika erikoista pitää sellaista ihmistä liian positiivisesti suhtautuvana, joka päätyy tuollaiseen ratkaisuun elämänsä umpikujassa.

Täydellisyyden tavoittelu ei mielestäni johdu positiivisuudesta, vaan siitä, ettei mikään ole riittävästi. Taustalla on käsittääkseni kokemus, ettei tule nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisenaan, vaan pelkästään suoritustensa kautta. Mikä tuskin on minkään postiivisuusajatyelun ydintä. Postiivisuus ei ole ehdollista: "Saat / voit tuntea onnea, jos pystyt suprittamaan asian x ."

Lainaus
En väitä, että tämä on ainoa selitys hirmuteoille, mutta ihmisen on hyvä ymmärtää huonojenkin fiilisten kuuluvan elämään.

Tottakai ne kuuluvat. Mutta niissä ei pidä velloa. Jossain vaiheessa on pystyttävä näkemään nekin asiat, joista voi iloita.

Lainaus
Minusta normaaleja alakuloja ei ole mikään pakko hoitaa millään tavoin. Toki kukin saa kokeilla niihin niin pillereitä kuin aatteitakin.

Jostain syystä kuitenkaan ihmisten onnellisuus ei ole pääteltävissä heidän taustansa, elintasonsa, elämäntilanteensa tms. perusteella. Päällisin puolin kaikkea hyvää saanut on negatiivinen ja kaikkien mielestä hirveitä kokenut onkin positiivinen. Jonkin muun pitäisi pystyä selittämään nämä kummallisuudet. Sekään ei ole tavatonta, että jonkin vakavan onnettomuuden / sairauden kokenut - jopa siitä pysyvän haitan saanut - kokee löytäneensä elämäänsä uudella tavalla sisältöä tapahtuneen johdosta. Miksi, jos olemme vain ympäristön armoilla heiluvia marionetteja vailla omaa mahdollisuutta vaikuttaa suhtautumistapoihimme?

On se jännää, miten tiukasti onneton haluaa pitää kiinni onnettomuudestaan. Suurin uhka kaiketi sitten hänelle on ehdotus, että hän edes vähän voisi itsekin saada parannusta tilanteeseensa. Pelko siitä, että olisi pakko myöntää itsellä olevan edes  pienen pieni vastuu omista fiiliksistä, on kovin suuri. No itsepä maksaa täysimääräisesti hinnan tästä. Ikävä kyllä.

Kaikkein kurjinta on nähdä ihmisten rakastuvan omaan pahaan oloonsa niin lujasti, että jokainen pienikin liikahdus siitä pois on suurin mahdollinen katastrofi. Onpahan paha olo ainakin tuttua ja turvallista, onnellisuus ja ilo pelottavan outoa.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15239
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #42 : ti 17.03.2015, 08:26:07 »
Seuraava kommentti on tarkoitettu luettavaksi yleisellä tasolla, sillä yksilötasolla meidän itse kunkin kokemusmaailma on liian erilainen, jotta uskaltaisin siihen kajota. Mutta siis yleisellä tasolla minulla nousee karvat pystyyn esimerkiksi tästä "kaikki on mahdollista" jankutuksesta. Tätä olen kuullut monenkin kouluttajan ja työnohjaajan suusta, mikä on minusta todella ällistyttävää. Muille luennoivien ihmisten sentään odottaisi ajattelevan ajatuksensa loppuun. Hokemalla tietenkin yritetään sanoa, että usko hyvä ihminen itseesi, sillä todennäköisesti pystyt enempään kuin luulet.

Kuvitellaanpa, että hieman heikkolahjainen kaveri on ihastunut johonkin tyttöön, jonka kaikki ympärillä olevat ymmärtävät olevan kaverin saavuttamattomissa. Onko tällaisessa tilanteessa moraalisesti oikein tukea tuon kaverin "kaikki on mahdollista" kuvitelmia... ?

Kaikki ei tietenkään ole mahdollista. Mutta äärimmäisen rajatuissakin tilanteissa on aina mahdollisuuksia. Ei mielenkiintoista (tai taitavaa) ole se, että saadessaan kaikki eväät onnistuu josskin. Mielenkiintoista on se, että hiffaa, että pystyy annetussa tilanteessa toimimaan edes jollain tapaa hyvin. Näkee sen pienen raon tai ymmärtää sen oman pystyvyytensä kulman.

Ei niilläkään, jotka näyttävät syntyneen kultalusikka suussa, ole lopulta mitään ihmeellisiä geenejä tai mieletöntä perhetaustaa. He vain ovat osanneet käyttää sitä, mitä käsillä on ollut. Vieressä saattaa olla tyyppi, jonka edellytykset olis kaikin tavoin sata kertaa paremmat, mutta joka ei silti osaa saamaansa hyödyntää. Myös se onnellisuus tuntuu ennemminkin riippumattomalta siitä, mitä on. Joillekin tyytyväisyyteen riittää kovin vähäiset vermeet ja toisilla on silmää nähdä vain. Mitä vielä puuttuu, vaikka kaikkea on. Joillekin puutteiden näkeminen on kehotus toimkntaan ja toisille se on merkki taivaasta, joka kertoo, ettei kandee kuitenkaan, kun ei siitä mitään voi tulla.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15239
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #43 : ti 17.03.2015, 08:34:34 »
Mielenkiintoinen kysymys. Mutta onko moraalisesti sen enempää oikein lyödä toista alaskaan? Mikä on tukemista? Olla kieltämättä toista, tekemästä aloitetta?

Jos ei etäihastuksista puhuta, tyyliin Jenni Vartiainen ja Jennifer Lopez, niin aika moni parisuhde jäisi syntymättä, jos ihmiset eivät ajattelisi asioiden olevan mahdollisia. Pettymyksiäkin se tietysti aiheuttaa. Heikkolahjaisellakin on oltava siihen samanlaiseen "kuvitteluun" oikeus, mitä sillä heikkolahjaisuudella sitten tarkoitetaankaan ja sillä, että tyttö on saavuttamattomissa.

Kovuus tässä on omiaan aiheuttamaan yksinäisyyttä.

Kyllähän sitä toisen kanssa voi aiheesta keskustella. Varsinkin, jos kaveri elelee pilvilinnoissaan, minkäänlaista aloitetta tekemättä, pääsemättä pettymyksen kautta eteenpäinkään.

On toki monia muita asioita, joiden suhteen voi ehkä helpommin miettiä, että mitä kaikkea kaverin kuvitelmia ja haaveita on syytä tukea ja mitä ei, esim. liittyen laulamiseen tai formulakuskiksi tulemiseen. :)

Kertomis elävästä elämästä kaukaisilta kouluajoiltani. Opettaja antoi kokeessa kerrankin ja omaan aiempaan tasoonsa nähden  varsin hyvin pärjänneelle todistukseen suht' kehnon arvosanan. Oppilas meni kysymään syytä arviointiin. "Olet niin alhaalta noussut" oli opettajan selitys. Malliesimerkki siitä, miten opettaja säästi oppilastaan pettymykseltä, kun opasti, ettei kannata kurkotella utopistisia asioita? On se kumma, ettei oppilas älynnyt olla kiitollinen viisalle realistista asennetta opettaneelle opettajalleen.

Itse asiassa monesti suurin este kehittymiselle ja oppimiselle on opittu asenne siitä, että ei osaa, eikä ole lahjoja. Tätä on muuten myös tutkittu. Opettajillakin on suuri taipumus luoda esteitä oppilaille juuri sillä, että he eivät usko näiden mahdollisuuksiin, vaan ovat luoneet mieleensä rajoittavan kuvan siitä, mihin kukin pystyy. (Toimii myös toisin päin eli lahjakkaaksi mielletty ei epäonnistuessaankaan näyttäydy opettajan silmissä osaamattomalta.)

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 8224
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #44 : ti 17.03.2015, 08:35:51 »
Niin, olen aina ollut sitä mieltä, että näyttäisi monen mielestä tuttu helvetti olevan parempi kuin vieras taivas.

Eli koska kerran epäonnistuin, voin huoletta ajatella epäonnistuvani uudelleenkin, mikä tietenkin tarkoittaa, että mitään ei kannata yrittää, mistään ei kannata innostua, mikään ei ole ah ihanaa vaan lopulta blääh.

Kuvitellaanpa, että hieman heikkolahjainen kaveri on ihastunut johonkin tyttöön, jonka kaikki ympärillä olevat ymmärtävät olevan kaverin saavuttamattomissa. Onko tällaisessa tilanteessa moraalisesti oikein tukea tuon kaverin "kaikki on mahdollista" kuvitelmia... ?

Mitähän tälläisessä tapauksessa todellakin tulisi tehdä - kaverille erittäin selväksi, että mahdollisuuteni ovat nolla? Millä tavalla? Se ainakin on varmaa, että mikään ei ole mahdollista, jos ihmiset "heikkolahjaisen" (minäkin mietin, mitä tällä tarkoitetaan) ympärillä blokkaavat yrityksetkin. Sen sijaan mahdollista olisi, että vaikka kenties tytön lähestyminen ei johtaisikaan vuosisadan rakkaussuhteeseen, se voisi johtaa vaikka ystävyyteen. Ties, vaikka "heikkolahjainen" voisi saada uusia elämän eväitä tästä ystävyydestä.

Moraalisesti oikein on mielestäni tukea kaikkia positiivisia kuvitelmia. Näin mieluummin, kuin karusti selittää "tosiasiat" unelmien taustalla ja siirtää kenties toinen vallan negatiivisten kuvitelmien maailmaan, negatiivisten itsestään ja toisista. Ei kuvitelmat aina, eivätkä useinkaan, johda täydelliseen lopputulokseen amerikkaiselokuvan musiikin taustalla soidessa. Mutta aika usein ne saattavat johtaa johonkin muuhun, joka, jos nyt ei ole aivan yhtä vaaleanpunaisen ihquihanaa, niin on ihan kivaa kuitenkin.

T: Xante

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16342
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #45 : ti 17.03.2015, 09:57:21 »
En tiedä osaanko tarkoin selittää mitä haen takaa, mutta yksi syy (se keskeisin?) miksi en itse onnistu muoti-ilmiöltä vaikuttavilta positiivisuusvouhotuksista on se että se juuri tuntuu kovuudelta että ihmisille annetaan jotain höttöä jonka varaan pitäisi elämänsä perustaa, ja sitten kun se höttöinen perusta pettää, kukaan ei ole mitenkään tukemassa. Olet täysin oman onnesi nojassa, koska jokainen on oman elämänsä sankari. Jos on pakko mennä jotenkin ronkkimaan toisten ihmisten elämiä ja persoonia, niin se pitäisi tehdä kestävällä tavalla, eikä niin että paiskataan vaan jotkut näennäiset onnenavaimet, jokin puoskarin lääke käteen, ja sitten jätetään pärjäilemään sen kanssa vaikka selvää on että ei pärjää.

Sanotaanhan linnuistakin ettei niitä saa ruokkia, jos ei aio jatkaa ruokintaa koko kylmän kauden ajan.

Sen takia ihmiset herkästi vierastavat kaikenlaista bumtsibumia, tai ainakin miehet vierastavat, koska he arvaavat jo etukäteen ettei sen kanssa pitkälle pötkitä. Tottahan toki se voi olla aikansa hauskaa kun oikein pitämällä pidetään hauskaa, mutta kun ei elämä VOI olla kokoajan yhtä ilonpitoa. Ei sen tarvitse itkunnyyhkettäkään olla, mutta normaali ihminen ei mielestäni ole jatkuvalla syötöllä maanisessa tilassa. Jollaisesta esimerkkinä muistuupi mieleen joku Jim Carrie -elokuva jossa millekään asialle ei saanut sanoa ei.

Se että aina kielletään, torpataan, vähätellään ja mitätöidään, eli siis painetaan alas ja saadaan ihmiset olemaan yrittämättä yhtään mitään ei tule sillä kompensoiduksi että mennään toiseen äärimmäisyyteen ja yllytetään ihan mihin vaan, oli rahkeita tai ei. Koskahan kultaisesta keskitiestä, arvostelukyvystä ja suhteellisuudentajusta tulisi suuri hitti?

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15239
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #46 : ti 17.03.2015, 10:15:00 »
Minusta taas yksi suomalaisen kylmyyden ja kovuuden esimerkki on juurikin se tapa, jolla positiivisuudesta ja myönteisyydestä puhuvat luokitellaan katteettomien lupausten ja höttöhumpuukin tarjoajiksi. Sellaista suhtautumistapaa jopa arvostetaan älykkyyden merkkinä ja vastaavasti onnelliset ovat lähinnä onnellisia hölmöjä, joiden äly ei riitä ymmärtämään, miten *ituillaan maailma oikeastaan seisoo.

Kyllä se refleksinomainen vastustus, jolla pieneenkin ehdotukseen oman asenteen rukkaamisesta suhtaudutaan, on aika oireellista.

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 8224
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #47 : ti 17.03.2015, 10:31:05 »
Minusta taas yksi suomalaisen kylmyyden ja kovuuden esimerkki on juurikin se tapa, jolla positiivisuudesta ja myönteisyydestä puhuvat luokitellaan katteettomien lupausten ja höttöhumpuukin tarjoajiksi. Sellaista suhtautumistapaa jopa arvostetaan älykkyyden merkkinä ja vastaavasti onnelliset ovat lähinnä onnellisia hölmöjä, joiden äly ei riitä ymmärtämään, miten *ituillaan maailma oikeastaan seisoo.

Kyllä se refleksinomainen vastustus, jolla pieneenkin ehdotukseen oman asenteen rukkaamisesta suhtaudutaan, on aika oireellista.

Tästä täsmälleen samaa mieltä. Kyynisyys, "terve epäily" jne on Suomessa aina ollut älykkyyden merkki. Kun ensimmäisenä ennättää epäilemään, että ei tuosta mitään tule, niin sitten voi sanoa, että mitäs minä sanoin, kun ei siitä tietenkään mitään tullutkaan, kun ei sille mitään mahdollisuuksiakaan annettu.

Ei se, että ei halua koko loppuelämäänsä elää neuroottisena, synkeänä ja pessimistisenä, sekä tekee asialle jotakin, tosiaankaan tarkoita sitä, että loppuelämästä tulee koko ajan yhtä ilonpitoa. Ei se, että entinen sohvaperuna alkaa liikkua kerran viikossa, tarkoita sitä, että hän kuvittelee, ettei ikinä tule yhtäkään flunssaa sairastamaan.

Olisko nimenomaan kohtuullista ajatella, että MYÖS mielen osalta ihminen voi tehdä pieniä asioita, muuttaa joitakin suhtautumistapojaan, ilman, että siitä täytyy vetää johtopäätöstä, että ihminen nyt on heittäytynyt muotihömpän varaan sen vuoksi, että joku toinen on tullut hänen elämäänsä ronkkimaan.

T; Xante

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 712
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #48 : ti 17.03.2015, 20:56:38 »
Minusta taas yksi suomalaisen kylmyyden ja kovuuden esimerkki on juurikin se tapa, jolla positiivisuudesta ja myönteisyydestä puhuvat luokitellaan katteettomien lupausten ja höttöhumpuukin tarjoajiksi. Sellaista suhtautumistapaa jopa arvostetaan älykkyyden merkkinä ja vastaavasti onnelliset ovat lähinnä onnellisia hölmöjä, joiden äly ei riitä ymmärtämään, miten *ituillaan maailma oikeastaan seisoo.

Kyllä se refleksinomainen vastustus, jolla pieneenkin ehdotukseen oman asenteen rukkaamisesta suhtaudutaan, on aika oireellista.



Kylläpä tuossa yllä mainituissa seikoissa saattanee olla vinha perä,

että tyyppi joka on otsa valmiiksi kurtussa  ja suu tötteröllään voi saaha:

"asiantuntijan leiman".

Onhan se sanottuna suomalaisissa kansanviisauksissa: että mies tulee räkänokasta,
vuan ei tyhjän naurajasta!

-mutta nyt ymppään tähän mukaan omaa ajatustani siitä miksi ihmisen asenne,
vaikuttaa siihen miten  h ä n "kantaa asiat, elämän-taakkansa!

-valitseeko ihminen " u h r i u t u m i s e n ".

-mitä asioita elämässää voi muuttaa, ja mitkä on  viisainta "h y v ä k s y ä?

-p y s t y y k ö  "hyväksymään  j u u r e n s a, geeninsä , y m p ä r i s t ö n s ä?

-t ä l l ä i n e n ,kö minusta tuli?

-o l e n  itse , kokenut : m u l l e , on naurettu päin naamaa, omista suunnitelmista ei
kannata kertoa kuin sellaiselle,  joka tukee sinua?

-o n k o , ystäviä jotka antavat sinulle energiaa, eivätkä vie sitä?

-i h m i n e n ,voi selvityä kaikesta muusta, paitsi : o m a s t a  k u o l e m a s t a!

-anteeksi-antaminen niille, jotka satuttivat,  ä l ä , j ä ä , k a t k e r u u t e e n!

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16342
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #49 : ti 17.03.2015, 21:04:42 »
Ihan asialliset elämänmuutokset parempaan päin ovat ok.

Mutta se mitä nyt yritän ajaa takaa on nimenomaan nimenomaan hömpötys. Se ettei oikeasti ole yhtikäs mitään takeita siitä että juttu toimii, mutta jos vaatii jotain takuita, on ikävä ihminen, ja jos kokeilee juttua ja se ei toimi, niin sitten "ei osannut tehdä sitä oikein". Tai on ikävä ihminen. Again. Kyllähän kaiken aina jollekin muullekin pitää perustua kuin vain uskolle, vai mitä?

Minähän olen itse saanut kuulla kun ihan koululääketieteen mukaiset lääkkeet eivät minulla toimineet (en muista enää mikä sairaus tai oire kyseessä, samapa se mikä), että en uskonut tarpeeksi lääkkeisiin ja ne eivät sen vuoksi tepsineet. Kysyn vain että anteeksi mitä...? Vaikka olenkin New Age -hörhö ja kiinnostunut myös "epätieteellisistä" asioista, niin minusta se nyt on vähän liikaa vaadittu että apteekista haettaviinkin lääkkeisiin pitää uskoa, ja jos ei usko niin omapa on syysi etteivät tepsineet.

Lääkäri ei tietenkään tällaista möläyttänyt. Ihan tavis ihminen vain. Mutta tämä minusta on sitä jonkin sortin kovuutta, asetetaan jokin merkillinen ja/tai kohtuuton vaatimus joka on täytettävä, ja jos ei täytä niin kärsi sitten keskenäsi.

***

Itseäni ihmetyttää esim. se että kun liikun kohtalaisesti ja syön maltillisesti ja tämän vuoksi olen normaalipainoinen (talvella aina vähän läskimpi kuin kesällä, mutta painoindeksin normaalin alueen yläraja ei häämötä lähimaillakaan), niin sekään ei sitten niin millään riitä. Pitäisikin rääkätä ja rehkiä itsensä suurinpiirtein puolikuntoiseksi jotta kehtaisi ja saisi käyttää nimikettä "liikunnallinen". Kävelylenkit eivät ole mitään, jos ei käy salilla ei ole mitään, jos ei järvessä ui niin että kauhea repiminen ja reuhtominen on ykkössijalla, eikä nautinto (mitä hitaahko uiminen minulle on), niin ei se ole yhtikäs mitään. Minulta kysytään että treenaanko, kun näytän siltä (kesällä), ja sitten ollaan niin ihmeissään kun sanon suoraan että en.

Ehkä sen takia ihmisillä asioista ei tule mitään että he eivät osaa pitää maltista kiinni. Kaikki pitää aina viedä äärimmäisyyteen ja itsensä hommata piippuun, ja sitten todetaan että ei todellakaan huvita eikä kiinnosta, ja se siitä. Eivät ihmiset liho sen takia että he eivät ole huippu-urheilijoita, vaan sen takia että he eivät osaa tyytyä siihen keskinkertaiseen määrään liikuntaa mikä riittäisi aivan hyvin (jos ei kauho kaksin käsin herkkuja vasemmalta ja oikealta kitusiinsa).

Sen verran sitä älyä tosiaan pitäisi löytyä että osataan rajoittaa. Kaikkea. Ahtamista JA myös reuhtomista.

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 712
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #50 : ti 17.03.2015, 21:13:57 »


-Tuo ,että joku kehtaa sano sulle Norma et oma on vika jos lääkkeet ei tepsi,

maalaisjärki sanoo kyllä ,että e r i t t ä in , epä- a m m a t t i m a i s t a"!

-eihän hyvänen aika lääke tutkimuksissakaan eri potilaat saat samoja" tuloksia,
siksi juuri niitä tutkimuksiakin tehdään, että löydetään myös vakavat oireet jotka osalle
koituvat jostain tietystä lääkkeestä!

-j a lopeta  h y v ä - ihminen , itsesi soimaaminen siitä jos et muka jonkun mielestä kuntoile
tarpeeks!
-kissanpaskat sanon minä! mulla oli alkutalvesta liikunta-kalenteri seinällä,
liikkumisen tehostamiseksi, pienemmätkin suoristukseni merkkasin niin tuli se tunne et hei,.
eteenpäin mennään! >:( :) ;)
« Viimeksi muokattu: la 28.03.2015, 14:48:20 kirjoittanut Admin »

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 712
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #51 : ti 17.03.2015, 21:19:53 »
-tietysti jos haluaa olla oikein nyky-aikanen, niin onhan noita kuntoiluunkin

löydetty jos jonkinmoisia "hiluvinkuttimia, ja aktiivisuusrannekkeita, ja jos se jollakin toimii,

What ever"!! ::)

-minä olen aikoinani tehnyt sen päätöksen, että mullakin näitä kiloja on jonkin verran,

m ä , k i l p a i l e n , "ihan itseni kanssa.

-ja namiskuukkelit sentään nostan toista sataa kiloo persettä penkistä!
-kyllä siinä on ihan olympia kultaa tarpeeksi kullekin päivälle!
-plus vielä se ,että mä hoidan meillä viikkosiivoukset, jne. ;) 8)

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 16342
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #52 : ti 17.03.2015, 21:24:18 »
Heh, enhän minä soimaakaan. Kyllä sen verran järki vielä pelaa että tiedän ettei meidän kaikkien tarvitse ähkiä naama punaisena salilla, jos ei sellainen toiminta vaan kertakaikkiaan tunnu mielekkäältä (eikä se tunnu, sillä liikkuessani haluan nauttia luonnosta, enkä pällistellä jotain huonetilaa tai hikisiä ihmisiä).

Mutta se on kiinnostavaa tarkastella sitä että miten paljon ihmiset ottavat itselleen ihan turhia taakkoja. Ei kai se myönteisyyskään vörki jos se on jotain mitä pitää suorittaa. Miksei voi muka olla vaan luonnostaan myönteinen sillä hetkellä kuin siltä sattuu tuntumaan. Jos ei tunnu niin ei tunnu. En menisi sanomaan kovin herkästi ketään ihmistä kielteiseksi, sillä minulla on ollut sen verran hauskaa monen mukamas kielteisen ihmisen kanssa jutellessa ja oleillessa, että suhtaudun melkoisen kriittisesti mokomaan kielteisyyteen noin ylipäätään.

Jos joku ihminen vaikuttaa jonkun toisen seurassa kielteiseltä, ehkä heillä ei vaan keskinäinen kemia pelaa.

Poissa Vatupassi

  • Konkari
  • Viestejä: 712
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #53 : ti 17.03.2015, 21:29:33 »
jepulis hyvä juttu jatketaan, sänky kutsuu"! koko päivä liikekannalla oloa! :)

Poissa Xantippa

  • Konkari
  • Viestejä: 8224
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #54 : ke 18.03.2015, 08:19:40 »
Mutta se on kiinnostavaa tarkastella sitä että miten paljon ihmiset ottavat itselleen ihan turhia taakkoja. Ei kai se myönteisyyskään vörki jos se on jotain mitä pitää suorittaa. Miksei voi muka olla vaan luonnostaan myönteinen sillä hetkellä kuin siltä sattuu tuntumaan. Jos ei tunnu niin ei tunnu. En menisi sanomaan kovin herkästi ketään ihmistä kielteiseksi, sillä minulla on ollut sen verran hauskaa monen mukamas kielteisen ihmisen kanssa jutellessa ja oleillessa, että suhtaudun melkoisen kriittisesti mokomaan kielteisyyteen noin ylipäätään.

Jos joku ihminen vaikuttaa jonkun toisen seurassa kielteiseltä, ehkä heillä ei vaan keskinäinen kemia pelaa.

Kukahan tälläistä täällä on esittänytkään, eivät muut kuin sinä. On sanottu, että on tieteellisestä näyttöä siitä, että tietyt mentaaliset harjoitukset muuttavat aivotoimintaa. On sanottu, että jotkut ihmiset ovat kokeneet sellaiset itselleen hyödylliseksi.

Sinä saat siitä aiheen pää punaisena paahtaa, kuinka ihmiset sorkkivat toistensa elämää, eivät pysy kohtuudessa, suorittavat ja ovat muutenkin hömppäuskovaisia. Minusta tämä on sitä paljon puhuttua kovuutta: kun ei itse koe moisia hömpönpömppöjä tarvitsevan, niistä hyötyvät ihmiset leimataan turhan taakan kantajiksi, ja herraties miksi.

T: Xante

Poissa wade

  • Konkari
  • Viestejä: 1559
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #55 : ke 18.03.2015, 09:37:03 »
Suomalaisessa "ihmisyydessä" ollaan menty jossain määrin kohti positiivisuuden ihannetta, niin kuin sen on määritellyt esim. "positiivinen psykologia" tai moninaiset self help -ideat ja -oppaat. Positiivisuus kysyy onnellisuuden perään, ja peräänkuuluttaa monesti asennoitumisen merkitystä.

Minusta ihan hyvä tavoite.

Tätä positiivisuuden tuputtamista myös kritisoidaan. Myös minä ärsyynnyn siitä. Kannatan kyynisyyttä ja kriittisyyttä.

Olen nimittäin havainnut omassa elämässäni että tämä positiivisuuden vaatimus ei käänny läheskään aina ihmisen hyvinvoinnin näkökulmaksi, vaan jollain konstilla se käännetään tavaksi propagoida "innovatiivisuutta", "dynaamisuutta", "sitoutumista", jne. moderneja työelämän ja koko yhteiskunnan arvoja. Nämä ovat tässä kuviossa ehdotettuja "positiivisuuden keinoja", joilla tavoitellaan "onnellisuutta".

Eli tavallaan positiivisuudesta valjastetaan tapa pyytää ihmisiä sitoutumaan strategioihin ja muutosstrategioihin, moninaisiin toimintamalleihin eri yhteyksissä. Yrityksissä viime kädessä mitataan tuloksellisuutta, tietenkin. Olen törmännyt tähän positiivisen asennoitumisen vaatimukseen muutamassa työpaikassani, opinnoissani sekä kursseilla että ryhmätöissä, järjestötoiminnassa, sekä tietenkin läpitunkevasti mediassa (Stubb viime aikaisista näkyvin, sitä ennen Katainen).

Kyynisyydellä en tarkoita stressihormoneja maksimoivaa jatkuvan nihilististä maailmankuvaa, vaan kyynisyyttä sitä kohtaan kuinka positiivisuuden arvo valjastetaan käyttöön, kuinka se muunnetaan resursseiksi yhteiskunnassa, kuka tuota positiivisuutta propagoi ja missä yhteyksissä.

Positiivisuuden vaateen olen monessa yhteydessä kokenut aggressiiviseksi: me haluamme tehdä näin, tämä on nyt se tapa kuinka tehdään, miksi sun pitää olla noin negatiivinen ja harata vastaan? Positiivisuuden kautta houkutellaan konformismiin.

-----

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö positiivinen ajattelu olisi hyvä asia. Mutta se ja kyynisyys eivät sulje toisiaan millään tavalla pois. Positiivinen ajattelija saattaa olla hyvin, hyvin, hyvin kyyninen kun huomaa että jokin käytäntö tai tilanne johtaa jatkuvasti hänen näkökulmastaan inhimillisesti huonoihin tuloksiin.

socrates

  • Vieras
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #56 : ke 18.03.2015, 10:05:51 »
En tiedä osaanko tarkoin selittää mitä haen takaa, mutta yksi syy (se keskeisin?) miksi en itse onnistu muoti-ilmiöltä vaikuttavilta positiivisuusvouhotuksista on se että se juuri tuntuu kovuudelta että ihmisille annetaan jotain höttöä jonka varaan pitäisi elämänsä perustaa, ja sitten kun se höttöinen perusta pettää, kukaan ei ole mitenkään tukemassa. Olet täysin oman onnesi nojassa, koska jokainen on oman elämänsä sankari. Jos on pakko mennä jotenkin ronkkimaan toisten ihmisten elämiä ja persoonia, niin se pitäisi tehdä kestävällä tavalla, eikä niin että paiskataan vaan jotkut näennäiset onnenavaimet, jokin puoskarin lääke käteen, ja sitten jätetään pärjäilemään sen kanssa vaikka selvää on että ei pärjää.

Sanotaanhan linnuistakin ettei niitä saa ruokkia, jos ei aio jatkaa ruokintaa koko kylmän kauden ajan.

Sen takia ihmiset herkästi vierastavat kaikenlaista bumtsibumia, tai ainakin miehet vierastavat, koska he arvaavat jo etukäteen ettei sen kanssa pitkälle pötkitä. Tottahan toki se voi olla aikansa hauskaa kun oikein pitämällä pidetään hauskaa, mutta kun ei elämä VOI olla kokoajan yhtä ilonpitoa. Ei sen tarvitse itkunnyyhkettäkään olla, mutta normaali ihminen ei mielestäni ole jatkuvalla syötöllä maanisessa tilassa. Jollaisesta esimerkkinä muistuupi mieleen joku Jim Carrie -elokuva jossa millekään asialle ei saanut sanoa ei.

Se että aina kielletään, torpataan, vähätellään ja mitätöidään, eli siis painetaan alas ja saadaan ihmiset olemaan yrittämättä yhtään mitään ei tule sillä kompensoiduksi että mennään toiseen äärimmäisyyteen ja yllytetään ihan mihin vaan, oli rahkeita tai ei. Koskahan kultaisesta keskitiestä, arvostelukyvystä ja suhteellisuudentajusta tulisi suuri hitti?

Hyvin kiteytetty. Realismi ja tietty tasaisuus ovat arvokkaita ominaisuuksia. Osa näistä positiivisuusguruista on laidasta laitaan heilahtelevia ihmisiä, jotka näkyvät ja kuuluvat maanisessa vaiheessa ja häviävät julkisuudesta , kun fiilikset ovat huonoja.

socrates

  • Vieras
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #57 : ke 18.03.2015, 10:25:37 »
Ei se, että ei halua koko loppuelämäänsä elää neuroottisena, synkeänä ja pessimistisenä, sekä tekee asialle jotakin, tosiaankaan tarkoita sitä, että loppuelämästä tulee koko ajan yhtä ilonpitoa. Ei se, että entinen sohvaperuna alkaa liikkua kerran viikossa, tarkoita sitä, että hän kuvittelee, ettei ikinä tule yhtäkään flunssaa sairastamaan.

Tuontyyppiset asiat auttavat oikeaan aikaan oikeassa viitekehyksessä. Pahimmassa suossa oleville niiden tyrkyttäminen aiheuttaa lisää kärsimystä ja syyllisyyttä. Itse olen oppinut olemaan tyrkyttämättä liikuntaa vaikka sitä on tullut itse harrastettua. Onko se tyrkyttäminen nyt sitten yhtään fiksumpaa kuin kamalan paheksuttu uskonnon tuputtaminen?

Ei muuten ole kovin kauaa, kun möykkäsit näkkärillä kaiken maailman hengenkohotustapahtumia vastaan. Äkkiä se mieli muuttuu.

Poissa Safiiri

  • Konkari
  • Viestejä: 15239
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #58 : ke 18.03.2015, 14:46:07 »
Mä en ymmärrä, miten ehdotus pyrkiä näkemään myös elämänsä hyvät asiat, eikä keskittyä pelkkiin ikäviin juttuihin, nähdään suorituspaineisena hömppähengennostatuksena. Itse ajattelen tämän asenteen johtavan ennemminkin tyytymiseen siihen, mitä jo on. Sillpin voi ihan rauhassa myös mahdollisesti tavoitella jotakin uusia juttuja, kun onni ei ole niiden saavuttamisen varassa. Eihän se ole, jos jo on näilläkin eväillä onnellinen.

Joku kysyi multa taannoin, että mitä tavoitteita mulla on. Mä sanoin, ettei ole muuta kuin olla onnellinen. Kysjä oli sitä mieltä, että mä jämähdän, jos en tavoittele. No jaa. Kummasti silti koko ajan kaikenlaista tulee "saavutettua". Erona kovin päättäväiseen tavoitteellisuuteen on se, että mulla on mukavaa jo tehdessä, ei vasta kun tulee valmista. C'moon - ei helkkari kaiken ikäänsä jaksa odottaa, että joskus on saanut tarpeeksi ja voi alkaa nauttia.

socrates

  • Vieras
Vs: Ihmisenä oleminen Suomessa - kovuus ainoa malli?
« Vastaus #59 : ke 18.03.2015, 15:02:06 »
Mä en ymmärrä, miten ehdotus pyrkiä näkemään myös elämänsä hyvät asiat, eikä keskittyä pelkkiin ikäviin juttuihin, nähdään suorituspaineisena hömppähengennostatuksena.

Pyrkimys havaita elämässään olevat hyvät asiat kuuluu myös asioihin, mitä voi käyttää ihminen, jolla asiat ovat jotakuinkin ok tai ainakin tilanne jotenkin  hallinnassa. Akuutissa kriisissä tai muuten oikeasti huonossa jamassa olevalle ihmiselle on yhtä tyhjä neuvo kuin ottaa itseään niskasta kiinni. Jos jokin ongelma ahdistaa 24/7, silloin ne hyvät asiat - jos niitä edes aina on - kutistuvat merkityksettömiksi, niillä ei ikään kuin ole mitään kiinnekohtaa kaiken hallitsevaa ongelmaan, mikä on ensin saatava hallintaan ennen kuin tuota keinoa kannattaa yrittää tai sitä voi edes ymmärtää.