Leffa-arvio:Markku Pölösen elokuva, Oma Maa,
Elokuvan alkukohtaus, alkaa sodasta paluusta,leipurin poika kuolee/jäljelle jää rampautunut hevonen,
jonka ympärille juoni sitten alkaneekin kehkeytyä.
Elokuvan edetessä mielenkiintoisaa dialogia käyvät isä ja tytär- siinä isän roolissa oleminen ei näytä olevan mairittelevimmasta
päästä, vaikka"palvelu muuten pelaakin".tyttären näennäinen uppiniskaisuus on synnyttänyt tyttäressä taiselu tahdon,
jolla oman elämän kivinen-polku sitten avautuu.
-onnea, on elämässä vuoroin, niin kuin hääkeinussa ennen vanhaan vuoroin ylös ja vuoroin alas!
-tässä elokuvassa naapuri-apu nousee kunniaan,sille paikalleen jolle se kuuluukin, solidaarisuus ja yhteishenki.
-mutta niin kuin aina, on paratiisisa myös se vastavoimansa.
-elokuvan lavastukset ovat mainiot siitä kymmenen pistettä, eikä juontakaan puutu, mutta jokin loppu silaus elokuvasta puuttuu,
se mikä luo ihmiskehosta kehon sen jälkeen, kun niinkin monimutkaisen järjestelmän kuin hengitys".
kauneimmasta musiikki kohtauksesta kymmenen pistettä!
-tässä vertaan Pölösen aiempaan tuotantoon, kuten:kivenpyörittäjän kylä, ja koiran kynnen leikkaaja".
