Kirjoittaja Aihe: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia  (Luettu 1016 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Konkari
  • Viestejä: 9904
Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« : la 27.06.2015, 22:59:35 »

Raamatussa jossain kohtaa kerrotaan, että ihmisen tulee puhua kyllä-ei-kieltä. Joko kyllä tai ei, ja kaikki siitä eriävä on lipevyyttä tmv.

Miksihän kehoitus nähdään usein siten, ettei ajatuksesta synny positiivista käyttöarvoa?

Jos ihminen on sitoutunut kuhunkin hetkeen, tulee  päätelmät tehdä olemassaolevan aineiston perusteella, ja ratkaisun voi viedä kyllä-ei-tasolle asti. Puolittaisuus on oikeasti sitä, että päätösten pohja vaihtelee. Miksi päätöksen pohja vaihtelee? Miksei ole pysyvyyttä? Onko kyseessä jokin kyseenalainen "päätöksentekijä"? Ajaako kenties monilla vankkureilla?

Tieteessä päätelmien kontekstia rajataan, jolloin usein voi sanoa jotain faktisempaa ko kontekstiin liittyen. Jos saatujen faktojen sovellettavuus tuntuu säilyvän hyvin, eli faktan pohjaan ei tule muutoksia eri käänteissä, voi faktoihin luottaa ehkä laajastikin.

Raamattu on vähän kuin elämän tiedettä mm kyllä-ei-jutun osalta. Vai miten asia tulisi nähdä?

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13790
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #1 : to 07.01.2016, 15:52:50 »

Raamatussa jossain kohtaa kerrotaan, että ihmisen tulee puhua kyllä-ei-kieltä. Joko kyllä tai ei, ja kaikki siitä eriävä on lipevyyttä tmv.

Miksihän kehoitus nähdään usein siten, ettei ajatuksesta synny positiivista käyttöarvoa?

Jos ihminen on sitoutunut kuhunkin hetkeen, tulee  päätelmät tehdä olemassaolevan aineiston perusteella, ja ratkaisun voi viedä kyllä-ei-tasolle asti. Puolittaisuus on oikeasti sitä, että päätösten pohja vaihtelee. .....

Trohvessori Tapio Puolimatka, kasvatustieteen professori Jyväskylän yliopistosta ei jää puolittaisuuksiin.

”Yhteiskunta kantaa tiedostamatonta syyllisyyttä aborteista”

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/puolimatka-yhteiskunta-kantaa-tiedostamatonta-syyllisyytta-aborteista/

Pieni lainaus:
"....länsimainen kulttuuri kulkee nyt kristinuskosta kohti uutta pakanuuden aikaa.

– Vapaa seksuaalisuus voi pakanuudessa saada sakramentaalisen luonteen. Sen alttarilla uhrataan lapsia epäjumalille.

Kirkoissa vaikuttaa Puolimatkan mielestä yhä enemmän gnostilainen teologia.

– Gnostilainen uskonnollisuus torjuu suvaitsemattomana Vanhassa testamentissa kuvatun taistelun sakramentaalisen seksuaalisuuden jumalaa Baalia, tämän puolisoa Astartea ja Molokia vastaan, jolle uhrattiin kultillisen seksuaalisuuden tuottamat ei-toivotut jälkeläiset. Niinpä gnostilaisella kirkolla ei ole ollut voimaa vastustaa vapaan seksuaalisuuden Molokille abortin muodossa uhrattavia ihmisuhreja,...
– Gnostilaisen pakanallisuuden ilmentymänä kirkonkin piirissä puolustetaan ihmisten oikeutta toimia omien seksuaalisten mieltymystensä ehdoilla ja käsitetään rakkauden vastaisena pitäytyä Raamatun seksuaalinormeihin.

Puolimatka vertaa pahuutta liukuportaisiin, ”jotka vievät koko ajan syvemmälle”.

– Kun vääristynyttä myötätuntoa on kerran käytetty perusteluna vammaisiksi luokiteltujen lasten abortoinnille, se loogisesti kelpaisi myös perusteluksi jo syntyneiden lasten tappamiselle."

T. Puolimatkan liukuportaat kulkevat vain alaspäin kuin lehmän häntä ja evoluutio on Perkeleen eksytystä - kuten homiliitotkin. Trohvessori julistaa väkevästi Raamatun totuutta. Kyllä Jeesukselle.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Jaska Jokunen

  • Ikijäärä
  • Konkari
  • Viestejä: 4836
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #2 : pe 08.01.2016, 02:29:31 »

Raamatussa jossain kohtaa kerrotaan, että ihmisen tulee puhua kyllä-ei-kieltä. Joko kyllä tai ei, ja kaikki siitä eriävä on lipevyyttä tmv.

Miksihän kehoitus nähdään usein siten, ettei ajatuksesta synny positiivista käyttöarvoa?

Mahdoitko tarkoittaa Jaakobin kirjettä 5

Raamattu 1933/38:
Lainaus
Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan "on" olkoon teillä "on", ja "ei" olkoon teillä "ei", ettette joutuisi tuomion alle.

Biblia 1776:
Lainaus
Ennen kaikkia, rakkaat veljeni, älkäät vannoko, ei taivaan kautta eikä maan, ei myös yhtään muuta valaa; mutta olkoon teidän puheenne niin kuin niin on, ja se olkoon ei kuin ei on, ettette ulkokullaisuuteen lankeaisi.

Ei herätä omaa pohdintaa merkityksestä.

Olisiko varhaista binäärilogiikkaa, tosi tai epätosi? Koodauspähkinä: Tullessa kolmen tien haaraan miten kolikkoa heittäen arpoa yksi tie kolmesta niin että kaikkien todennäköisyys valinnalle on yhtä suuri.

Oliko sisältöä vai kyseenalaista?
« Viimeksi muokattu: pe 08.01.2016, 02:42:46 kirjoittanut Jaska Jokunen »

Poissa Lenny

  • Konkari
  • Viestejä: 1782
  • ex-Kalervonpoika
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #3 : pe 08.01.2016, 06:34:43 »
Kirkoissa vaikuttaa Puolimatkan mielestä yhä enemmän gnostilainen teologia.

Ottamatta kantaa sen enempää itse kirjoitukseen, poimin tämän irrallisen aiheen ja jatkan siitä. Olisi aika mielenkiintoista, jos asia todellakin olisi noin kuten Puolimatka sanoo. Gnostilaisuushan tuli julkisen teologin piiriin käytännössä vasta 1945, jolloin löydettiin nk. Nag Hammadin kääröt. Voisiko todella olla niin, että se olisi tuomassa vaikutteita valtavirran teologiaan? Suurin ero gnostilaisuuden ja klassisen kristinuskon välillä on gnostilaisuuden tietynlainen humanismi. Siinä ihmistä ei katsota perisynnin alaiseksi, vaan ihmisen kärsimys johtuu ymmärtämättömyydestä. Gnostilaisuus on aika New Age ja hipster, ollakseen pari tuhatta vuotta vanhaa perua.

Poissa Faustinen

  • Konkari
  • Viestejä: 7028
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #4 : pe 08.01.2016, 10:09:03 »

 Suurin ero gnostilaisuuden ja klassisen kristinuskon välillä on gnostilaisuuden tietynlainen humanismi. Siinä ihmistä ei katsota perisynnin alaiseksi, vaan ihmisen kärsimys johtuu ymmärtämättömyydestä.

Ymmärtämättömyydestä hyvinkin, mitäpä perisynti olisi, ellei ihmismielen keksintöä.

Kärsimys johtuu, siitä pyrkimyksestä joka ihmisillä on yrittäessään muuttaa itseään joksikin muuksi (ihanteeksi) kuin mitä on ja vaatiessaan elämältä omien ehtojensa mukaisia tapahtumia.

Elämä on elämää toisille hyvin vaikeaa, joillekin helpompaa, mutta aina ehdotonta, utopian tavoittelu on kärsimyksen lähtökohta.

Halu ja sen ilmentymät, halu olla jotain pysyvää, tai *rikastua tässä elämässä, ahneuteen liittyy niin maalliset, kuin taivaallisetkin halut. Mieli asettaa itselleen ehtoja, miksi se tekee niin?

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13790
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #5 : pe 08.01.2016, 12:31:45 »
Kirkoissa vaikuttaa Puolimatkan mielestä yhä enemmän gnostilainen teologia.

Ottamatta kantaa sen enempää itse kirjoitukseen, poimin tämän irrallisen aiheen ja jatkan siitä. Olisi aika mielenkiintoista, jos asia todellakin olisi noin kuten Puolimatka sanoo. Gnostilaisuushan tuli julkisen teologin piiriin käytännössä vasta 1945, jolloin löydettiin nk. Nag Hammadin kääröt. Voisiko todella olla niin, että se olisi tuomassa vaikutteita valtavirran teologiaan? Suurin ero gnostilaisuuden ja klassisen kristinuskon välillä on gnostilaisuuden tietynlainen humanismi. Siinä ihmistä ei katsota perisynnin alaiseksi, vaan ihmisen kärsimys johtuu ymmärtämättömyydestä. Gnostilaisuus on aika New Age ja hipster, ollakseen pari tuhatta vuotta vanhaa perua.

Epäilemättä kuolleen meren kirjakääröjen tuoma valaistus kristinuskon alkuhämärään oli ja on kirvelevä piikki kirkon lihassa. Papisto haluasi pistää tikut niiden silmiin, jotka kaivelevat vanhoja kirjoituksia.

Totuus selviää äänestämällä asioista pyhien miesten kirkolliskokouksessa.

VA.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
......Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu

Poissa Norma B

  • Nyhtönaakka
  • Konkari
  • Viestejä: 14426
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #6 : la 09.01.2016, 18:09:16 »
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nag_Hammadin_kirjasto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolleenmeren_k%C3%A4%C3%A4r%C3%B6t

Muistettakoon että nämä ovat kaksi eri asiaa. Nag Hammad edustaa juurikin gnostilaisuutta, kun taas Kuolleenmeren kirjakääröjen taustalla lienevät essealaiset.

Poissa Taha Islam

  • Lukija
  • Konkari
  • *
  • Viestejä: 8269
    • Vapaa Näkökulma
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #7 : ke 10.02.2016, 12:04:13 »
Taikausko elää ja voi jostain syystä erityisen hyvin Brittien saarilla:
Lainaus
TV psychic accused of conning bereaved families with identical 'letters from heaven'
http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/tv-psychic-accused-conning-bereaved-7342116

Onkohan tuo jokin katolisen kirkon vaikutusalueen erikoispiirre, koska samaan olen törmännyt erityisesti Italiassa ja Ranskassa.
"Varsinainen asia, jos sellaista oli, jäi nyt kirjoittamatta. No, onhan päivä vielä huomennakin."

Poissa Renttu

  • saippuakauppias
  • Konkari
  • Viestejä: 8831
  • Epäilyttävä henkilö
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #8 : ke 10.02.2016, 12:39:10 »
Mainittakoon muuten, että foorumilla nimimerkki Toopen mukailema "kristitty ateismi" on oikeastikin juttu: Christian atheism (Wikipedia). Voin kyllä jossain määrin ymmärtää, jos jotkut tunnustavat kristillistä kulttuuriperintöä, vaikka eivät jumalien olemassaoloon uskoisikaan. Kuten aina, kukin tavallaan.
"Näytelmää, sotaa, kiihtymystä, horrosta, orjuutta" -Marcus Aurelius

"Petän mieluummin maailman, kuin annan maailman pettää minut" -Cao Cao

Poissa Vanha aatami

  • Konkari
  • Viestejä: 13790
  • RAKKAUTTA - EI ISLAMISTEJA!
Vs: Uskovan / uskonnollisen kulttuurin antia
« Vastaus #9 : ke 10.02.2016, 18:42:22 »
Mainittakoon muuten, että foorumilla nimimerkki Toopen mukailema "kristitty ateismi" on oikeastikin juttu: Christian atheism (Wikipedia). Voin kyllä jossain määrin ymmärtää, jos jotkut tunnustavat kristillistä kulttuuriperintöä, vaikka eivät jumalien olemassaoloon uskoisikaan.

Myös vastine tälle löytyy: "Islamilainen ateismi". Sillä on muitakin nimiä, mutta niitä ei saa lausua.....