Jatkumo.NET

Lainaus käyttäjältä: a4 - to 16.08.2018, 08:17:59

Lainaus käyttäjältä: Anemone 2.0 - ke 15.08.2018, 18:24:58

Helsinkiläiskoulu jakaa oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

Milloin tästä tuli uutinen?

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005791855.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=e2dc311c02426c614c4acd52d5182d4d

Modernin tasa-arvon myötä?
Tai ehkä tämä on täysin uusi askel siihen suuntaan.

Syyllisiä on rangaistu ja ja pilkattu seinälehdissä ja he kulkevat loppuvuoden katumuskyltit kaulassa.

Poikia ja tyttöjä muka - kyllä taanumus on syvällä vastavallankumouksellisten mielissä.

Kai kukin oppilas on sentään saanut itse päättää, onko hän poika vai tyttö. Muuten on kyse todella taantumuksellisesta ajattelusta, samoin kuin siinä, ettei muille sukupuolille ole omia ryhmiä.

Omana kouluaikanani oli sukupuolitetut liikuntatunnit. Joskus niihin liittyi terveystietoa, missä puhuttiin mm. kuukautisista. Ihan kuin niitä ilmaantuisi nimenomaan tytöille.

Perustuslaissa on tasavertaisuus lain edessä jne, toki tasa-arvoisuus myös kuluu siihen ketään ei saa syrjiä sukupuolen vuoksi.



Omituista on kyllä, että sukupuolia ei saisi olla, se menee arkijärjen ulottumattomiin.

Tytöt yleensä kyllä usko-vat toivo-on ja aulis auttaa jorma-n seisoessa.

Kukaan ei ole kieltämässä sukupuolien olemassaoloa. Ainoastaan on kyseenalaistettu se, onko hyväksyttävää vaatia tytöiltä aivan tietynlaista tyttömäisyyttä ja pojilta aivan tietynlaista poikamaisuutta. Vaatiminen taas ymmärrettynä siten, että kasvatuksella siihen ohjataan ja yhteisössä poikkeamia kummastellaan ja oudoksutaan.

Arkijärjessä on sellainen ongelma, että se tuppaa pitämään ”järkevänä” kaikkea totunnaista varsin kritiikittä. Totunnaisuuksilla taas on taipumusta tuottaa samaa ja hylkiä kyseenlaistamista tai toisin tekemistä.

Mitä tulee tuohon koulun ryhmäjakotapaukseen niin kyllähän jako sukupuolen mukaan pitäisi pystyä perustelemaan jollain tapaa sillä, että sukupuoli vaikuttaa toimintaan jollain sellaisella tavalla, että juuri sukupuolittain jakaminen on tavoitteiden kannalta perusteltua. Kyllä hieman ihmetyttäisi, jos vaikkapa jaettais mies- ja naislottoajat omiin nais- ja mieslottoryhmiin ja lottokupongit osallistuisivat lottoajan sukupuolen mukaan valikoituvaan arvontaan. Vai olisiko tämä täysin ok ja sen vastustaminen sukupuolten olemassaolon kieltämistä??

Jos kouluissa on totunnaisia tapoja vaikkapa tehdä tyttöjen ja poikien jono (kuten omana kouluaikanani), niin kyllä kai tällaisen totunnaisuuden perusteita sopii kysyä. Ehkä tosiaan on olemassa niitä tyttöbasilleja, joita pikkupoikiin heidän mielestään tarttuu, jos ovat liian liki jotain tyttöä, joten etäisyyden varmistaminen on tarpeen??

Metropolitanissa lokerolähiössä Poikineeen, Haukkuineen, Rottavaareineen asusti Juuli.
Oli syysaika, lehdet tuulessa tempoilivat, sateli, kylmää ja märkää. Kaikki oli harmaata, ei oikein mikään maittanut. Poikakin pakosta kesän jälkeen kouluaan kävi, ei tuntunut innolla sinne lähtevän.
Haukku ei vesisateeseen aamuisin kastumaan, kieltäytyi,  Löi kaikki koipensa tiukasti mattoon takakenoon. Kiskoa ovesta piti.  Oli pensaat märkiä, vettä Haukkupolon  kintuille ripeksivät. Mutta pakko Haukun oli, tuli tupenrapina, jos olohuoneen kallis parketti, edellisen. omistajan jäännös, kastui. Se oli Haukun kalloon iskostunut, edes se, oli kastuminen parempi vaihtoehto. Rottavaari MiuMing ei ilmoista piinannut, lämpö ja ruoka, joskus sai vapaana juosta, se riitti.  Tyyytyväinen oli eloonsa. Totuttuun tapaan sujui kaikki jo rutiinilla.
Vaan tuli poikkeus, ei päässyt Juuli hyytymään.

Nyt oli käynyt Juulin työasioissa niin, että firma missä arttu-seikkailunkin koki, otti ja lopetti toimintansa. Konkurssi, nätisti sanottuna. Pani pillit pusssin. Jäivät ihmiset,  piirtäjätkin työttömiksi. Työtä , uutta oli tarjottu Juulille. Päätti kuitenkin kokeilla, jos jostain enemmän palkkaa saisi. Yrittänyttä ei laiteta. Raha oli tarpeen. Oli yllättävän kallista tämä metropolitanissa asuminen. Ei siitä mitään tiennyt mummolassa, kotona asuessa. Maksoi kaikki, palkka pieni. Paikanvaihdossa sitä sai pyytää mitä sietivät sielu ja työn tarjoaja.

Joten lehteen väsäsi Juuli omasta mielestään nerokkaan, paljon kertovan ilmoituksen,
" Naishenkilö etsii työtä" luki. Kovin oli puhutteleva Juulin mielestä tämä  teksti. Mutta ei patempaakaan keksinyt. Valmis oli  vaikka halkoja hakkaamaan, jos enemmän ansaitsi. Ja päivän aidanvitsaksena seisomaan. Kusiaspesässä ei sentään suostuisi istumaan.

Niin sitten kaupunkilehden sivulle ilmoitus painatettiin. Tarkkaan luki Juuli, pienellä, kovin pienellä oli ilmoitus alalaidassa, kaikkien AD, DI, MKT,,,, kehityspäälliköiden sekaan hukkui.
Nyt odottelemaan, josko joku vaikka soittaisi. Jännitys kaikersi rintaa, levoton oli olo. Vaan tuskin sieltä kukaan soittelisi, eihän ilmoitusta kunnolla huomannutkaan kuin suurennuslasilla. Pieni oli, vaikka hinta oli hirveä. Siis odottelemaan. Ei arvannut Juuli, ei osannut kuvitellakaan, mitä tuleman piti.

Puhelin soi.
Oivoivoivoi.
Mitä nyt osaisi kertoa, mitä palkkaa pyytää. Ihan tuli nyt hätä käteen. Vastamaan, polvet tutisten ääni vapisten. Tämä, ensimmäinen kysyjä halusi maataloon piian. Siis ei käy, osasi  sentään vastata. Alkoi olla puolipäivä. Hiljaista oli puhelinpuolella.
Loppui yht`äkkiä hiljasuus., alkoi rumba.

Puhelin soi ja soi. Tarjottiin työtä, mitä nyt ikinään maanpinnalla työtä oli. Jos minkämoista, sellaistakin, mitä ei Juuli tiennnyt olevankaan. Tarjottiin myyjää, siivoojaa, lastenhoitoa, vanhusten hoitoa, maaseutulomittajaa, navettapiikaa, mitä ikinä maa päällään kantaa. Joku tarjosi tukkimetsäänkin metsurin hommia. Joku yleisen vessan rahastajaa ja vahtijaa.
Kukaan ei omaa hommaa ollut tarjonnut.

Pahimman ruuhkan mentyä,
soi taas  puhelin. Toisessa päässä oli mieshenkilö, joka ehdotti tähän saakka ainoaa varteenotettavaa tointa, mainonnan piirtelemistä. Ei sekään ihan omaa alaa ollut, mutta liki liippasi. Lisäksi tuntui asialliselta tämä miespuolinen, Art Direktoriksi itsensä esittelevä henkilö. Niipä sitä sovittiin tapammispaikka kaupungille huomiseksi. Alkoi taas se armoton plankkkaus, kiilloitus.
Poika kyseli, Juuli vastaili uutta yöpaikka menevänsä katsomaan. " Joka päiväkö pitää tuntikausii enne töihimenoo istuu pelin edes. Sunhan täytyy herätä jo puolelta öin maalamaa naamaa, jo meinaat ehtiä aamulla töihi. Ja ostaa uus pusero melkei joka päivä, niiku nytki."
No, Poika oli Poika. Kysyi Poika velä palkasta, Juuli vastasi sen hyvä olevan, paljon parempi kuin entinen.

Itse asiassa oli palkka-asia tyystiin unohtanut. No, ehtiihän sen, tuskin se pieni olisi, oli direktorin kertomaan mukaan toimisto keskisuuri. Ja niin isoherraa, Art Direktoria, taiteellista johtajaa, tapaamaan lähti  kaupungille. Joka paikan tarkisti vaatteet, oliko sukat ehjät, ei silmäpakoja, kampaus, hajuvesi, kaikki oli , -moneen kertaan. Tuntui vain kummallisesti tuota itseluottamusta puuttuvan.

Suoraan sanottuna  pelotti. Saapui  sovittuun kadunkulmaan, sovitun liikkeen eteen, mihin oli helppo parkkeerata, ryhtyi odottamisen tuskaisaan toimeen. Eipä tarvinnut kauan odotella, kadun viereen pysähtyi musta, iso avoauto. Koskaan ei ollut Juuli nähnyt näin upeaa autoa, eikä kai tulisi koskaan näkemäänkään. "Ei, ei se voi tuo olla, ei voi " välähteli sekasortoisessa mielessä.  Vaan oll se. Oli auto vanha, musta mersu. Antiikkiauto, arvokas.

Autosta nousi keski-ikäinen, tumma adonis, komistus golgate-kultahammas hymyineen. Liituraitapuku , kengistä olisi nähnyt kuvansa. Pieni kaljunalku vain johtaja-asemaa korosti. Tietenkin tuoksui Brut. Juuli olisi halunnut ottaa jalat alleen, sepä ei vaan nyt käynyt. Tarttui upeus Juulia käsipuolesta, mutisi jonkun vierasmaalaisen nimen, ei saanut selvää, totesi että nyt mennään katsomaan uutta työpaikkaa. Sijaitsi kuuleman mukaan esikaupungissa, oli hiukka ajomatkaa. Juuli autoon, punaisille nahkaistumille. Henkäisi  ja syvään vieläpä. Tuoksui aito nahka, Brut. Kultasormukset, kalvosinnapit välähtelivät. Sekä tietenkin se golgate-kultahammashymy. Stereoista tulvi ooppera.  Kaikki oli siloista, niin siloista.

Lähdettiin, selvittiin kaupunkiruuhkista, ajeltiin jo pätkä maaseudullakin.
"Mehän ollaan jo melko matka tultu " änkytti Juuli, jonka sielua oli jo alkanut epäilys kaihertamaan. Onkohan nyt oikein laitaa tämä. Asutus harveni harvenemistaan. Puussako se firma oli. "Hetki, pieni hetki, pulus...." lause katkesi.
Äkisti ilmestyi tiellä eteen, oli jo  pitkään ajeltu syrjätielle maaseudulla, järvi. Ihan ilmiselvä sininen järvi siinä siinteli. Ei harha ollut. Ei tietoakaan mistään firmasta. Ellei sitten muotonsa menettänyttä laituria siksi luokiteltu. Tuskinpa. Nyt säikähti Juuli toisissaan.

Aikoiko tuo iljetys, oli jo iljetykseksi ajatuksissa mies muuttunut, raiskata, hukuttaa, kenties.
Oli kuin mies olisi arvannut, ja varmaan arvasikin Juulin ajatukset.
"Tyttö, minä tarjoan , maksan kuusisataa, jos...." Silloin katkesi jotain Juuln päänupissa. "Mitä sinä onkiliero kuvittelet. Ettäkö minä ....haista p...koko surkimus. Ei käy. Ei ." Ihme kyllä, oli mies ihan hiljaa. Ei tainnutkaan olla rosvo eikä raiskaaja. Pani Juuli, sydän hakaten, kaikkensa peliin, nuijikoon vaikka : "Nyt viet minut heti pois, ihmisten ilmoille, nyt "
Mies  totesi, arvasi Juulin  rekisterinumeron muistiinsa painanut. Ei ottanut turhia riskejä. Kaupunkiin ajeltiin murhaavan, synkeän, mustan hiljaisuuden vallitessa. Ei sanaakaan, kumpikaan.

Saavuttiin tapaamispaikan liikkeen eteen. Juuli ponkaisi ulos autosta kuin se olisi polttanut.
Löi auton oven voimiensa takaa kiinni, paiskasi, kuului rutinaa, rysäys ja huuto.
" S,,, tanan v,,, n,,, keleen ämmä." Ei jäänyt katsomaan, Juuli, mitä oven paiskaus sai aikaan, juoksi , juoksi minkä jaloista lähti linjapiili-asemalle ja vihdoin, vihdoinkin, kotiin.

Poika eteisessä vastassa, jätti kysymättä yhtään mitään nähdessään äitinsä hurjistuneen ilmeeen. Hiljaiseksi meni. Pääasia oli että äiti oli tässä, oli sitten sattunut mitä hyvänsä.
Ei selvitellyt Juuli Pojalle asiaa, kertoi vain ettei tullut tästä työpaikasta mitään. Se tässä nyt harmittaa.  Antaa olla Pojan lapsi vielä. Kohtaa asiat myöhemminkin. Hyvin ehtii kaikki pahuudet näkemään. Syrjään jäi tapahtuma, aika kulutti. On nyt sitten arvio tehty siitäkin puolesta. Nauratti, - ei se arvio  huono ollut.
Kuusisataa markkaa.
Jees.
.

Olin jo nuorena moniongelmaisen ja raivohullun kumppani. Nuorena olin niin alemmuuskompleksin mädättämå etten uskonut ansaitsevani parempaa. Tuskinpa mitenkään erityisesti "ansaitsen" nykyäänkään yhtään mitään, mutta haluan miehen jota kykynen arvostamaan. Juoppo ei siis käy. Ja joku proffahan on suurinpiirtein puolijumala meikäläisen statukseen verrattuna.

Nuorena tosin en milläänlailla eronnut ikäisistäni edukseni. Ns. hyvältä minun voi kuvitella näyttävän vertaamalla nyt ikäisiini. Mutta kyllä siitä eroon päästään vanhenemisen kiihtyessä. Olen kuin myöhään kukoistanut kukka jota kukaan ei saapunut poimimaan.

Lainaus käyttäjältä: Faustinen - to 16.08.2018, 10:17:33

Lainaus käyttäjältä: Vanha aatami - ke 15.08.2018, 17:38:01

Lainaus käyttäjältä: Faustinen - ke 15.08.2018, 11:13:07

......Afganissa saatiin talibanit pois, ainakin hetkeksi. Irakissa syrjäytettiin sunnit- liekö hyödyllinen operaatio. Libyassa Gaddafin vihreä mikä-lie poliittinen näkemys tuhottiin. Tavallaan onnistuneita toimia kaikki, mutta poliittiset kaaokset sen jälkeen lienevät hallitsemattomia.


Putini on oikeastaan onnistunut paljon paremmin,....

Krimillä on ihan rauhallista ja rauhantyötä suunnitellaan laajennettavaksi ja rajoille tuodaan lisää panssarikalustoa.

Jos viitsit ajatellakin, ymmärtänet, että tarkoitin ettei siellä krimilläkään ole sellaisessa mitassa mitään uskontojen välistä veristä sotaa, mikä irakiin ja noihin muihin maihin on mahdollistettu, kun niistä on "vahva" johtajuus tuhottu.

.......
Krimi taasen oli jo venäläinen muutenkin.  Eikä ukrainasta erotettu osa ilmeisesti ole suurissa sisäisissä ristiriidoissa. 

Sata vuotta sitten Krim oli hetken itsenäinenkin. Venäjän sisällissodassa bolševikkien armeija valtasi Krimin marraskuussa 1920 ja Krim liitettiin Neuvosto-Venäjään.

Maailmansodan jälkeen Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät siirrettiin muualle Neuvostoliittoon. Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Stalin pakkosiirrätti Keski-Aasiaan. Huomattava osa karkotetuista menehtyi kuljetuksien aikana. Krimin tataareille myönnettiin paluu oikeus Krimille vuonna 1988 eli juuri ennen Neuvostoliiton romahdusta.

Veikkaan, että jos sosiaalidemokraattien tavoitteet sata vuotta sitten olisivat toteutuneet Suomikin olisi Krimin tapaan "aidosti venäläinen" (kuten Viipuri).

VA.

Miten nyt vertaan suomeen, kaksisataa vuotta siten oltiin ruotsalaisia, sitä ennen metsäsuomalaisia ilmeisesti.


Väitätkö ettei nyt krimi ole pääasiassa venäläisistä koostuvaa kansanosaa.


Krimin tataaritkin olivat valloittajia, kreikan (aleksanteri suuren valloituksen peruja) ja paikallisten ynnä muiden sekoitusta, tataarikansathan ovat mongolialkuperää.


Myös hitler valloitti krimin, matkalla öljylähteille, vaikka vasta sitten, kun krimin isoista tykeistä loppuivat paukut, tuhottua hän ei niitä saanut.